Fyysinen harjoittelu
Miesten maajoukkueen valmennusjohto on kiinnostunut niiden pelaajien tuloksista, jotka ovat valmiita sitoutumaan pitkäjänteiseen harjoitteluun tavoitteenaan pelata vuoden 2014 EM-kisoissa. Tämän vuoksi koko joukkueen/seuran testituloksia ei tarvitse lähettää mj valmennusjohdolle. Kuitenkin on hyvä, jos seura käyttää oheista testipatteristoa pelaajiensa säännölliseen testiseurantaan. Yhteismitallisesta testitiedostosta voidaan tehdä johtopäätöksiä harjoittelun tehosta yleisemmin.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
SAJL fysikkaleiri 4 pidettiin Pajulahdessa 27.-28.10.2012
29.10.2012
| Järjestyksessään neljäs fysiikkaleiri 2014 EM-kisoihin tähtääville pelaajille järjestettiin Pajulahdessa la-su 27.-28.10. Fyysisen harjoittelun leireillä pyritään monipuolisesti tukemaan pelaajien harjoittelua ja kehittymistä.
Leirin 4 kouluttajina olivat Arttu Suokas ja Jesse Talikka. Fysiikkavalmennuksen yhtenä pääpainopisteenä on kehon normaalia toimintaa rajoittavien tekijöiden havaitseminen testein jotta niitä voidaan harjoitteilla alkaa poistamaan. Tällä leirillä olivat vuorossa olkapäät, nilkka ja jalkaterät. Arttu Suokas selvitti osallistujille toiminnallista anatomiaa ja mahdollisen virhetoiminnan seurauksia. Saliharjoitteissa testattiin lavan hallintaa ja olkapään liikkuvuutta sekä harjoiteltiin nilkan ja jalkaterän normaalin tuen aktivointia sekä sen soveltamista perusliikkumiseen ja suunnanmuutoksiin. Jesse Talikan luennon aiheina oli ensin voimaharjoittelu, teknisesti erityisesti high pull ja rinnalleveto. Näitä myös harjoiteltiin punttisalilla tutustuen myös työntöön ja tempauksen alkeisiin. Talikka luennoi leiriläisille myös suunnanmuutos- ja kenttänopeudesta, sen osa-alueista ja yhteydestä voimaharjoitteluun. Viimeisellä luennolla käytiin läpi koko harjoituskauden ohjelman rakentamista. Suunnanmuutosnopeuden harjoitteisiin salissa lisättiin myös taito- ja visuaalinen reaktio-elementtejä. Saliharjoitteissa tehtiin yllä kuvatun lisäksi pakaran aktivointia harjoittein ja sekä hallintaa että räjähtävyyttä kehittäviä keskivartaloharjoitteita. Seuraava fysiikkaleiri järjestetään Pajulahdessa tammikuun 12.-13.2013. Silloin pääaiheena on maksimivoiman harjoittelu. Pelaajien lähtötaso jaksolle testataan, ja maaliskuun leirillä kehitys mitataan. Tammikuun ja maaliskuun leireille kutsuminen ja ilmoittautuminen aloitetaan marraskuun alkupuolella. |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Fysiikkaleiri 1 Tanhuvaarassa 29.-30.10.2011
Tanhuvaaran urheiluopistolla vietettiin toiminnantäyteinen viikonloppu, jonka aikana osallistujat saivat sekä tietoa että käytännön kokemusta modernista harjoittelusta. Ensimmäisen talven leireillä painopisteenä on myös pelaajiston fyysisen lähtötason testaus, joka toteutettiin harjoitusten osana.
Projekti 2014:n tavoitteena on kehittää suomalaiseen huippupelaajistoon räjähtävää kenttänopeutta. Kenttänopeuden edellytyksenä on muun muassa kehon ongelmaton toiminta ja suhteellinen voima.
Leirillä pelaajien lonkan alueen toimintaa diagnosoitiin Arttu Suokkaan johdolla, ja testeissä oli kehon omalla painolla suoritettavia lihaskunto-osioita leuanveto, vatsalihastesti ja punnerrustesti. Ketteryyttä ja nopeutta mitattiin perinteisillä L-cone ja Shuttle-testeillä. Räjähtävää voimantuottoa suhteessa omaan vartaloon arvioitiin vauhdittomalla pituudella ja vertikaaliponnistuksella. Painoilla tehtävistä liikkeistä testattiin rinnalleveto (max) ja penkkipunnerrus (100 kg, toistot). Peruskuntoa mitattiin piip-viivajuoksutestillä. Kaikille pelaajille tehtiin myös elektroninen kehonkoostumusmittaus.
Muuten kuin kehonkoostumusmittauksen ja liikerajoitusanalyysin osalta testistö on helposti toteutettavissa joko seuran harjoitusten yhteydessä tai vaikka pelaajien omassa porukassa omalla ajalla. Fysiikkaryhmään ja sitä kautta vuoden 2014 EM-kisajoukkueen rosteriin haetaan nyt pelaajia jotka ovat valmiit ottamaan fyysisen haasteen vastaan, lähtemään kehittämään itsestään nopeampia ja vahvempia.
Luennoilla pääpaino oli harjoittelun kokonaisvaltaisuuden ymmärtämisessä. Jesse Talikka luennoi voimaharjoittelun taustalla löytyvistä fysiologisista ilmiöistä. Keijo Matilainen painotti luennoissaan harjoitusten aloittamisen ja päättämisen merkitystä esim. vammojen ehkäisyn ja palautumisen suhteen ja esitteli niiden malleja käyttäen esimerkkinä mm. salibandyn maajoukkueen turnauskäytäntöjä. Aktiivisesta verryttelystä ja jäähdyttelystä saatiin käytännön kokemusta saliharjoitusten yhteydessä, lauantai-ilta päätettiin yhteiseen venyttelyyn hotellin käytävällä. Sakari Pusenius valotti harjoittelun kokonaisvaltaisuutta mm. harjoittelun jaksotuksen ja ruokavalion aihein.
Pelaajat saivat viikonlopun aikana konkreettista tietoa omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Kehoanalyysin ja liikerajoitteiden analysoinnin kautta pelaajilla on mahdollisuus lähteä kehittämään fysiikkaansa omien puutteidensa korjaamisen suuntaan. Ylimääräinen paino tai selkeä jäykkyys näkyvät testeissä sekä tuloksessa että tekemisen vaikeutena, vaikka voimaa olisikin. Vastaavasti urheilullinen kehonkoostumus ja hyvä liikkuvuus näkyivät testeissä sekä hyvinä tuloksina että tekemisen helppoutena.
Fysiikkaohjelman toiminnan tueksi luodaan facebook-sivusto ja siihen eri tavoin eri rooleissa kuuluvat ryhmät. Sivuston kautta ohjelmaan sitoutuneita pelaajia ohjataan harjoittelussa leirien välillä sivuille liitetyillä materiaaleilla ja linkeillä. Seurat saavat lähiaikoina filmilinkkikoosteen leirin 1 toiminnoista ja testausohjeet. Pelaajat voivat lähettää testituloksiaan ja mielellään filmilinkkiä niiden tekemisestä omatoimisesti.
Seuraava leiri järjestetään 14.-15. tammikuuta 2012 Pajulahdessa. Siihen kutsuminen ja ilmoittautuminen alkaa viikolla 46. Tietoa fyysisesti lupaavista pelaajista jotka eivät ole esim. olleet maajoukkuetoiminnassa mukana otetaan mielellään vastaan. Yhteuttä voi ottaa joko valmentaja tai pelaaja itse.
Tiedustelut:
Tuomas Heikkinen
tuomas.heikkinen(at)sajl.fi
p.045 8722850







