Naisten Vaahteraliiga
16.5.2019
![]() |
Wolverines, Trojans ja Saints voittoihin avauskierroksella
Hallitseva Suomen mestari Wolverines kaatoi viime vuoden finaalin uusinnassa Pietari Valkyriesin selvä numeroisesti 42-12 (21-6). Piste-erosta huolimatta pietarilaiset etenivät ottelussa enemmän (393-350), mutta erityisesti Wolverinesin juoksuhyökkäys Tytti Kuusisen johdolla oli vieraille liikaa. Kuusinen eteni ottelussa 196 jaardia 14,0 jaardin keskiarvolla tehden kolme maalia. Jaardeista huolimatta Valkyries ei saanut hyökkäysvuorojaan maalialueelle. Wolverines puolustus pysäytti vierasjoukkueen peräti kahdeksan kertaa neljänsiin yrityksiin päästen aloittamaan hyökkäysvuorot lähes puolesta kentästä. Viime vuoden 1-divisioonan finaalin uusinnassa Trojans piti pisteet kotonaan 46-30 (20-14) Steelersia vastaan. Ottelun hahmona oli Jutta Luhtala, joka viimeisteli neljä maalia Jonna Hakkaraisen heitoista. Joukkueiden välillä erottavaksi tekijäksi nousi kuitenkin Trojans puolustus, joka viimeisteli kaksi maalia. Lea Kaszaksen syötönkatkon palautuksen ja H Ropasen rähmäyksen palautuksella Trojans käänsi 26-21 johtonsa 40-23 johtoon ja karkasi voittoon. Kierroksen kolmannessa ottelussa Saints otti ensimmäisen voittonsa Roostersista. Erittäin tiukassa ottelussa Saints ratkaisi voiton vasta viime hetkillä vieden pisteet mukanaan Tampereelle 20-25 (20-13). Saints eteni ottelussa Roostersia enemmän. Molempien joukkueiden heittopelin kangerrellessa Saintsin juosten edetyt jaardit ja ensimmäiset yritykset riittivät tuomaan tarvittavat paikat viimeistelyyn. Ensi viikonloppuna Kuopio Steelers pelaa ensimmäisen Vaahteraliigan kotiottelunsa lauantaina klo 15.00 kun Pietari Valkyries saapuu sen vieraaksi. Lauantain toisessa ottelussa Saints pyrkii jatkamaan voittojen tiellä Wolverinesia vastaan. Kierroksen viimeisessä ottelussa lauantaina Roosters ja Trojans ottavat mittaa toisistaan klo 18.00 alkavassa ottelussa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
