Tuet
SEURATUKI
Haku vuodelle 2021 avataan marraskuussa 2020
Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.
Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.
Muutos aiempiin hakuvuosiin: Mukana on vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen tarkoitettua osa, johon on korvamerkitty rahaa. Tämän tuen hakeminen kannattaa muun tukihaun lisäksi.
Hakemuksen lähettämisvaiheessa vaaditaan, että yksi seuran virallisista nimenkirjoittajista käy tunnistautumassa ja hyväksymässä hakemuksen lähettämisen seuran nimissä. Tunnistautuminen tehdään pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Lisätietoa Seuratuesta https://minedu.fi/-/seuratoiminnan-kehittamistuki-seuratuki-
|
URHEILIJOIDEN TUET
Olympiakomitean urheilija-apurahat
Myöntämisperusteet
Apuraha on tarkoitettu ensisijaisesti yksilölajien urheilijoille, jotka sitoutuvat pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen ja joilla arvioidaan olevan menestymismahdollisuuksia tulevissa urheilun kansainvälisissä arvokilpailuissa.
Apuraha ei ole palkkio menestyksestä, mutta sitä myönnettäessä huomioidaan kansainväliset näytöt. Apurahan tavoitteena on luoda urheilijan ammattimaiselle/päätoimiselle valmentautumiselle taloudelliset edellytykset. Työssäolo tai opiskelu ei kuitenkaan ole apurahan saamisen esteenä.
Apurahan saamisen edellytyksenä on se, että urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja tai valmennustiimi ja lajilla on kansainvälisiin arvokilpailuihin valittu maajoukkue. Lähtökohtaisesti apurahan saanti edellyttää myös urheilijan kuulumista lajiliiton maajoukkue- ja valmennusjärjestelmän piiriin.
Arvioinnissa huomioidaan lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso sekä kilpailuihin osallistuvien maiden ja urheilijoiden määrä. Harkinnan mukaan huomioon otetaan sekä naisten että miesten menestymismahdollisuudet lajeittain tavoitteena sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen huippu-urheilussa.
Viiden (5 000 €) tuhannen euron apuraha
5 000 euron suuruinen valmennus- ja harjoitteluapuraha on tarkoitettu sellaisille nuorille urheilijoille, jotka myös muiden kuin yllä mainittujen kansainvälisten näyttöjen sekä urheilu-uran kehityksen perusteella arvioidaan tulevaisuuden arvokilpailumenestyjiksi. Apurahaa voidaan myös myöntää yksilölajien joukkueen urheilijoille, joilla arvioidaan kansainvälisten näyttöjen perusteella olevan mahdollisuus mitalisijoihin joukkue/viestikilpailussa seuraavissa olympialaisissa/paralympialaisissa tai lajin MM – kilpailuissa.
Kuntakohtaiset urheilijatuet
Vaihtelevat kuntakohtaisesti, mutta menestyneitä urheilijoita palkitaan eri tavoin.
Espoo Helsinki Hyvinkää Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kiuruvesi Kokkola
Kotka Kouvola Kuopio Lappeenranta Lohja Mikkeli Oulu Pori Porvoo
Raisio Rovaniemi Rusko Savonlinna Seinäjoki Sipoo Tampere Turku Vaasa
URA-säätiö
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) perustettiin vuonna 1972 silloisen tasavallan presidentin Urho Kekkosen toimesta. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattiin valmistumista ja pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa päättäneiden urheilijoiden koulutus. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa jakamalla vuosittain opiskeluapurahoja kansainväliseen menestykseen tähtäävien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.
| SAJL ohjeistus 2016 vähävaraisten perheiden tukeminen.pdf (173 kB) SAJL ohjeistus vähävaraisten perheiden tukemiseen |