Märskyn jenkkifutarit

Vas. Nwosu Uchechukwu, Wahlstein August, Lempinen Viljo, Saarijärvi Kim, Paavilainen Vilho, Bull Otso, Haapasaari Markus ja Pajarinen Karri
Vas. Jere Lahti, Jere Jussila, Matias Sarvela ja Kim Linnainmaa
Vas. Jere Lahti, Patrick Story,Yannick Chaudhary,Kim Linnainmaa, Otso Flinkman, Otso Heinonen, Jussi Penttinen, Julius Kujala, Petrus Raekivi, Ville Tanskanen, Henri Jussila,

Helsinki Roostersissa amerikkalaisen jalkapallon 2009 aloittaneella Chris Mulumballa on takanaan menestyksekäs urheilu-ura myös judossa, jossa hän voitti juniorisarjoissa muun muassa Pohjoismaiden mestaruuden. Mäkelänrinteen Urheilulukiossa amerikkalaiseen jalkapalloon tutustunut Mulumba nousi nopeasti amerikkalaisen jalkapallon nuorten nuorten maajoukkueisiin ja oli voittamassa Suomen mestaruutta eli Vaahteramaljaa vuonna 2012.

Tämän jälkeen jenkkifutis vei miehen ensin suorittamaan varusmiespalvelusta Urheilujoukkoihin ja seuraavana vuonna Yhdysvaltoihin Chabot Collegeen. Mulumban kyvyt huomattiin myös Kaliforniassa nopeasti, ja Chabot vaihtui jo ensimmäisen vuoden jälkeen astetta suurempaan Diablo Valley Collegeen. Uudessa yliopistossa Mulumba keräsi yhdessä ottelussa parhaimmillaan 17 taklausta ja kauden päätteeksi hänet valittiin konferenssin tähdistöön. Tässä vaiheessa maan huippuyliopistot kiinnostuivat suomalaisesta.

Mulumba pelasi kaksi viimeistä yliopistoedustusvuottaan Coloradon yliopiston Buffalos joukkueessa. NCAA:n I-divisioonassa pelaava Mulumba nousi heti tulokaskaudellaan Buffaloesin puolustuksen linjan aloituskokoonpanoon ja kuului joukkueensa runkopelaajiin.Kauden 2017 aikana Mulumba keräsi 12 ottelussa linjapuolustajaksi komean taklausmäärän pysäyttäen vastustajan pallonkantajia 33 kertaa.

Seniorikaudellaan Chris oli aloitusmiehistössä, mutta joutui jättämään muutaman ottelun väliin hankalan reisivamman johdosta. Hän taklasi 24 kertaa ja otti yhden säkityksen.

Henri Myöhänen

Henri Myöhänen tuli v. 2000 Märskyyn pikajuoksijana ja vaihtoi vähitellen lajikseen amerikkalaisen jalkapallon. Henri Myöhänen valittiin Team Europe all stars -nuorten tähtisikermään vuosina 2001-2003. Joukkue pelasi USA:ssa Meksikon tähtisikermää vastaan. Myöhänen toimi myös myöhemmin valmentajana Mäkelänrinteessä.  Kauppakorkeakoulun opintojen ohessa hän vietti vaihto-opiskelijakauden Emporia State yliopistossa Kansasissa harjoitellen amerikkalaisen jalkapallojoukkueen kanssa. Hena Myöhänen kuului U19 ja miesten maajoukkueen laitahyökkääjien edustuskaartiin läpi urheilu-uransa.

 

 

Joonas Mäkilä.

Joonas Mäkilä oli ensimmäinen Mäkelänrinteen Urheilulukion jenkkifutari. Päättäväinen 16-vuotias Mäkilä oli juuri voittanut takamiehenä U19-maajoukkueen kanssa 1994 Berliinissä EM-kultaa ja hän marssi loistavan 9. luokan päästötodistuksen ja kultamitalin kanssa rehtori Seppo PItkäsen toimistoon. Hakemus kouluun hyväksyttiin. Mäkilä pelasi Helsinki Roostersissa ja vietti vaihto-oppilasvuotensa pelaten kalifornialaista high school jalkapalloa. Mäkilä toimi U19 maajoukkueen kapteenina oli voittamassa PM-kultaa vuonna 1997 Ruotsissa. 

 

 

NimiSeuraAloittamisvuosi
Mäkilä JoonasHelsinki Roosters1994
Myöhänen HenriHelsinki East City Giants2000
Jussila HenriSipoo Bulldogs2008
Flinkman OtsoEspoo Devils2008
Heinonen OtsoEspoo Devils2009
Tanskanen VilleHelsinki Roosters2009
Penttinen JussiEspoo Devils2009
Linnainmaa KimiHelsinki Roosters2010
Kujala JuliusSipoo Bulldogs2010
Mulumba ChrisHelsinki Roosters2010
Msakni AsuHelsinki Roosters2010
Story PatrickHelsinki Roosters2011
Raekivi PetrusHelsinki Roosters2012
Lahti JereHelsinki Roosters2012
Chaudhary YannickHelsinki Roosters2012
Puhtimäki PatrikSeinäjoki Crocodiles2013
Jussila JereSipoo Bulldogs 
Pajarinen KarriHelsinki Roosters2014
Tuominen PetteriHelsinki Wolverines2014
Ilmelä DennisHelsinki Roosters2014
Haapasaari MarkusHelsinki Roosters2014
Bull OtsoVantaa TAFT2015
Heikkinen VeetiHelsinki Wolverines2015
Lempinen ViljoVantaa TAFT2015
Olavuo AleksiHelsinki Wolverines2015
Vartiainen AkseliHelsinki Roosters2015
Saarijärvi KimHelsinki Roosters2016
Västrik TurkkaHelsinki Roosters2016
Paavilainen VilhoHelsinki Roosters2016
Nwosu UchePorvoo Butchers                         2017