1996 EM

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Suomen EM-kisamenestys jatkui vuonna 1996 Pauli Anttilan toimiessa päävalmentajana Franfurtissa. Suomen nuorten suvereeni pelaaminen näkyi valotaululla numeroin 48-0 ottelussa Espanjaa vastaan. Suomalaiset halusivat lähettää kukkia kisajärjestelijöille, sillä vain Finland pelasi kaksi ensimmäistä otteluaan kolmen päivän sisällä ilman scoutti-tiedon murusia vastustajista.

Iltaottelu Italiaa vastaan oli järjestetty pienellä Bezirkssportlange Nie­der-Eschbach`in Stadionilla. Joukkue ihaili idyllisiä saksalaisia taka­pihoja, kun bussi liikkui kömpelösti ja pahasti myöhässä kapeilla teillä. Suomea ei pysäyttänyt mikään ja saapasmaavaltion juniorit totesivat tappion 38-14. Ottelun aikana Suomen videovalmentaja kuuli kuinka ruotsa­laiset valmentajat kertoivat saksalai­sille kolle­goil­leen seuraavaa:

  • a) Suomen joukkue on niin hyvä, koska se on pitä­nyt kahdeksan viikon leirin kesällä
  • b) leirillä oli 120 pelaajaa ja
  • c) Suomi on käyttänyt kuusi vuotta samaa systeemiä hyökkäyksessä ja puolus­tuk­sessa.

Todellisuudessa numerologia ei tällä tavoin ollut suomalaisten puolella. Sen sijaan joukkueissa oli paljon aikuisten sarjojen avauskokoonpanoissa pelaavia nuoria sekä valmentajaryhmät tekivät taktisesti ja teknisesti perusteellista työtä joukkueiden eteen.

Saksa hävisi yllättäen 13-14 Ruotsille ja maitojuna Baden-Badeniin sisälsi Saksan potkaisijan, hyökkäyskoordinaattorin sekä pääval­mentajan. Suomen jouk­kue veti kevyen harjoituksen ennen finaalipäivää kuumalla hiesu­kentällä. Iltapäivällä oli turnausjoukkueiden gril­lijuhla hostellin takapihalla. Fyysisiä testejä tehnyt floridalainen high school coach opetti jokaiselle kaksi fraasia: - every rep counts - ja -two quick ones, GOOOOD!

Finaalissa Suomi kohtasi rakkaan naapurin Ruotsin. Suomen puolustus oli erityisen kova ja päästi vain kolme maalia koko kisoissa. Taklauksia napsi finaalissa eniten Espoon Coltsin tukimies Timo Winqvist 11:sta soolo- ja 2:lla avustavalla taklauksella.
Suomen salainen ase oli finaaliin asti salassa pidetty option hyökkäys, jota toteutti pelitapaan erikoistunut oululaismiehistö. Ensimmäi­en maali tehtiinkin ruotsalaisten pallonmenetyksen jälkeen perusoptionilla oikealle, joka hämmästytti ruotsalaispuolustuksen niin, että pelinrakentaja Heikkinen kipitti 20 jaardia koskematta maaliin.
Suomen nuoret näyttivät tuleville sukupolville kuka oli kurko loppuottelussa voittaen kolmannen kerran peräkkäin EM-kultaa numeroilla 16-7.

 

3.-12.8.1996 Frankfurt, Saksa

 

 

 

 

 

 

 

Sijoitus EM-kultaa

 

 

 

Suomi-Espanja 48-0

 

 

 

Suomi-Italia 38-14

 

 

 

Finaali Suomi-Ruotsi 16-7

 

 

 

 

 

 

 

Hyökkäys:

Pituus

Paino

11

QB Aleksi Ailasmaa, TAFT Vantaa

183

75

12

QB Ville Heikkinen, Northern Lights Oulu

177

76

80

WR Jani Kettunen, TAFT Vantaa

177

65

81

WR Anssi Laiho, Northern Lights Oulu

185

75

41

WR Thomas Östman, Colts Espoo

184

80

86

WR Ari Suontakanen,Wolverines Helsinki

 

 

36

WR Tomi Saksinen, TAFT Vantaa

183

67

28

TE Juha Eteläniemi, Falcons Hyvinkää

189

89

34

TE Kari Kaikkonen, Oulu Northern Lights

182

82

22

RB Litmanen Lasse, Colts Espoo

178

78

20

RB Marko Vartiainen, Colts Espoo

187

87

40

RB Petteri Pärssinen, TAFT Vantaa

185

90

25

RB Ville Männistö, Indians Kouvola

174

72

30

RB Ervasti Olli, Northern Lights Oulu

180

82

32

RB Pekka Niemimaa, Northern Lights Oulu

168

72

51

OL Mika Hietala, Vikings Vaasa

174

94

71

OL Petri Loskin, Colts Espoo

187

97

77

OL Ville Tarvainen, Colts Espoo

194

119

72

OL Mikael Hietanen, ECG Helsinki

188

115

78

OL Matti Virkki, Roosters Helsinki

186

102

75

OL Toni Laapotti, ECG Helsinki

176

96

74

OL Jussi Kangas, Colts Espoo

190

95

74

OL Olli Kangas, TAFT Vantaa

190

95

 

 

 

 

 

Puolustus:

 

 

56

DB Timo Lehto, Colts Espoo

187

75

67

DB Mikko Vänni, Colts Espoo

188

79

59

DB Kalle Karppinen, Roosters Helsinki

184

74

63

DB Jan Landen, Trojans Turku

178

74

62

DB Miikka Kinnunen, Northern Lights Oulu

177

77

57

DB Jyri Ranki, TAFT Vantaa

171

70

54

LB Tommi Laari, Indians Kouvola

181

83

52

LB Pasi Saarinen, ECG Helsinki

183

91

53

LB Timo Winkqvist, Colts Espoo

184

88

79

LB Juha-Pekka Laurila, Roosters Helsinki

186

108

55

LB Samu Juppo, Crocodiles Seinäjoki

182

95

58

LB Risto Parviainen, TAFT Vantaa

176

87

76

DL Markku Vilenius, Indians Kouvola

200

101

43

DL Taneli Balde, Colts Espoo

181

90

73

DL Atte Korhonen, Nortern Lights Oulu

193

96

68

DL Janne Järvenpää, Crocodiles Seinäjoki

182

97

66

DL Marko Timonen, TAFT Vantaa

185

100

61

DL Joni Hytti, TAFT Vantaa

180

93

 

 

 

 

 

Valmentajat

 

 

 

Päävalmentaja Pauli Anttila

 

 

 

H koordinaattori Kari Huhtaoja

 

 

 

H apuvalmentaja (RB) Heikki Halttunen

 

 

 

H apuvalmentaja (QB&WR) Ken Meyer

 

 

 

H apuvalmentaja (OL) Timo Karsi

 

 

 

P koordinaattori Jan-Erik Nyrövaara

 

 

 

P apuvalmentaja (LB) Pasi Sillgren

 

 

 

P apuvalmentaja (DB) Jaakko Lehto

 

 

 

P apuvalmentaja (DL) Jyrki Tammi

 

 

 

Erikoisjoukkueet Sami Lappalainen

 

 

 

Videocoach Mikko Niemelä

 

 


1996 U19 EM-all stars 
MVP Marko Vartiainen
OT Ville Tarvainen, Espoo Colts
LB Timo Winqvist, Espoo Colts
WR Anssi Laiho, Oulu Northern Lights
RB Marko Vartiainen, Espoo Colts
DT Atte Korhonen, Oulu Northern Lights

Kisojen päätösgaalassa Coltsin keskushyökkääjä Marko Vartiainen pokkasi viisi eri palkintoa, joista arvokkain oli kisojen MVP-palkinto, lisäksi hänet valittiin mm. kisojen parhaaksi etenijäksi ja maalikuninkaaksi. Saman verran pystejä keräsi myöhemmin Tenneseen yliopiston kautta NFL:ään ponnistanut saksalainen endi Constantin Ritzmann.

Puolustuslinja Frankfurtissa

 

 

Apucoachit Heikki Halttunen ja Timo Karsi treenikentällä majoituspaikan takapihalla.
Joukkue valmiina Italian kaatoon.
Pekka Niemimaa Frankfurt Galaxyn myllyssä.
Lasse Litmanen lataa kenttäpotkumaalin finaalissa.
Olli Ervasti runningback-masiinassa.
Ville Tarvainen punch-treenin lumoissa.