![]() |
SAJL Hall of Fame - #22 Marko Vartiainen v. 2015
Marko Vartiainen aloitti uransa v.1992 Lohja Wildcatsissa josta tie vei Espoo Coltsin kautta Turku Trojansiin ja Helsinki Roostersiin. Vartiainen voitti urallaan yhteensä kolme Euroopan mestaruutta ja viisi Suomen mestaruutta.
Saksassa pelattujen nuorten 1996 EM-kisojen MVP-pelaaja oli myös turnauksen paras etenijä ja pistemies Suomen voittaessa EM-kultaa.
Bolzanon miesten EM-kisoissa 1997 Vartiainen iski itsensä kaikkien tietoon, kun Suomen jenkkifutismaajoukkue pieksi EM-turnauksen semifinaalissa Englannin pistein 24-6. Vasta 19-vuotias nuorukainen olikin Suomen paras pelaaja. Vartiainen keräsi jaardeja tasaisen tehokkaasti isojen englantilaispelaajien keskellä.
Finaalissa komeettamaisesti palloa 128 jaardin verran kantanut Marko Vartiainen teki ensimmäisen maalin. Itsepintaisesti ruotsalaiset varjostivat laitahyökkääjiä, mutta jättivät Vartiaisen vapaaksi ja hän teki ottelussa toisen maalinsa heittopelin päätteeksi. Suomi voitti Ruotsin 27-6.
Vuoden 2000 EM-finaalissa Vartiainen juoksi kaksi tärkeää maalia äärimmäisen tiukassa finaalissa Saksaa vastaan. Suomi voitti finaalin 26-7. Suomi voitti EM-kultaa numeroin 29-30.
Aktiiviuransa jälkeen Marko Vartiainen on jatkanut lajin parissa toimien U19 maajoukkueen valmentajana vuoden 2006-2007 ja miesten maajoukkueessa vuodesta 2009.
Saavutukset all stars 1999 Nuorten maajoukkue Miesten maajoukkue |
|
![]() |
SAJL Hall of Fame - #23 Klaus Alinen v. 2015
(s. 1981, aktiiviuran mitat 200cm cm ja 128 kg) Klaus Alinen aloitti uransa Pori Bearsissa vuonna 1999 ja edusti Suomessa. Vaahteraliigassa pelatessaan myös Seinäjoki Crocodilesia, Rauma Stormia ja Turku Trojansia.
Aloitti ammattilaisuransa sisempänä laitahyökkääjänä 2004 Berlin Thunder -joukkueessa. Vain neljä vuotta lajia harrastaneena Alinen teki kovaa jälkeä ammattilaisena. Kolmen vuoden aikana NFL Europessa Alinen otti 14 kiinniottoa, joilla eteni 98 jaardia 7 jaardin keskiarvolla. NFL-Eurooppaliigan viikon kansalliseksi pelaajaksi Alinen valittiin viikolla 10 vuonna 2005. 2004 Alinen oli voittamassa liigan mestaruutta World Bowlia kesäkuussa Berlin Thunderin riveissä. Frankfurt Galaxy hävisi Alisen Thunderille 30-24.
Klaus Alinen allekirjoitti tammikuussa 2006 kaksivuotisen sopimuksen NFL joukkue Atlanta Falconsin kanssa. Ensimmäinen vuosi kului NFL:n kansainvälisten pelaajien kehitysohjelmassa ja Alinen pääsi pelaamaan erikoisjoukkuetilanteita pre seasonilla mm. Japan Bowlissa Tokiossa. Ankara taistelu paikasta joukkueeseen loppui 2007 elokuussa, kun hänet leikattiin leirin lopussa varsinaisesta miehistöstä.
Kevätkauden 2007 Alinen pelasi Berlin Thunderissa ja joukkue hävisi Wordl Bowlin 27-21 Amsterdam Admiralsille. Klaus Alinen sai ottelussa huomattavan paljon peliaikaa.
Seurat Suomessa: Nuorten maajoukkue: EM-4. 2000 Ammattilaiseurat: Saavutukset: SM-hopeaa 2004
|
|
![]() |
SAJL Hall of Fame - #24 Keijo Kaurissaari v. 2015
Keijo Kaurissaari (s. 1960, 190cm, 93kg,) pelasi vuosina 1980-1988 East City Giantsissa ja 1989 Espoo Raidersissa. Yhtenä lajin uranuurtajista Kaurissaari oli peliurallaan All stars-puolustuksen linjamies ja edusti Suomea lajin kolmissa ensimmäisissä EM-kisoissa 1983,1985 ja 1987.
Kaurissaari oli yksi 1980-luvun dominoivimmista linjapuolustajista. Hän pelasi nose guardia ja defensive tacklea ja sijoittui Vaahteraliigan tilastoissa 1984-1987) sijalle 10. kaikkien aikojen taklaajatilastossa 116 taklauksella. Parhaassa ottelussaan hän taklasi 9 soolotaklausta.
Maajoukkuetilastoissa (1983-1987) Kaurissaari keräsi viidenneksi eniten taklauksia, yhteensä 21 kpl ja maajoukkuepuolustajien viidenneksi tilastossa. Tuotteliaimmassa ottelussa hän keräsi yhteensä seitsemän taklausta.







