SAJL Lasten ja nuorten sarjakokoukset 2018 Kouvolassa
18.3.2018 klo 12:00
|
Kouvolassa pidetyssä kokouksessa tapasi lähes kolmekymmentä seuratoimijaa ja SAJL:n vapaaehtoista. Vaikka sarjoissa oli tähän kauteen vähän varsinaisia muutoksia, uusien toimijoiden osallistuminen edellyttää usein asioiden kertaamista, jotta osallistujat pääsevät saman tiedon äärelle. SAJL:n lasten ja nuorten sarjakokoukset vietiin läpi yhden päivän kokouksena seuratoimijoiden syksyllä Nuorisokokouksessa esittämän pyynnön mukaisesti. Tapaaminen pidettiin tällä kertaa Kouvolassa. Läpikäytävät sarja-asiat ovat vakioidut, mutta seuratoimijoiden vaihtuessa vuosittain vanhojakin päätöksiä on syytä kerrata. Yhteisiin aiheisiin valittiin erittäin ajankohtainen aihe kiusaamisesta ja häirinnästä, jota tapahtuu niin lasten ja nuorten välillä, kuin aikuisten ja lasten välillä, harrastepiireissäkin. SAJL tahtoo puuttua kaikkeen kiusaamiseen ja häirintään. Muistutamme liitossa käytössä olevasta Whistleblow-ilmoituskanavasta, johon liiton toimintatapaperiaatteiden mukaisesti voi nimettömästikin tehdä ilmoituksen. SAJL:n Eettinen valiokunta käsittelee jokaisen ilmoituksen nopealla menettelyllä. Liitteenä sarjakokouksessa esitetyt materiaalit. U13 SM-sarjan kokouksessa esitettiin huoli sarjan potkupeleistä ja ennen kaikkea pelaajien, valmentajien ja erotuomareiden yhdenmukaisesta toiminnasta otteluissa, joissa on käytössä erityissäännöt 9 pelaajan pelimuotoon, painorajoitukset sekä pump&run- ja blitzauskiellot. Potkupelien käyttöönotto on tehty vaiheittain, valmistautuminen U13-sarjan potkupeleihin tiedotettiin mm. Porin sarjakokouksessa 2017 ja käyttöönotto asetettiin sovitusti kaudelle 2018. Kokouksessa avattiin vielä keskeisiä sääntökohtia potkupeleistä valmennuksen tueksi. Lisätietoja sääntöasioissa saa ETV:n lasten ja nuorten toiminnasta vastaavalta jäseneltä Jani Sipiltä, jani.sipi(at)gmail.com. Muita yhteisiä asioita kokouksessa olivat mm. keskustelu nuorten pelinrakentajien kehittämisestä, Y/YY-säännön kehittämisestä sekä U13-ikäluokan järjestämisen pohdintaa uuden lasten ja nuorten kilpailujärjestelmän valmisteluna. Näiden osalta valmisteleva työ jatkuu. Seuraava seurojen välinen kokous on SAJL:n strategiakokous huhtikuussa, Nuorisokokous järjestetään myöhemmin ilmoitettavana aikana elo-syyskuussa. SAJL Nuorisovaliokunnan päätöstiedottamista voi seurata valiokunnan omalla sivulla. Liitteet
|

