Teneriffa Espanja 2013

 

Urheilukoulu lajiryhmä piti tammikuussa tehokkaan kahden viikon harjoitusleirin Teneriffalla 8.-20.1.2013

Leirinjohtaja Yliluutnatti Keijo Matilaisen ja vänrikki Samuel Seppälän perusteellinen matkaraportti kertoo, miten lämpimän paikan leirillä saadaan urheilijoille paljon harjoituksia. Kaikin puolin onnistuneella leirillä urheilijat pysyivät toimintakykyisinä loppuun asti sekä selkeää kehitystä oli havaittavissa fyysisen harjoittelun eri osa-alueilla.

Matkustuspäivä 8.1.2013

Treenipäivä I 9.1.2013

  • 830 - 910. Aamukävely, toiminnallinen liikkuminen, sekä aamu-uinti
  • 1100 -1300. Aineenvaihduntaharjoitus + paljasjalka- harjoite merenrannassa
  • 1630 – 1830. Voimaharjoitus
  • 2015 – 2115. Lihashuolto. Palaveri.

Aamuharjoite toimi erinomaisesti avaavana loppupäivän harjoituksiin. Johtajakoulutuksen aiheena: Oman harjoittelun laatutekijöiden analysointi ja suunnittelu. Urheilijan henkilökohtaiset palaverit aloitettiin, jossa käytiin aiheina olivat urheilijan ominaisuudet, harjoittelu, haasteet sekä sekä tavoitteet. Päivän aikana käsiteltiin perusteet leirinaikaiseen lihashuollon toteuttamiseen. Opeteltiin fysioterapeuttisen sähkölaitteen käyttöä palautuksessa sekä otettiin käyttöön kylmähoitomenetelmien käyttöönotto. Lisäksi urheilijat tekivät omatoimisen lihashuollon urheilukoulun lihastasapainokartoituksen pohjalta.

Treenipäivä II 10.1.2013

  • Aamuharjoitus: aamulenkki, dynaaminen liikkuvuus, RB, DB lisäksi koordinatiivinen hermotus
  • Lajiharjoitus 1; avaava liikepuntti RB, DB: 3D – koordinatiivinen-, sekä motorinen taitavuus, Nopeustaitavuus, RB, DB – drills. OL, DL: lantion alueen aktivointi, askellukset, boxiin pelaaminen, dl-agilility
  • Iltapäivätreeni: lajivoima, pelipaikkakohtainen voimaharjoitus, vatsahonda
  • ​lihashuolto: kylmädippi, lantion alueen mobilisointi, pitkät venyttelyt

Ryhmän vireystila oli erittäin hyvä ja huoltavan harjoittelun osalta tapahtunut suuri kehitysaskel sähkölaitteiden monipuolisessa käytössä, kylmäaltaan sekä ja henkilökohtaisten palaverien perusteella käytyjen asioiden huomioinni avulla palauttavassa harjoittelussa. Johtajakoulutuksen teema: omien fyysisten ominaisuuksien analysointi, henkilökohtaisissa palavereissa. Jokaisen pelaajan kanssa käytiin päivän aikana läpi heidän fyysisten ominaisuuksien analysointi, sekä kehitystoimenpiteet. Pelipaikkakohtaisten drillien suunnittelu seuraavan päivän harjoitteluun henkilökohtaisella tasolla.

Pitkä matkustus vaikutti siihen, että vasta tämä päivä mahdollisti hyvän laadullisen ja tehollisen harjoittelun.

Treenipäivä III 11.1.2013

  • Aamu-uinti; allasjumppa, koordinaatioharjoitus vedessä; 2x5x20 sek. uinti-intervalli
  • Lajiharjoitus; lajivoimaharjoitus, easy ups, pelipaikkakohtainen warm-up, lajijuoksutekniikka harjoittelu pelipaikoittain, lajidrillejä ja juoksukuvat
  • Nopeusharjoitus RB/DB
  • Voimaharjoitus OL/DL
  • Lihashuolto, joustovenyttelyt ja parivenyttelyt

Aamupäivän lajiharjoitus oli tekniikka- ja taitopainoitteinen, koska iltapäivän treeni toimi päivän tehoharjoituksena Playa de Las Americasin urheilukentällä ja sen kuntosalilla. Harjoitteluolosuhteet, sekä harjoittelupaikat olivat loistavassa kunnossa. Samalla stadionilla urheilukoulun pikajuoksijoita. Nopeusharjoituksen rakenteen suunnittelu ja malliharjoituksen pääkohtien oikeaoppinen opettaminen käytiin ryhmälle läpi myös.

Treenipäivä IV 12.1.2013

  • Aamuharjoitus: OL/DL lajitekniikka, laji- liikkuvuus ja voima, RB/DB liikkuvuusharjoittelu, juoksukuvien harjoittelu, pelipaikkakohtainen agility,  Yhteisesti; sietokykyharjoitus osa 1 aiheina: kaarijuoksu / tasoryhmittäin; pizza slice- drilli, rintahonda. Sietokykyharjoitus osa 2, portaat, pareittain, sekä yksin tehtyjä erilaisia harjoituksia, mäkivedot, crossfit ylämäkeen.
  • Iltapäivän harjoitus: harjoitusten suunnittelu, palautekeskustelut, fresbee-golf, uinti meressä
  • Ilta: lihashuollot, hieronta, kylmäallas, sähköhoito, joustovenyttelyt pareittain

Aikaisempien havaintojen perusteella, hyvä aamuharjoitus mahdollistaa laadukkaampien pääharjoitusten toteuttamisen. Leirin aikana kaikki aamut alkavat yhteisellä harjoituksella. Johtajakoulutuksen teemana: palautumisen merkitys tehoharjoitusten jälkeen, päämäärätietoisuus harjoitusten suunnittelussa

Treenipäivä V 13.1.2013

  • Aamureippailu:portaittain nousevatempoinen kävely+raput
  • aamuharjoitus, 4 tunnin pituinen polkupyöräretki
  • Iltaharjoitus: lihashuoltoharjoitus, allasvenyttelyt kylmäaltaassa, porehoidot / hieronnat

Urheilijoiden lihaksisto väsynyt edellisistä harjoituksista ja sen vuoksi päivän teemana oli palauttavaharjoittelu. Rauhallinen pitkä pyöräily toimii pienikokoisille hyvin, mutta isokokoisimmille harjoitus oli ehkä liian raskas. Retken aikana käytiin tiimipalavereja, sekä palautekeskusteluja, jotka toimi samalla myös johtajakoulutuksen teemana.

Treenipäivä VI 14.1.2013

  • Aamureippailu, 30 min kävely vaihtuvalla sykkeellä OL/DL 30min hölkkä vaihtosykkeellä RB/LB. Yhteiset dynaamiset ja avaavat venyt
  • Käynti vesipuisto Siam Parkissa, Las Americasissa.
  • ​Iltaharjoitus: juoksutekniikkaharjoitus Las Americasissa, pitkä lihashuolto

Aamureippailu oli tarkoituksella pidempi, koska kyseisestä päivästä oli eilen käytyjen henkilökohtaisten keskustelujen perusteella tarvetta kevyemmälle harjoituspäivälle. Tällaisilla harjoitusohjelma muutoksilla olemme saaneet harjoittelusta paljon paremmin harjoituksen kokonaiskuormitusta huomioivan. Juoksutekniiikka harjoitus Las Americasissa toimi avaavana ja valmistavana harjoituksena huomiselle, kovalle tehoharjoitukselle. Juoksutekniikka harjoituksessa toteutettiin vetoharjoittelu tasoryhmittäin : DL/OL ja RB/LB. henkilökohtaisissa palavereissä tuli ilmi videokuvauksessa huomattujen tekniikkaongelmien korjaamista. iPad- kameran käyttö on ollut apua tekniikkavirheiden korjaamiseen ja kyseinen laite on erittäin pätevä valmennuksen työvälineenä

Treenipäivä VII 15.1.2013

  • Aamureippailu: koordinatiivinen lämmittely, lantion avaukset, rullaukset, rullaukset,yhden jalan varassa tapahtuvat kiertoharjoitteet.
  • Aamuharjoitus Los Gigantesissa: paljasjalkaharjoitteet, askellustikkaat, miesten maajoukkuetta varten kuvattiin OL/DL pelaajien combine- testien kuvaus Las Americasissa, urheilukentällä. Testit toimivat hyvinä harjoitteina ja soveltuivat hyvin jatko-ohjelmaan. DB/RB juoksurytmiikka: l-cone, goblet 8, snake- drills, Easy- ups, agility-rata matalilla aidoilla.
  • Iltapäivän harjoitus: OL/DL combine- kuvaukset osa 2, RB/DB nostotekniikat, maksimivoimaharjoitus, palauttavat 60 yd vedot x 6
  • ​Ilta: parihieronta; pitkät, klassiset venyttelyt, kävely

Pääpaino isojen miesten osalta kuvauksissa. Ja pienen miesten osalta pääpaino pelipaikkakohtaisessa liikkumisessa ja maksimivoimaharjoituksessa. Voimantuotollisesti lajiryhmässä ei hälyttäviä puutteita. Lajiteknisissä suorituksissa (testit) on suuresti tekniikoissa parannettavaa. Jatkotoimenpiteinä täytyy selkeästi panostaa lajitestitekniikoiden parempaan harjoitteluun, joka on ollut puutteellista. Henkilökohtainen palavereissä tuli ilmi, että osalle pelaajista leiri on vienyt osaamista eteenpäin selkeästi, koska on saatu mahdollisuus ammattimaiseen toimintaan.

Treenipäivä VIII 16.1.2013

  • Aamuharjoitus: voimakestävyysharjoitus, lajiharjoitus
  • Iltapäiväharjoitus: ylävartalonvoimaharjoitus
  • Ilta: lihashuolto

Johtajakoulutuksen teema: Oppilasharjoitusten suunnittelu ja valmistelu. Testien jäljiltä ryhmän urheilijat selvästi väsyneitä. Jokaisen päivän harjoituksen jälkeen erikoispanostus aineenvaihduntaan ja lihashuoltoon. Huominen päivä suunniteltava kevyeksi

Treenipäivä IX 17.1.2013

  • Aamureippailu: kuntopiiri (1900 suoritusta), intervallivedot altaassa
  • Aamuharjoitus: lajiharjoitus, oppilasharjoitukset pelipaikoittain, pääpaino: Lajitekniikat ja niiden kouluttaminen
  • Iltapäivä: lepo
  • ​Ilta: palaveri, leiripalaute, loppuviikon treenien ohjelmointi, kylmädipit, sähkölaite, parivenyt

Kuormitukseltaan onnistunut päivä ja selkeä lepo osoittautui pelaajien palautteen perusteella hyväksi. Oppilasharjoitukset onnistuivat hyvin ja ne olivat rasitustasoltaan kevyitä ja toimivat henkisten voimavarojen lataamistarkoituksessa myös. Treenipäivän ja johtajakoulutuksen selkeä teema: Urheilupsykologia. Iltapäivälle kaavailtu vierailu Teiden vuorella, ei toteutunut, koska pelaajat tarvitsivat lepoa. Aamuharjoite muodostui suunniteltua kovempitehoiseksi, kahden minuutin myöhästymisen vuoksi.

Treenipäivä X 18.1.2013

  • Aamureippailu: ladderit avaavana, keskivartalojumppa, joustovenyttelyt
  • Aamuharjoitus: 3 tunnin nopeusharjoitus tasoryhmittäin, lonkan- ja lantionseudun avaukset, rullaukset, pelipaikkakohtaisesta lähtöasennosta vetoja porrastaen etäisyyksiä.
  • Iltapäiväharjoitus: pelaajien tuntemuksien mukaan yläkropanvoimaharjoitus
  • ​Ilta: lihashuolto, oppilasharjoituksina

Juoksutekniikan osalta tapahtunut suurta kehitystä. Teknisesti harjoitus onnistui hyvin, mutta reaktiivisuus ja yleinen herkkyys näkyi selkeästi puutteellisena harjoituksessa. Americasin kentällä tehdyt harjoitteet pääsääntöisesti onnistuneita ja paikka aivan loistava jenkkifutisominaisuuksien kannalta. Jatkossa miettiä jopa mahdollisuutta pitää kaikki harjoitukset kyseisellä kentällä.

Treenipäivä XI 19.1.2013

  • Aamureippailu: kävely, dynaamiset venyttelyt
  • Aamuharjoitus: alakropan voimakestävyysharjoitus, 45 min, kuntopiiri, mäkivedot (1,5h), palauttava kävely
  • Iltapäivänharjoitus: lihashuotoharjoitus, uinti, vesikoordarit, vesihieronta

Pelaajat erittäin väsyneitä 2 viikon harjoittelusta ja lihashuoltoharjoitus tuli tarpeeseen. Iltapäivällä leirin kovin tehoharjoitus. Harjoituksen tarkoituksena oli ottaa urheilijoista mehut pois ja testata sietokykyä. Iltapäivällä pidimme viimeisen tiimi- ja leirinpäätös palaverin. Pelaajat tyytyväisiä saamiinsa harjoitusvinkkeihin ja harjoituksiin joita leirin aikana kertyi runsaasti.

Matkustuspäivä 20.1.2013