1987
1987 Helsinki/Espoo, Suomi - EM-pronssia
välierä Suomi-Länsi-Saksa 21-44, Olympia stadion
Länsi-Saksan ilmasirkus yllätti Suomen täysin. Suomen valmentaja kaksikko odotti juoksevaa saksalaista ihmissusilaumaa, jonka hopealuoti Ari Tuuli olisi tappanut. Laitapuolustajat päästivät kisojen parhaaksi valitun pelinrakentaja Andreas Mozkuksen rullaamaan sivuille, jolloin laitahyökkääjillä oli aikaa karistaa Suomen takapuolustajat kannoiltaan. Suomi ei pystynyt sopeutumaan L-Saksan heittopeliin koko ottelun aikana. Pelitaktiikkaa ei onnistuttu muuttamaan. Suomen hyökkäys kangerteli. Heittopeli ei kulkenut ja keskushyökkääjillä oli lyijyä pohkeissa. Suomalaiset, sekä hyökkäys että puolustus, olivat ensimmäisen puoliajan täysin kipsissä. Toisella puoliajalla peli vapautui, mutta Saksa oli karannut jo liian kauaksi.
pronssiottelu Suomi-Englanti 38-23, Leppävaaran stadion
Veli-Matti Kallislahti korvasi Juha Myrskyn Suomen pelinrakentajana ja Suomi siirtyi Vaahteraliigasta tuttuun ja turvalliseen juoksupeliin. Pallo pysyi tiukasti suomalaisten sormissa, eikö rähmäyksiä sattunut yhtään. Britit puolestaan lahjoittivat pallon suomalaisille neljästi ja aina hyvässä kenttäasemassa. Joe St. Louis kohosi ottelun hahmoksi kolmella juoksumaalilla. Pisimmän piskuinen St. Louis juoksi 83 jaardin päästä. Suomen puolustus pelasi hyvin, vaikka juoksupuolustus ajoittain vuosi.
| SAJL EM 1987 kisalehti.pdf (5.9 MB) |
![]() Kisojen all stars laitahyökkääjä Esa Kiiskinen oli tehokkain kiinniottaja ja eteni 6:lla kiinniotolla yhteensä 151 jaardia. |
EM-kisojen all stars -miehistöön valittiin kuusi suomalaista
EM-kisojen kansainvälinen lehdistö valitsi ensimmäisen kerran Euroopan All Stars -joukkueen. Kisojen MVP-pelaajaksi valittiin Länsi-Saksan pelinrakentaja Andreas Motzkus.
Hyökkäys
qb Andreas Motzkus GER
rb Joe St. Louis GBR
rb Franco Olivetti ITA
wr Esa Kiiskinen FIN
wr Dirk Kapeller GER
te Robert Motzkus GER
lt Gunnar Cautero ITA
lg Paolo Giacomelle ITA
c Tom Beuth GER
rg Kenny McBroy GBR
rt Anssi Roiha FIN
kicker Tapio Heikkilä
Puolustus
le Paolo Pedroni ITA
lt Hans-Dieter Meyer GER
nt Delton Anderson GBR
rt Kai Köysti FIN
lb Dave Chambers GBR
lb Jarmo Rautiainen FIN
cb Horst Eber GER
cb Walter Tulone ITA
s Alessandro Rancati ITA
s Timo Toissalo FIN
































