2006 EM
![]() | ![]() | ![]() |
SUOMELLE ANSAITTU EM-KARSINTA VOITTO
Suomi kukisti Hollannin 14-0 (7-0) aurinkoisissa olosuhteissa Helsingin Velodromilla. Ottelu oli tasainen, mutta suomalaisten rutiini ja usko omaan pelaamiseen ratkaisi ottelun sinivalkoisten eduksi.
Ottelu oli tasainen ja jännittävä koko ottelun ajan. Suomi-Finland oli koko ottelun ajan niskan päällä ja Lentävät Hollantilaiset eivät päässeet missään vaiheessa maistamaan maalientekoa. Hollannin joukkue vilisi tulevaisuuden atleetteja, joita vastaan nuorten leijonien oli haasteellista törmäillä. Suomen valmentajien rauhallinen ja analysoiva pelikutsunta huokui luottamusta ottelun loppuun asti.
Hollanti yritti viimeisellä jaksolla kaikkensa ja vaihtoi pelinrakentajaa ja siirtyi pelaamaan nopeaa 2-minuutin pikamunahyökkäystä. Hollantilaisten asiaa ei auttanut hyvin aikaisessa vaiheessa käytetyt aikalisät. Suomalaisten kuntopohja tuntui riittävän viimeisillä minuuteilla, koska lopussa he jaksoivat venyttää pallonmittaa sekä ja juosta takaa-ajo-pursuitit kymmenyksen nopeammin kuin kollegat tuulimyllyjen luvatusta maasta.
Suomen hyökkäys pelasi monipuolisesti ja ottelun yksi keskushahmoista oli Porvoon Butchersin pelinrakentaja Aleksi Seppänen, joka johti mallikkaasti joukkoja. Pelinrakentaja-akatemiassa taitojaan hionut lupaus oli löytänyt oikeat askelmerkit ja räväkän tarkkuuden heittämiseen. Seppänen juoksi lähietäisyydeltä ottelun toisen maalin. Seppänen heitti myös yhden maalin laitahyökkääjä Pekka Rantalalle, jonka suoritus kuitenkin hylättiin ennenaikaisen suomalaiskolaroinnin vuoksi. Pääosa heitoista suuntautui menestyksellä juuri Rantalalle.
Toinen hahmo hyökkäyksessä oli selkävaivoistaan toipunut Idän Pikajuna Petri Törrönen, joka kantoi Suomen juoksuhyökkäysmainetta hienosti eteenpäin. Luonnollisesti Törrönen osti taskukellot ottelun jälkeen hyökkäyslinjalleen, joka onnistui erinomaisesti juoksublokeissaan sekä antoi aikaa heittämiselle.
Kotimainen puolustus oli ohittamaton tässä ottelussa. Aina kun Hollannin oranssipaidat haistelivat maalintekoaluetta 20 jaardin päässä maalilinjasta, Finn 4-3 piti kutinsa sekä juoksua että heittoa vastaan.
Oiva loppuun asti ponnistelu edisti linjapuolustajat Martti Välimaan ja Tero Kontiaisen soittamaan Säkkijärven polkkaa partnerinaan Dutch Lion Mendonça-Henriques Pepijn. Puolustuksen lootassa luuti myös ottelussa varman eleettömästi pelannut palkittu tukimies # 1 Anssi Nevalainen. Hän otti useamman kerran mittaa flaamilaisesta keskushyökkääjä Konusta ja hänen napakasti etenevästä 93 kg painavasta ruhosta. Takakentän pitävyys tuli myös todettua, sillä heittopeliä runsaasti viljelevä Hollanti ei tiukoissa paikoissa onnistunut. Takamies Paavo Teittinen onnistui kerran syötönkatkossa.
Hollantilaisten rosteria:
QB 8 Deventer, van Carlo 170 72 1988 Lelystad Commanders
RB 36 Konu Richard 187 93 1987 Rotterdam Trojans
RB 31 Koopmans Humphrey 1989 Amstelland Panthers
RB 22 Kunst Sidney 164 56 1989 Lelystad Commanders
TE 98 Spapens Brian 195 83 1989 Leiden Lightning
WR 99 Veen, van der Stephan 185 70 1987 Arnhem Falcons
WR 95 Seedorf Werner 189 76 1989 Amstelland Panthers
WR 96 Mendonça-Henriques Floris 186 81 1987 Dusseldorf Panthers
WR 93 Jesserun Gilbert 180 73 1987 Amstelland Panthers
WR 84 Graanoogst Revilinho 180 75 1988 Amsterdam Crusaders
WR 86 Haan, den Hylke 175 63 1990 Amersfoort Untouchables
WR 80 Rijn, van Kilian 188 86 1987 Dusseldorf Panthers
OL 75 Abidallah Soufiane 174 100 1987 Amsterdam Crusaders
C 59 Hulleman Max 190 113 1987 Maastricht Wildcats
OT 70 Nijman Earl 197 115 1987 Lelystad Commanders
OL 56 Witveen Jeffrey 180 101 1988 Amersfoort Untouchables
OL 69 Sarpong Ingram 1987 Amsterdam Crusaders
OL 77 Kreijne Ryan 185 110 1989 Amersfoort Untouchables
OL 76 Damme, van Angelo 189 98 1987 Arnhem Falcons
![]() | ![]() | ![]() |
# | SURNAME | NAME | POS. | HT. | WT | TEAM FINLAND | |
1 | 22 | Baumgartner | Aki | DB | 187 | 80 | SAINTS TAMPERE |
2 | 3 | Ehlert | Maximilian | DB | 176 | 80 | ROOSTERS HELSINKI |
3 | 33 | Eskola | Janne | RB | 180 | 75 | SAINTS TAMPERE |
4 | 71 | Happonen | Lauri | DT | 190 | 110 | CROCODILES SEINÄJOKI |
5 | 44 | Herrainsilta | Jussi | LB | 189 | 83 | SAINTS TAMPERE |
6 | 9 | Hienonen | Samuel | WR | 187 | 75 | JAGUAARIT JYVÄSKYLÄ |
7 | 55 | Högström | Patrick | OL | 185 | 111 | BUTCHERS PORVOO |
8 | 78 | Jokinen | Hannes | DL | 192 | 92 | SAINTS TAMPERE |
9 | 74 | Jokinen | Juha | DT | 186 | 105 | TROJANS TURKU |
10 | 23 | Järviö | Ville | DB | 170 | 73 | TROJANS TURKU |
11 | 47/53 | Kaihlanen | Jaakko | RB/OL | 171 | 95 | SAINTS TAMPERE |
12 | 43 | Kontiainen | Tero | LB | 180 | 108 | BUTCHERS PORVOO |
13 | 92 | Korte | Otto | DT | 190 | 85 | INDIANS KOUVOLA |
14 | 2 | Laitinen | Ilkka | WR | 175 | 67 | SAINTS TAMPERE |
15 | 6 | Leino | Antti | WR | 180 | 73 | WOLVERINES HELSINKI |
16 | 24 | Lindell | Sebastian | RB | 184 | 90 | BUTCHERS PORVOO |
17 | 29 | Lindholm | Thomas | S | 177 | 70 | WOLVERINES HELSINKI |
18 | 72 | Lindsten | Ville | DT | 180 | 92 | INDIANS KOUVOLA |
19 | 48 | Lähteenmäki | Hannu | LB | 187 | 81 | SAINTS TAMPERE |
20 | 60 | Mattila | Hannes | OL | 188 | 135 | SAINTS TAMPERE |
21 | 63 | Moilanen | Harry | OL | 185 | 115 | ROOSTERS HELSINKI |
22 | 42 | Mynttinen | Jarkko | RB | 170 | 80 | INDIANS KOUVOLA |
23 | 1 (4) | Nevalainen | Anssi | LB | 185 | 107 | RAJARITARIT LAPPEENRANTA |
24 | 73 | Pelkonen | Aleksi | OL | 195 | 115 | ROOSTERS HELSINKI |
25 | 40 | Peltomäki | Timi | RB | 175 | 92 | WOLVERINES HELSINKI |
26 | 10 | Penttinen | Atte | DB | 175 | 80 | STEELERS VARKAUS |
27 | 95 | Pinta | Tommi | TE/DL | 197 | 101 | SAINTS TAMPERE |
28 | 75 | Riepula | Riku | DL | 190 | 100 | NORTHERN LIGHTS OULU |
29 | 61 | Raatikainen | Joonas | DL | 183 | 95 | JAGUAARIT JYVÄSKYLÄ |
30 | 8 | Rantala | Pekka | WR | 175 | 75 | CROCODILES SEINÄJOKI |
31 | 46 | Riihimäki | Tatu | LB | 174 | 80 | ROOSTERS HELSINKI |
32 | 28 | Ruuskanen | Riku | DB | 175 | 65 | JAGUAARIT JYVÄSKYLÄ |
33 | 59 | Saari | Anssi | LB | 183 | 90 | DEVILS ESPOO |
34 | 11 | Seppänen | Aleksi | QB | 182 | 80 | BUTCHERS PORVOO |
35 | 5 | Teittinen | Paavo | DB | 178 | 75 | JAGUAARIT JYVÄSKYLÄ |
36 | 64 | Terävä | Mikko | C | 175 | 101 | INDIANS KOUVOLA |
37 | 41 | Toivonen | Sami | RB | 184 | 86 | SEA CITY STORM RAUMA |
38 | 25 | Tommila | Jimmy | DB | 177 | 75 | STEELERS VARKAUS |
39 | 35 | Törrönen | Petri | RB | 174 | 93 | STEELERS VARKAUS |
40 | 94 | Wacklin | Ville | TE/K | 192 | 90 | JAGUAARIT JYVÄSKYLÄ |
41 | 88 | Vaininen | Matti | WR | 180 | 85 | WOLVERINES HELSINKI |
42 | 49 | Westerlund | Max | LB | 186 | 82 | WOLVERINES HELSINKI |
43 | 7 | Vene | Ville | QB | 178 | 75 | SEA CITY STORM RAUMA |
44 | 77 | Vuorinen | Vili | OL | 180 | 130 | WOLVERINES HELSINKI |
45 | 93 | Välimaa | Martti | DE | 186 | 90 | RAJARITARIT LAPPEENRANTA |
| Coaches and staff |
|
|
|
| ||
1 | Malkamäki | Harri | HC | HEAD COACH | |||
2 | Jussi | Niinikoski | OC | OFFENSE COORDINATOR | |||
3 | Kalle | Karppinen | DC | DEFENSE COORDINATOR | |||
4 | Ville | Tarvainen | OL | OL | |||
5 | Marko | Vartiainen | RB | RB’S | |||
6 | Arttu | Suokas | DL | DL | |||
7 | Pasi | Sillgren | LB | LB’S | |||
8 | Mikko | Virolainen | DB | DB’S | |||
9 | Juha | Liedes | TM | Team manager | |||
10 | Tapio | Ivalo | Fysio | Fysio | |||
11 | Olli | Kantola | Fysio | Fysio |
Suomi EM 7.
![]() | ![]() | ![]() |
Suomen poikien U19 harjoitusmaaottelu Venäjää vastaan
Kevään EM-karsintoihin valmistautunut Suomen U19 maajoukkueen päävalmentaja Harri Malkamäki nimesi 55 pelaajaa. Vuoden 2002 Euroopan mestari ja 2004 EM-nelonen Venäjä oli kova mittari Suomelle. Suomi voitti ottelun 27-2 lauantaina 8.4. klo 15.00 Finnair Stadiumilla Helsingissä, jossa se pelattiin ennen miesten
Suomi-Venäjä maaottelua.
SUOMEN 19v MAAJOUKKUE VENÄJÄ OTTELUSSA
Pelinrakentajat
Marko Kyyhkynen Helsinki Wolverines 1987
Janne Lehtinen Helsinki Roosters 1989
Aleksi Seppänen Porvoo Butchers 1988
Ville Vene Rauma Sea City Storm 1988
Sisemmät laitahyökkääjät
Tommi Pinta Tampere Saints 1987
Ville Vacklin Jyväskylä Jaguaarit 1987
Lauri Vainio Helsinki Roosters 1987
Laitahyökkääjät
Samuel Hienonen Jyväskylä Jaguaarit 1987
Antti Leino Helsinki Wolverines 1988
Ilkka Laitinen Tampere Saints 1987
Pekka Rantala Seinäjoki Crocodiles1987
Tony Sandhu Pori Bears 1989
Matti Vaininen Helsinki Wolverines 1987
Benjamin Weibl Helsinki Roosters 1988
Keskushyökkääjät
Janne Eskola Tampere Saints 1988
Sebastian Lindell Porvoo Butchers 1988
Timi Peltomäki Helsinki Wolverines 1987
Sami Toivonen Rauma Sea City Storm 1988
Antti Väisänen Rauma Sea City Storm 1988
Hyökkäyksen linja
Patrik Högström Porvoo Butchers 1987
Juha Jokinen Turku Trojans 1989
Jaakko Kaihlanen Tampere Saints 1987
Hannes Mattila Tampere Saints 1990
Harry Moilanen Helsinki Roosters 1989
Aleksi Pelkonen Helsinki Roosters 1987
Jani Pesonen Rauma Sea City Storm 1988
Ossi Pirnes Oulu Northern Lights 1988
Arto Rantanen Rauma Sea City Storm 1988
Vili Vuorinen Helsinki Wolverines 1987
PUOLUSTUS
Tukimiehet
Jussi Herrainsilta Tampere Saints 1987
Ilkka Koiranen Rauma Sea City Storm 1988
Tero Kontiainen Helsinki Wolverines 1987
Hannu Lähteenmäki Tampere Saints 1988
Anssi Nevalainen Etelä-Karjala Rajaritarit 1987
Tatu Riihimäki Helsinki Roosters 1987
Max Westerlund Helsinki Wolverines 1989
Takamiehet
Maximilian Ehlert Helsinki Roosters 1989
Mikko Iso-aho Etelä-Karjala Rajaritarit 1987
Ville Järviö Turku Trojans 1988
Jose Laukkanen Rauma Sea City Storm 1988
Atte Penttinen Varkaus Steelers 1987
Mihail Ruotsi Turku Trojans 1988
Riku Ruuskanen Jyväskylä Jaguaarit 1990
Paavo Teittinen Jyväskylä Jaguaarit 1987
Jimmy Tommila Varkaus Steelers 1989
Puolustuksen linja
Joel Hallama Helsinki Wolverines 1987
Peter Högström Porvoo Butchers 1990
Sami Kallio Helsinki Wolverines 1989
Otto Korte Kouvola Indians 1988
Simo Kulmaviita Tampere Saints 1989
Ville Lindsten Kouvola Indians 1989
Henry Moilanen Helsinki Roosters 1987
Joonas Raatikainen Jyväskylä Jaguaarit 1990
Joel Rantanen Rauma Sea City Storm 1988
Martti Välimaa Etelä-Karjala Rajaritarit 1989
VALMENNUS
Päävalmentaja Harri Malkamäki
Hyökkäyksen koordinaattori Jussi Niinikoski
Hyökkäyksen linja Ville Tarvainen
Keskushyökkääjät Marko Vartiainen
Puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen
Puolustuksen linja Arttu Suokas
Tukimiehet Pasi Sillgren
Takamiehet Mikko Virolainen
HUOLTO
Joukkueenjohtaja Juha Liedes
Fysioterapeutti Olli Kantola
Huoltaja/teippari Tapio Ivalo









