Lahti Jets


1986 uusi vauhtilaji levittäytyi ympäri Suomea. Uusia seuroja olivat: Hanko Sun City, Porvoo Butchers, Joensuu Wolves, Kuopio Burgers, Vaasa Warriors, Nummela Wildcats sekä Lahti Kinski Jets. SAJL:n vuosikirjassa kirjoitetaan Lahden amerikkalaisen jalkapallon seura Thunderbirds ry:stä:
Olisihan se ihmeellistä, jos Suomessa on jotain amerikkalaista, mitä Lahdessa ei ole. Siispä vuonna 1985 perustettiin Thunderbirds ry. Rahaa hommattiin niin, että kaudella 1986 nimenä oli Kinski Jets. Apua alkuvaikeuksiin saatiin mukavasti joka puolelta. Kiitos esimerkiksi Juha Myrskylle + muille Trojanseille ja Ilkka Varmavuolle ja Rangersille.
Ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin keväällä 1986 Rangerseja vastaan, huh huh! Kausi -86 meni tiedon ja kokemuksen hankkimiseen, mutta kaudella 1987 joukkue lupaa parantaa otteitaan ja tavoittelee tosissaan sarjanousua.


Lahti Jets kehitti peliään ja pääsi vuonna 1989 I-divisioonan loppuotteluun. Jets kuitenkin hävisi Kannelmäki Whipsille 60-13 (20-10). Whips nousi suoraan Vaahteraliigaan ja Lahti Jets joutui nousukarsintaan. Jets ei voittanut myöskään tätä ottelua Turku Trojansia vastaan. Ottelun loppunumerot olivat 6-42. Tämän jälkeen osa pelaajista siirtyi Vaahteraliigajoukkueisiin. Jetsin toimint jatkui kuitenkin aina 2000-luvun loppupuolelle saakka.

Seura on voittanut mm. 1991 U19 nuorten SM-pronssia.

2012-luvulla Lahteen perustettiin Päijät-Häme Panthers joukkue, jonka toiminta loppui 2022.

Lahti Jets on tekemässä uutta nousua 2023.  Yhteydenotot matti.merimaa@gmail.com

Kausi 1987 ja Jets nousee I-divisoonaan.
Kausi 1992 II-divisioonassa.
1988 Zaarin maljan voitti Tampere Rocks. Kiertopalkintoa esittelevät vas. Ahti Saari ja Ilkka Luoma.

Yritysmaailma oli vahvasti mukana 1980-luvun ajan Lahden amerikkalaisen jalkapallon toiminnassa.

Yksityisen tukijan avulla järjestettiin Zaarin malja ensimmäistä kertaa 1988. Suomalaisen jenkkifutishistorian ensimmäisen rahaturnauksen voitti Tampere Rocks, joka kaatoi FT Scotchin 42-26. Lahtelainen ravintolayrittäjä maksoi joukkueelle 10 000 markkaa (n. 3000€).

 

Munkka Coltsin Anssi Roiha vastaanottaa Zaarin Maljan 1989 Jetsin Juha Paavilaiselta.

Toinen Zaarin Malja -tur­naus pelattiin Lahden suurhallissa 15.-16. huhtikuuta 1989. Isäntäjoukkue Lahti Jetsin lisäksi siihen osallistui Vaahteraliigaan noussut Porvoo Butchers sekä Tampere Rocks ja Munkka Colts. 12 000 mk rahaturnaus sujui munkkiniemeläisten näkökulmasta miellyttävästi, sillä finaalissa Colts kaatoi Rocksin 15-13. Pisteidentekijöitä olivat Jyrki Suokas 6p, Timo Everi 6p ja Sakari Karstu 3p.
Jets-Rocks
Colts- Butchers 34-14
Finaali Colts-Rocks 20-13

Kolmas ja viimeinen Zaarin Malja rahaturnaus järjestettiin 21.-22.4.1990, jolloin voittajaksi tuli tiukan hyökkäyskilpailun päätteeksi Vantaa TAFT. 
Jets-TAFT
Colts-Falcons 34-0
Colts-TAFT 14-14 hyökkäyskilpailu 20-22

Ensimmäisen kauden rosteri 1986
Kimmo Koivunen 1995 EM-kisojen finaalissa Italiaa vastaan.

Juha Liedes toimi miesten maajoukkueen päävalmentajana 1990-luvulla. Häntä pyydettiin nimeämään lajin ensimmäisen viidentoista toimintavuoden (1979-1979) Dream Team. Mukaan mahtui Lahti Jetsin kasvatti (Espoo Coltsissa ja Hämeenlinna Tigersissa uraansa jatkanut) Kimmo Koivunen. Kymmenen maaottelun mies voitti urallaan fullbackin ja hyökkäyksen guardin rooleissa kaksi EM-kultaa 1995 ja 1997.

Ammattilaisijoukkue Scottish Claymoresin riveissä lahtelaispotkaisija teki 8/10 kenttäpotkumaalia 2/2 lisäpistepotkua.

Miesten maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Tuomas Heikkinen nimesi (1994-2009) Dream Teamiin potkaisija Kari Grönroosin. Vahvan jalkapallotaustan omannut Grönroos ehti kokeilla niin yliopistojalkapalloa St. Cloud Statessa sekä ammattilaisuutta NFL Europessa. Hän teki paluun miesten maajoukkueeseen 2014 EM-kisoihin. Kari Grönroosilla on 16 maaottelua tilillään ja EM-kultaa vuosilta 1997 ja 2000.

Lahti Jets -muistot