TV-ottelun ennakko: Broncos-Ravens

12.1.2013


Pudotuspeliviikonloppu käyntiin Denveristä.

Denver Broncos vs. Baltimore Ravens

NFL:n pudotuspelien toisen kierroksen eli nk. divisioonakierroksen avaa Denver
Broncosin ja Baltimore Ravensin välinen ottelu. Kotijoukkue Broncos sai AFC:n
voittonsa turvin suoraan paikan divisioonakierrokselle, kun taas Ravens lunasti
paikkansa voittamalla viime sunnuntaina villin kortin kierroksella Indianapolis
Coltsin. Joukkueiden kohdatessa toisensa edellisen kerran vain neljä viikkoa sitten
Broncos voitti selvästi lukemin 34-17.

Myös tällä kertaa Broncos on selvä suosikki. Denveriläiset ovat voittaneet edelliset
11 otteluaan ja Broncos on ollut pudotuspeleissä perinteisesti vaikea voitettava
kotonaan; Broncos on voittanut 13 ottelua 16:sta kotipelistään.

Broncosin hyökkäys vs. Ravensin puolustus

Broncosin hyökkäystä johtaa viime keväänä Denveriin siirtynyt pelinrakentajalegenda
Peyton Manning. Kauden alkaessa monet epäilivät miten Manning tottuu uuteen
ympäristöön ja pelisysteemiin. Epäilyt osoittautuivat aiheellisiksi, kun Manning ja
Broncos hävisivät kolme ensimmäisestä viidestä ottelustaan. Denverissä alettiin
kuitenkin siirtyä yhä enemmän kohti Manningin Indianapoliksessa käyttämää
pelisysteemiä. Systeemi on toiminut, ja yhdeksässä 11:sta perättäisessä voitossa
Broncos on tehnyt vähintään 30 pistettä.

Manningin käyttämä pelikirja perustuu yksinkertaisuuteen. Hyökkäyksessä käytetään
hyvin vähän erilaisia aloitusryhmityksiä, pääosin vain kolmen laitahyökkääjän ja
yhden sisemmän laitahyökkääjän sekä kahden laitahyökkääjän ja kahden sisemmän
laitahyökkääjän muodostelmia. Tällöin myös puolustuksella on vain rajattu määrä
muodostelmia, joilla sen kannattaa puolustaa Broncosia vastaan, ja Manningin on
helpompi löytää puolustuksen heikot kohdat. Denverin yksinkertaistettu hyökkäyksen
pelikirja on myös helpottanut laitahyökkääjien Eric Deckerin ja Demaryius Thomaksen
oppimista.

Juoksuhyökkäyksessä Broncosin hyökkäys ei ole kopioinut vanhaa Coltsin pelikirjaa,
vaan Broncos luottaa paljon linjan keskelle suuntautuviin juoksuihin. Palloa kantaa
keskushyökkääjä Knowshon Moreno, joka eteni viimeksi Ravensia vastaan 115 jaardia 21
yrityksellä.

Ravensin puolustus on vahvistunut edellisen kohtaamisen jälkeen. Ravens on saanut
puolustuksen suurimman tähtensä tukimies Ray Lewisin takaisin kokoonpanoon. Lewisin
vahvuus on kuitenkin nykyään enemmän henkisellä puolella. Lewis on ilmoittanut
päättävänsä uransa kuluvan kauden jälkeen, joten lauantaina saatetaan nähdä yksi
NFL:n kiistellyimmistä hahmoista viimeisen kerran kentällä. Ravensin puolustuksen on
pystyttävä pallonriistoihin, jos Ravens haluaa pysyä mukana Denverin vauhdissa.

Ravensin hyökkäys vs. Broncosin puolustus

Broncosin menestys ei ole ollut pelkästään hyökkäyksen varassa. Denverin puolustus
on ollut päästetyissä jaardeissa mitattuna liigan kolmanneksi paras niin juoksua
kuin heittoa vastaan. Lisäksi Broncosia vastaan on tehty neljänneksi vähiten
pisteitä. Seuraamisen arvoisia pelaajia ovat puolustuksen linjassa Von Miller ja
Elvis Dumervil sekä takakentällä kulmapuolustaja Champ Bailey.

Ravensin hyökkäyksen vaarallisin ase on keskushyökkääjä Ray Rice. Ravensin
kannattaakin antaa Ricen juosta pallon kanssa, jolloin Ravens voi kuluttaa kelloa ja
pitää Manningin mahdollisimman pitkään poissa kentältä. Heittopeleissä Ravens voi
tehdä saman lyhyillä heitoilla. Pelinrakentaja Joe Flacco on heittänyt palloa
useasti keskushyökkääjille ja sisemmille laitahyökkääjille, ja taktiikka on toiminut
Denveriä vastaan tällä kaudella. Noin puolet Denverin puolustuksen päästämistä
jaardeista ja touchdowneista heittopeleissä ovat suuntautuneet keskushyökkääjille ja
sisemmille laitahyökkääjille. Tämä on huomattavan paljon sillä tavallisesti ulommat
laitahyökkääjät kahmivat suurimman osan kiinniotoista.

Yhteenveto

Broncos vaikuttaa tällä hetkellä liigan tasapainoisimmalta joukkueelta ja on suurin
mestarisuosikki. Ravensin tulee onnistua täydellisesti, tai se tulee olemaan vain
ensimmäinen etappi Denverin matkalla kohti Super Bowlia.

Ottelun näet lauantaina kello 23.30 alkaen Nelonen Pro 2:lta.

Ottelu on myös Veikkauksen vedonlyönnin kohteena:

https://www.veikkaus.fi/fi/tulosveto
https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto


Sakarias Liukko