IFAF/IMG 2014
![]() |
![]() |
IFAF järjestää yhteistyössä IMG Academyn kanssa järjestyksessään toisen maailmanjoukkueen kehitysleirin 9.-14. tammikuuta 2014 Bradenton, Floridassa. Leirille voi hakea vuonna 1994, 1995, 1996 ja 1997 syntyneet pelaajat. Parista sadasta pelaajasta muodostetaan kaksi joukkuetta, joilla on omat valmentajaryhmät. World Team-toiminnan painopisteenä on koota pohjaa uudelle maailmanjoukkueelle vuodelle 2015.
Viikon leirin tavoitteena on kehittää sille osallistuvia pelaajia sekä urheilijoina että pelaajina. IMG:n puolesta leirillä järjestetään Ignite 360-fysiikkatestauksen lisäksi urheilijan kehittymistä tukevia luentoja ja harjoituksia. Olosuhteet harjoittelulle ovat kokonaisuudessaan ammattilaistasoa.
Leirin osallistumismaksu on 1200 USD (n. 888€), jonka lisäksi osallistujan pitää maksaa itse matkansa. Leirimaksu kattaa lentokenttäkuljetukset Floridassa, majoituksen, ruokailut, valmennuksen sekä leirivaatetuksen. www.sajl.fi/laji-info/ifaf-img-academy-development-cam/
Maailmanliitto IFAF ja yhdysvaltalainen urheilun monitoimijätti IMG solmivat yhteistyösopimuksen lokakuussa 2012. Vuoden 2013 tammikuussa toteutettiin ensimmäinen kehitysleiri, jolle osallistui yli 70 nuorta pelaajaa ympäri maailman. Tulevalle leirille 4.-11.1.2014 Brandenton, Floridaan otetaan entistä enemmän pelaajia, World Team-toiminnan painopisteenä on nyt koota pohjaa uudelle World Team joukkueelle vuodelle 2015.
IMG-akatemia toimii todella laaja-alaisesti, itse akatemian alueella on yksityiskoulu jossa tällä hetkellä 750 lasta käy kouluaan urheilun merkeissä vaatimattomaan 60 000 dollarin vuosihintaan. Koulussa toimii tästä syksystä alkaen oma high school-jalkapallojoukkue.
Campuksella on ympäri vuoden myös ammattilaisurheilijoita, sellaiseksi siirtyviä ja sellaiseksi haluavia harjoittelemassa yksin, joukkueissa, kaikin mahdollisin lajein ja tavoin. IMG toimii lisäksi manageroinnin, valmennuskoulutuksen ja yleensä kaiken mahdollisen ammattiurheilun piiriin kuuluvan alueella maailmanlaajuisesti.
Täytä lomake huolellisesti, sen täyttäminen ei sido sinua lähtemään leirille eikä SAJL:ää tai IFAF:ia valitsemaan sinua sinne. Otamme ennakkoilmoittaumisten perusteella yhteyttä lomakkeen lähettäneisiin mahdollisimman pian.
Mahdolliset tiedustelut Tuomas Heikkiselle (IFAF World Team päävalmentaja), tuomas.heikkinen@sajl.fi
![]() |
Maailmanliitto IFAF ja yhdysvaltalainen urheilun monitoimijätti IMG solmivat yhteistyösopimuksen lokakuussa 2012. Vuoden 2013 tammikuussa toteutettiin ensimmäinen kehitysleiri, jolle osallistui yli 70 nuorta pelaajaa ympäri maailman. Tulevalle leirille 4.-11.1.2014 Brandenton, Floridaan otetaan entistä enemmän pelaajia, World Team-toiminnan painopisteenä on nyt koota pohjaa uudelle World Team joukkueelle vuodelle 2015.
Viikon leirin tavoitteena on kehittää sille osallistuvia pelaajia sekä urheilijoina että pelaajina. IMG:n puolesta leirillä järjestetään Ignite 360-fysiikkatestauksen lisäksi urheilijan kehittymistä tukevia luentoja ja harjoituksia. Itse jalkapalloharjoitukset vetävät pääosin IFAF-valmentajat. Olosuhteet harjoittelulle ovat kokonaisuudessaan ammattilaistasoa.
IMG-akatemia toimii todella laaja-alaisesti, itse akatemian alueella on yksityiskoulu jossa tällä hetkellä 750 lasta käy kouluaan urheilun merkeissä vaatimattomaan 60 000 dollarin vuosihintaan. Koulussa toimii tästä syksystä alkaen oma high school-jalkapallojoukkue.
Campuksella on ympäri vuoden myös ammattilaisurheilijoita, sellaiseksi siirtyviä ja sellaiseksi haluavia harjoittelemassa yksin, joukkueissa, kaikin mahdollisin lajein ja tavoin. IMG toimii lisäksi manageroinnin, valmennuskoulutuksen ja yleensä kaiken mahdollisen ammattiurheilun piiriin kuuluvan alueella maailmanlaajuisesti.
Leirin osallistumismaksu on 1200 USD, jonka lisäksi osallistujan pitää maksaa itse matkansa. Leirimaksu kattaa lentokenttäkuljetukset Floridassa, majoituksen, ruokailut, valmennuksen sekä leirivaatetuksen.


