Urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö julkaistu
16.9.2014
|
Urheilijan polku: Valintavaiheen tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä heilijan polku: Valintavaiheen tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päiväUrheilijan polku: Valintavaiheen tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä Vuonna 2012 valmistunut Lasten urheilun asiantuntijatyö saa nyt jatkoa juuri julkaistusta valintavaiheen työstä. Huippuvaiheen asiantuntijoiden tietoa valmistellaan parhaillaan myös yksiin kansiin. Ydin näille kolmelle työlle ovat laatutekijät. Huippu-urheilun muutoksessa keskiöön on nostettu urheilija ja kehitystä kuvataan yksilölähtöisesti Urheilijan polkuna. Muutosryhmän työskennellessä (2010-2012) syntyi tarve koota yksiin kansiin tutkimustietoon pohjautuvaa asiantuntijatietoa. – Keskeisenä huippu-urheilun toiminta- ja ajattelutavan muutoksena on ollut tarkastella Urheilijan polkua kokonaisuutena. Lähtökohtana asiantuntijatöissä on koota ja hyödyntää tutkittua- ja asiantuntijatietoa polun eri vaiheiden osaamistarpeista lähtien. Näin vahvistamme osaamista ja osallistuvaa asiantuntijuutta polun eri vaiheissa, kiteyttää Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainen. Yksilölähtöisessä tarkastelussa toiminta kohdistuu Urheilijan polun eri vaiheiden lapsuus-, valinta- ja huippuvaihe laatu- ja menestystekijöihin, eli niihin keskeisiin asioihin, jotka mahdollistavat lapsuus- ja valintavaiheessa kokonaisvaltaisen kasvun ja kehittymisen urheilijaksi ja huippuvaiheessa huippusuorituksen ja kansainvälisen menestyksen. – Laatutekijät ovat kaiken ydin. Nyt julkaistussa valintavaiheessa lapsuusvaiheen laatutekijät muuttuvat huippuvaiheen menestystekijöiksi: innostus kasvaa intohimoksi, monipuolisista liikuntataidoista jalostuvat vahvat lajitaidot, hyvä harjoitettavuus tarkentuu systemaattiseksi harjoitteluksi ja urheilullisesta elämäntavasta syntyy terve urheilija, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen erikoistutkija Kaisu Mononen kertoo. KIHU:n julkaisusarjaa Urheilijan polun vaiheista on työstänyt laaja asiantuntijajoukko tutkijoita ja käytännön toimijoita hyvin monelta eri alalta. Lapsuusvaiheen työ toteutettiin Valo vetoisesti. Valintavaiheen työ lähti liikkeelle Jyväskylän yliopistolla ja päätyi sieltä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle. Huippuvaihetta on tehty myös KIHU:lla. Juuri julkaistun Valintavaiheen työn suunnittelu käynnistyi loppuvuodesta 2012. Työn aikana on huippu-urheilun muutosryhmä lopettanut ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö aloittanut toimintansa. Muutokset järjestökentässä ovat vaikuttaneet asiantuntijatyön etenemiseen ja erilaisiin tarpeisiin urheilukentässä, sekä työstössä mukana olevien kokoonpanoon. – Valintavaiheen työstäminen koettiin hyvin haastavaksi, koska määritetyt ikävuodet 13–19 ovat hyvin dynaamista aikaa nuorelle ja silloin tapahtuu paljon asioita elämässä. Eri alojen asiantuntijat olivat rikkaus tässä työstössä. Käsittelimme myös valintavaiheen laatutekijöitä tukevaa toimintaympäristöä, Mononen kertoo. – Tarkoituksenamme ei ollut tehdä opasta tai käsikirjaa vaan asiantuntijatyö on apuna omalle ajattelulle. Toivoisin, että tätä kautta me kaikki ihmiset, jotka toimimme nuoren urheilijan ympärillä, saisimme valintavaiheen tavoitteen mukaisesti tehtyä hänelle jokaisesta päivästä hyvän päivän, hän lisää. Joulukuussa ilmestyvässä Valmentaja -lehden Lasten ja nuorten teemanumerossa alkaa neliosainen juttusarja, jossa pureudutaan osio kerrallaan valintavaiheen asiantuntijatyöhön.
Tutustu:ASIANTUNTIJATYÖ: Urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta ASIANTUNTIJATYÖ: Urheilijan polun valintavaiheen menestystekijöistä |

