2005

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

2005  EM-pronssia, Malmö

 

Suomen amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue voitti pronssia EM-kisoissa Ruotsin Malmössä. Pronssiottelussa Suomi voitti Iso-Britannian 34 - 12 (27 -6). Suomi jatkoi samalla katkeamatonta mitaliputkeaan ja on ainoana maana ottanut mitalin kaikista EM-kisoista.

Suomi avasi pisteiden teon ensimmäisellä neljänneksellä Teemu Paukkulan (Trojans) 3 jaardin juoksulla ja Kari Hytösen (Roosters) lisäpistepotkulla, kun neljännestä oli jäljellä 3.31. Toisella nneljänneksellä Suomi siirtyi 14 - 0 johtoon Jukka Satolan (Crocodiles) napatessa pelinrakentaja Petrus Penkin (Butchers) 8 jaardin heiton kiinni maalialueella ja Hytösen lisäpistepotkun onnistuessa. Iso-Britannia kavensi välittömästi Chris Falumbon 67 jaardin kiinniotolla pelinrakentaja David Dranen heitosta. Lisäpistepotku kuitenkin epäonnistui, joten Suomi johti 14 - 6. Ville Palikainen (Roosters) huudatti paikalle saapunutta suomalaisyleisöä tekemällä 48 jaardin maalin Penkin heitosta. Lisäpistepotku epäonnistui. Suomi lisäsi vielä johtoaan 15 sekuntia ennen puoliaikaa Henri Myöhäsen (Roosters) 5 jaardin kiinniotolla Penkin heitosta. Hytösen potkaistessa lisäpistepotkun sisään Suomi johti puoliajalla 27 - 6.

Toisella puoliajalla Suomi tyytyi varmistelemaan johtoa ja kierrättämään pelaajia. Suomen parhaana palkittu ja ottelussa 136 jaardia 18 kannolla juossut Paukkula juoksi Suomen johdoksi 34 - 6 illan toisella maalillaan (Hytönen lisäpiste) 3. neljänneksen lopulla. Iso-Britannia teki vielä yhden maalin viimeisellä neljänneksellä Kofi Campbellin 13 jaardin juoksulla sinetöiden loppunumeroiksi 34 - 12.

Suomi eteni tasaisesti juoksemalla (227 jaardia) ja heittämällä (201 jaardia). Paukkulan lisäksi palloa kantoivat Mourad Daifi (Roosters) 5 yrityksellä 50 jaardia, Teemu Löllö (Crocodiles) 4 yrityksellä 24 jaardia, Akumatti Leskinen (Rajaritarit) 3 yrityksellä 22 jaarida ja Tommi Padatsu (Roosters) 1 yrityksellä 2 jaardia. Pelinrakentajista Petrus Penkki onnistui 13 kertaa 22 yrityksellä heittäen 201 jaardia ja 3 maalia. Neljännellä neljänneksellä Suomen peliä johtanut Atte Kniivilä (Crocodiles) ehti heittämään vain kerran. Kiinniottajista Akumatti Leskinen keräsi 3 kiinniotolla 43 jaardia, Palikainen, Anatole Wiik (Wolverines) ja Ville Kurvinen (Butchers) keräsivät kukan 2 kiinniottoa. Yksi kiinniotto kirjattiin Paukkulalle, Satolalle, Myöhäselle ja Löllölle.

Puolustuksessa Miikka Riionheimo (Crocodiles), Jani Lindroth (Crocodiles) ja Timo Winqvist (Roosters) katkaisivat kukin yhden Iso-Britannian pelinrakentajan David Dranen syötöistä. Puolustuksen ahkerimmat taklaajat olivat Winqvist 4 + 0, Efe Evwaraye (Crocodiles) 3 + 0, Sampo Ranta (Roosters) 2 + 2 ja Lindroth 1 + 4. Pelinrakentaja Dranen säkittämisestä vastasivat Kalle Koivisto (Sea City Storm), Evwaraye ja Thomas Ceken (Crocodiles) kukin yhdellä säkillä.

Ottelutilastot

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Suomelle kirvelevä tappio EM-välierässä

Suomen amerikkalaisen jalkapallon miesten maajoukkue kärsi kirvelevän tappion EM-välieräottelussa Ruotsia vastaan torstai-iltana Malmössä. Ottelusta kehkeytyi yksi jännittävimmistä otteluista mitä maat ovat toisiaan vastaan pelanneet ja Suomella oli omat paikkansa ratkaista ottelu edukseen. Tällä kertaa sinikeltaiset onnistuivat ottelun loppuhetkillä kuitenkin pitämään suomalaiset pois maalialueeltaan ja kuittaamaan 19-23 (16-9) voiton. Aikaisemmin päivällä pelatussa toisessa välieräottelussa hallitseva Euroopan mestari Saksa sen sijaan murjoi Iso-Britannian varsin selvä numeroisesti 34-0 (14-0). Näin lauantaina Suomi kohtaa Iso-Britannian pronssiottelussa ja Saksa ja Ruotsi ratkaisevat Euroopan mestaruuden loppuottelussa.

Suomi sai välieräotteluun unelma alun, kun Miikka Riionheimo (Crocodiles) katkaisi Ruotsin ensimmäisen hyökkäysvuoron nappaamalla syötön katkon pelinrakentaja C.J. Haraldssonin heitosta ja palautti sen suoraan Ruotsin maaliin 34 jaardin palautuksella. Peliä oli tuolloin pelattu vain 1.30. Muutamaa hyökkäysvuoroa myöhemmin Suomi lisäsi johtoaan kahdella pisteellä Kalle DaSilvan (Rajaritarit) blokattua Ruotsin lentopotkun. Touchdowninkin syntyminen oli tilanteessa lähellä, sillä Suomen pelaajat peittivät pallon Ruotsin maalialueella, mutta tuomarit näkivät pallon pompanneen jo ulos maalialueelta.
Ruotsi sai juoksuhyökkäyksensä rullaamaan ensimmäisen neljänneksen lopulla ja eteni keskushyökkääjä Kim Taalbin pitkällä juoksulla vain muutaman jaardin päähän Suomen maalista. Niklas Lindstöm runnoi pallon väkisin maaliin 2 jaardin juoksulla toisen neljänneksen alussa ja kavensi tilanteeksi 9-6. Ruotsin pysäytettyä Suomen hyökkäyksen nopeasti, sai se heti perään aikaiseksi vaarallisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Jesper Alnervik potkaisi onnistuneen 39 jaardin potkumaalin tasoittaen ottelun. Potkutilanteessa Tommi Padatsu (Roosters) kuitenkin törmäsi rangaistuksen arvoisesti ruotsalaispelaajaan ja Ruotsin valmennus päätti hylätä onnistuneen potkumaalin ja jatkaa hyökkäysvuoroa. Ruotsin haaveet tasoittuksesta murenivat heidän yritettäessä muutaman pelin kuluttua uudestaan potkumaalia. Tällä kertaa Padatsun askelmerkit olivat kohdallaan ja Padatsu blokkasi Alnervikin potkun pitäen Suomen johdossa.
Suomen hyökkäys rankaisi Ruotsia heti perään perlinrakentaja Petrus Penkin (Butchers) tavoittaessa laitahyökkääjä Anatole Wiikin (Wolverines) 73 jaardin heittomaalilla. Kari Hytönen (Roosters) potkaisi lisäpisteen sisään lisäten Suomen johdoksi 16-6. Toisen neljänneksen loppuun Ruotsi kavensi puoliaikatilanteeksi 16-9 Alnervikin 44 jaardin potkumaalilla.

Toisen puoliajan alkuun Suomi sai aikaiseksi hyvän hyökkäyksen ja eteni vain muutaman jaardin päähän Ruotsin maalialueesta. Pallon pomppiessa pois Penkin heitonvastaanottajien käsistä, joutui Suomi tyytymään tilanteessa potkumaaliin, jonka Hytönen potkaisi varmasti maalihaarukkaan. Ruotsi ei suostunut antautumaan vaan vastasi hieman yli minuutin kuluttua. Kikkapelivarastosta kaivettu laitahyökkääjän heittopeli tehosi ja Johan Pelström kiikutti pallon Suomen maaliin 35 jaardin päästä. Heiton suoritti toinen laitahyökkääjä Christian Malm, jolle pallo toimitettiin aloituslinjan takana juoksupelinä. Alnervikin onnistuneen lisäpistepotkun jälkeen Suomi johti 19-16.
Ruotsi painoi lopussa päälle voimalla ja pallo pysyi Suomen kenttäpuoliskolla molempien joukkueiden hyökkäysvuoroilla. Suomella oli hyvä mahdollisuus lisäpisteiden tekoon neljännen neljänneksen alussa joukkueen edettyä jo 23 jaardin päähän Ruotsin maalista. Ruotsin puolustaja Fredrik Haraldssonin ottama syötönkatko esti kuitenkin Suomen pisteet ja lopulta Ruotsin painostus tuotti tulosta. Peliaikaa ollessa jäljellä 4.08 Niklas Lindström juoksi illan toisen maalinsa ja siirsi Ruotsin ensimmäistä kertaa johtoon. Alnervik potkaisi tärkeän lisäpisteen estäen samalla Suomen mahdollisuuden tasoitukseen potkumaalilla.
Ruotsin johtaessa 19-23 ja peliajan käydessä vähiin, Suomi eteni heittopelillä kohti Ruotsin maalia. Ville Kurvisen (Butchers) ja Ville Palikaisen (Roosters) kiinniotoilla Suomi pääsi aina 34 jaardin päähän maalialueesta, mutta sen lähemmäksi ei enää Ruotsin puolustus Suomea päästänyt. Lopullisen ratkaisun ottelulle antoi Ronald Biro, joka katkaisi Penkin neljännen yrityksen heiton. Näin Ruotsi saattoi kuluttaa pelikellon loppuun omassa hyökkäysvuorossaan ja eteni EM-loppuotteluun.

Suomen hyökkäys eli pelissä heittojen varassa Ruotsin puolustuksen estäessä etenemisen juoksemalla. Penkki heitti ottelussa 39 kertaa, joista 20 onnistuneesti suomalaiskiinniottajille. Suomi eteni heitoilla 253 jaardia ottelussa, mutta Ruotsin puolustus pääsi katkaisemaan kolme heittoa. Kiinniotot jakautuivat tasaisesti useammalle pelaajalle ja eniten kiinniottoja tilastoihin kokosi Ville Kurvinen (5). Eniten jaardeja kiinniotoilla kirjattiin Anatole Wiikille (103).

Puolustuksen puolella eniten taklauksia kirjattiin Aarno Sjöblomille (Roosters), joka keräsi ottelussa 9,0 taklausta. Marko Luoma (Butchers), Pertti Lautala (Butchers) ja Tommi Padatsu kirjasivat itselleen pelinrakentajasäkin mieheen ja Miikka Riionheimo katkaisi yhden syötön.

tilastot

 

All star team European Championships Malmö 2005



Offense.
Quarterback 12 J Ullrich Germany
Tailback 32 C Poschmann Germany
Fullback 35 N Lindström Sweden
Wide receiver 82 O Dahlman Sweden
Wide receiver 85 M Schöpf Germany
Wide receiver 88 A Wiik Finland
Left tackle 59 I Luoto Finland
Left guard 64 P Hansen Germany
Center 77 CJ Blomwall Sweden
Right guard 75 E Ahlberg Sweden
Right tackle 74 J Pjanic Germany

Defense.
Defensive end 92 M Luoma Finland
Defensive end 91 Carl Carlsson Sweden
Defensive tackle 69 C Königsmann Germany
Defensive tackle 67 D Engelbrecht Germany
Linebacker (will) 38 O Rugeland Sweden
Linebacker (mike) 36 CJ Björk Sweden
Linebacker (sam) 5 A Falkowski Germany
Cornerback 26 M Riionheimo Finland
Cornerback 25 R Biro Sweden
Strong safety 19 S Tuch Germany
Free safety 27 P Lundqvist Sweden

Special team
Kick/punt returner 7 J Simms Great Britain
Kicker 89 J Alnervik Sweden


Coach Kristian Thore Sweden
Fair Play Germany


MVP defense 25 R Biro Sweden

MVP Offense 12 J Ullrich Germany

MVP European championship 36 CJ Björk Sweden

#

Nimi

Pelipaikka

Pituus

Paino

Syntymävuosi

Seura

2

Natri Tomi

K

190

105

1973

Seinäjoki Crocodiles

3

Hytönen Kari

P/K

189

87

1976

Helsinki Roosters

4

Kurvinen Ville

WR

188

86

1979

Porvoo Butchers

5

Palikainen Ville

WR

175

86

1977

Helsinki Roosters

6

Kivisaari Tuomas

WR

185

85

1979

Porvoo Butchers

7

Penkki Petrus

QB

182

90

1975

Porvoo Butchers

8

Nieminen Jarkko

QB

181

83

1976

Helsinki Wolverines

9

Kujansuu Sami

WR

183

76

1980

Helsinki Wolverines

12

Ranta Sampo

DB

193

90

1986

Helsinki Roosters

16

Kniivilä Atte

QB

186

96

1982

Seinäjoki Crocodiles

22

Löllö Teemu

HB

173

72

1978

Seinäjoki Crocodiles

23

Karppinen Kalle

S

184

90

1979

Helsinki Roosters

24

Riionheimo Miikka

CB

185

88

1974

Seinäjoki Crocodiles

25

Sainio Jarno

S

180

79

1980

Helsinki Roosters

28

Lehtonen Janne

CB

176

81

1975

Helsinki Roosters

30

Paukkula Teemu

HB

178

93

1974

Turku Trojans

31

Padatsu Tommi

DE/FB

188

105

1980

Helsinki Roosters

33

Marttila Tuomas

CB

187

89

1977

Porvoo Butchers

35

Ivalo Teemu

HB

180

99

1974

Seinäjoki Crocodiles

40

Stenroos Antti

S

180

94

1981

Arlanda Jets

41

DaSilva Kalle

LB

178

100

1982

Lappeenranta Rajaritarit

42

Leskinen Akumatti

FB

180

92

1982

Lappeenranta Rajaritarit

44

Winqvist Timo

LB

183

105

1977

Helsinki Roosters

45

Sjöblom Aarno

LB

191

110

1975

Helsinki Roosters

46

Evwaraye Efe

LB

188

105

1985

Seinäjoki Crocodiles

47

Vennelä Seikko

S

185

80

1984

Turku Trojans

48

Äyräväinen Santtu

LB

191

98

1984

Porvoo Butchers

49

Repo Sami

HB

175

80

1974

Helsinki Wolverines

52

Mattsson Lauri

DT

187

104

1975

Seinäjoki Crocodiles

54

Nevalainen Anssi

LB

185

107

1987

Lappeenranta Rajaritarit

55

Högström Patrick

C

187

114

1987

Porvoo Butchers

60

Björkroth Kalle

OT

188

130

1979

Rauma Sea City Storm

71

Rantanen Janne

OG

184

111

1978

Helsinki Wolverines

72

Myyrä Tomi

OG

188

140

1981

Turku Trojans

73

Martikka Antti

OT

188

130

1974

Helsinki Roosters

74

Lautala Pasi

OT

191

125

1981

Porvoo Butchers

75

Landen Reo

DT

183

118

1975

Seinäjoki Crocodiles

76

Nyberg Thomas

OG

188

116

1981

Seinäjoki Crocodiles

77

Grönlund Kim

C

183

125

1973

Turku Trojans

80

Myöhänen Henri

WR

175

86

1983

Helsinki Roosters

86

Rinne Aki

DE

178

94

1975

Helsinki Roosters

91

Lautala Pertti

DT

190

128

1980

Porvoo Butchers

92

Luoma Marko

DE

186

115

1967

Porvoo Butchers

93

Luoto Markku

TE

194

111

1984

Lappeenranta Rajaritarit

94

Javanainen Jussi

DT

188

125

1971

Seinäjoki Crocodiles

95

Ceken Thomas

DE

184

108

1977

Seinäjoki Crocodiles

Valmennus

Päävalmentaja/puolustuksen koordinaattori Tuomas Heikkinen
Hyökkäyksen koordinaattori Kim Wikström
Keskushyökkääjät Heikki Halttunen
Hyökkäyksen linja Ville Tarvainen
Puolustuksen linja Janne Kilpeläinen
Tukimiehet Jorma Hytönen
Takamiehet Kari Titola
Erikoisjoukkueet Kari Leivoja

Huolto

Lääkäri Peter Åström
Fysio Mikael Allenius
Huoltaja Sami Lähteenmäki
Huoltaja Per-Olof Partanen
Huoltaja Sami Ranta

Joukkueenjohto

Roope Noronen

 

Valokuvat:Lari Eteläniemi

 

 

Suomen maajoukkue 2005 Suomi-Ruotsi-ottelussa

Velodromilla pelattu ottelu päättyi  
24-28