Naisten maajoukkue Flagin EM-kisoihin Israeliin 2019

18.4.2019

15 pelaajan ryhmässä hyvä pöhinä ja tekemisen meininki. Leireillä keskitytty rakentamaan joukkueen näköistä pelikirjaa.

Flagin naisten maajoukkue matkustaa Em-kisoihin Israelin Jerusalemiin maanantaina elokuun 26. päivä. Alkusarja pelataan torstaina ja perjantaina 29.-30. elokuuta, lauantai on Israelissa välipäivä Israelilaisten viettämän sapatin takia ja sunnuntaina 1. syyskuuta ratkaistaan joukkueiden väliset sijoitukset. Maajoukkue palaa takaisin Suomeen tiistaina 3.9.

Israelin EM-kisoihin odotetaan jopa kymmentä naisten joukkuetta, joista ennakkosuosikkina kisoihin lähtee hallitseva Euroopan mestari Tanska. Myös Israel, Itävalta ja Ranska kuuluvat ennakkosuosikkeihin.

Maajoukkue on viime syksyn Ruotsi-otteluiden jälkeen leireillyt kolmesti. Edessä on vielä toiset kolme leiripäivää Suomessa ennen matkustamista Israeliin.

Maajoukkueen päävalmentaja Mika Lindholm:
"Suomi lähtee tähän arvoturnaukseen joukkueella, joka on ollut yhdessä useamman kuin yhden leiriviikonlopun ennen pelejä. Itseasiassa joukkueen runko on pelasi jo viime syksyn Ruotsi-ottelut ja pelaajat alkavat tuntea hyvin toisensa.
Edessä on vielä kolme leiriä ja uskon, että joukkue on Israelissa paitsi pelillisesti myös joukkueena sellaisessa vireessä, että he voivat luottaa toisiinsa pelikentällä ja sen ulkopuolella.
Aikaisemmista arvokisoista poiketen joukkueen matkaohjelmaan on sisällytetty päiviä, jolloin joukkueella on yhteistä aikaa liikkua Jerusalemissa ja tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Lauantain sapattipäivän tilanne pitää vielä tarkastella erikseen, sillä perjantai-iltapäivästä lauantai-iltaan esim. useimpien kaupunkien bussit eivät kulje lainkaan."

Maajoukkueessa on mukavasti kokemusta aikaisemmista arvokisoista. Pelinrakentajista Carola Lindholm pelasi 2014 Italian MM-kisoissa, samoin kuin Satu Suninen ja Nina Lindholm. 2017 EM-kisoissa olivat mukana Sanni Hellstén, Jaana Kekki, Jasmin Ruotsalainen ja Meija Lohiniva. Maaottelukokemusta löytyy myös Tia Haatajalta, Janna-Jemina Seilekseltä, Anni Suutarilta ja Anni Laitiselta. Ensikertalaisia maajoukkueessa on kolme; Mari Saastamoinen, Janna Hakala ja Jenni Kuitunen.

 

Flagin EM maajoukkue 2019
EtunimiSukunimiPelipaikkaFlag joukkue
SanniHellsténQB/CEagles
CarolaLindholmQBIndians
TiaHaatajaWR/DBIndians
JaanaKekkiWR/DBIndians
NinaLindholmWR/DBArlanda Jets
Janna-JeminaSeilesWR/DBRoosters
SatuSuninenWR/LBIndians
AnniSuutariWR/DBBouncers
MariSaastamoinenR/WRNorthern Lights
JannaHakalaDB/WR 
TiinaLeskinenDB/WRRoosters
JasminRuotsalainenDB/WRNorthern Lights
AnniLaitinenLB/WRBouncers
JenniKuitunenQB/CBouncers
MeijaLohinivaLB/CNorthern Lights
Valmennus ja huolto
MikaLindholm Päävalmentaja
ChrisHall Puolustuksen koordinaattori
KatriMyllymäki Huolto