Dominic Olney Indiansiin
7.2.2013
|
|
Nousijajoukkue pestasi myös nuoren brittilinjamiehen Aiemmin Crocodilesissa ja Wolverinesissa pelannut Dominic Olney palaa Vaahteraliigaan. Olney edustaa ensi kaudella nousijajoukkue Kouvolan Indiansia. Monipuolinen englantilaispelaaja pelasi Suomessa ensimmäistä kertaa kaudella 2007. Hän palasi Seinäjoelle myös seuraavaksi kesäksi. 2010 hän edusti Wolverinesia. Joukkuetta valmensi tuolloin Indiansin nykyinen valmentaja Kari Leivoja. Kolmen kauden aikana tilastoihin kertyi mm. 45 kiinniottoa ja kuusi touchdownia. Puolustuksen puolella hänelle on kirjattu yhteensä 39,5 taklausta ja seitsemän syötönkatkoa. Viime vuonna Olney pelasi espanjalaisessa Sueca Ricersissa. - Tunnen Indiansin aikaisempien vuosien vahvistuksia jotka - Henkilökohtaisesti toivon nousevani tärkeään rooliin joukkueessa sekä kentällä että sen ulkopuolella. Uskon että kokemukseni ja oppini Euroopan eri joukkueiden huippupelaajien auttaa joukkuetta ja että voin jakaa tietoni joukkueelle. Olen keskustellut päävalmentaja Leivojan kanssa eri vaihtoehdoista, mutta tarkemmin asiaan palataan kun saavun Suomeen. Iso-Britanniasta tulee myös Indiansin hyökkäyksen linjan vahvistus Benjamin Watkins (187 cm / 127 kg). Viime kaudella hän edusti kotimaansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla South Wales Warriorsia. 22-vuotias Watkins on innoissaan päästessään pelaamaan Suomeen. - Todella hienoa pelata eurooppalaista huippuliigaa. Joukkue on nuori ja nälkäinen, uskon että joukkue tulee yllättämään positiivisesti kaudella 2013. Indiansin joukkueenjohtaja Juha Hallikainen on tyytyväinen hankintoihin. - Olney tuo kaivattua kokemusta joukkueeseen ja uskon että hän pystyy kääntämään tiukkoja pelejä sekä henkilökohtaisella suorituksillaan että kokemuksellaan meille. Watkins taas on nälkäinen ja erittäin kehityskelpoinen nuori hyökkäyksen linjamies, joka sopii hyvin Indiansin profiiliin.
Dominic Olneyn tilastot Vaahteraliigassa: RECEIVING GP No. Yds Avg TD Long Avg/G ------------------------------------------------- 2010 Wolverines 10 10 230 23.0 0 50 23.0 2008 Crocodiles 4 6 70 11.7 1 19 17.5 2007 Crocodiles 7 29 360 12.4 4 36 51.4 PUNT RETURNS No. Yds Avg TD Long --------------------------------------- 2008 Crocodiles 3 32 10.7 0 14 2007 Crocodiles 8 51 6.4 0 14 INTERCEPTIONS No. Yds Avg TD Long --------------------------------------- 2010 Wolverines 2 3 1.5 0 3 2008 Crocodiles 1 7 7.0 0 7 2007 Crocodiles 4 124 31.0 1 65 KICK RETURNS No. Yds Avg TD Long --------------------------------------- 2010 Wolverines 2 18 9.0 0 15 2007 Crocodiles 1 19 19.0 0 19 |------ PATs ------| SCORING TD FGs Kick Rush Rcv Pass DXP Saf Points ------------------------------------------------------------- 2008 Crocodiles 1 0-0 0-0 0-0 0 0-0 0 0 6 2007 Crocodiles 5 0-0 0-0 0-0 1 0-0 0 0 32 ALL PURPOSE G Rush Rec PR KOR IR Tot Avg/G ------------------------------------------------------ 2010 Wolverines 10 0 230 0 18 3 251 25.1 2008 Crocodiles 4 0 70 32 0 7 109 27.2 2007 Crocodiles 7 0 360 51 19 124 554 79.1 |--------Tackles--------| |-Sacks-| |---Pass Def---| |-Fumbles-| Blkd DEFENSIVE LEADERS GP Solo Ast Total TFL/Yds No-Yds Int-Yds BrUp QBH Rcv-Yds FF Kick Saf ------------------------------------------------------------------------------------------------ 2010 Wolverines 10 6 5 8.5 . . 2-3 2 . . . . . 2008 Crocodiles 4 13 3 14.5 . . 1-7 3 . . . . . 2007 Crocodiles 7 12 9 16.5 0.5-6 . 4-124 1 . . . . .
|