Ehlert: Oma kausi meni melko hyvin
27.12.2012
|
Suomalaistukimiehen peliaika kasvoi kauden edetessä. Vuoden jenkkifutariksi valittu tukimies Max Ehlert kertoo olevansa tyytyväinen ensimmäiseen kauteensa University of Nevada Las Vegasissa (UNLV). Ehlertistä tuli syksyllä toinen suomalainen, joka on pelannut yliopistojenkkifutista ylimmällä eli ykkösdivisioonatasolla. Ehlert sai kauden aikana mukavasti peliaikaa, ja tilastoihin kirjattiin 12+17 taklausta, mikä oikeutti joukkueen taklaustilaston 14:een sijaan. - Oma kausi meni melko hyvin. Alku oli haastava, kun piti totutella uuteen pelinopeuteen ja opetella uusi systeemi. Eihän se vielä riitä, että paperilla osaa laittaa X:t ja O:t oikeisiin paikkoihin. Pitää pelissä pystyä reagoimaan saman tien ja sen oppii vain toistojen myötä, edelliset kaksi kautta junior college -tasolla Chabot Collegessa pelannut Roostersin kasvatti kertoo. - Boise State -matsi oli mulle sitten sellanen käännekohta. Tuntui että siinä todisti valmentajille ja itselleen että oli valmis pelaamaan. Siihen mennessä olin ollut aloittavana nickel- ja dime -paketeissa mutta base-puolustuksessa pelasin vain joka kolmannen tai neljännen driven. Boisesta lähtien pelasin sitten puolet myös base-puolustuksen downeista ja viimeisissä peleissä niistäkin suurimman osan. Mulla on hyvä fiilis ensi kaudesta. Tiedän mitä pystyn tekemään, mitä parantamaan ja miten, Ehlert katsoo jo kohti senior-kauttaan. UNLV voitti 13 ottelustaan vain kaksi, mutta tappioista kuusi tuli kahdeksan pisteen tai pienemmällä erolla. - Joukkueelle kausi oli aika haastava. Paljon tiukkoja pelejä jotka kääntyivät tappioiksi. Jokaisessa pelissä oli myös paljon hyviä asioita. Puolustus saattoi pelata todella hyvin, mutta hyökkäys yski. Tai sitten toisin päin. Tai special teamsit eivät pelanneet omalla tasollaan. Ensi kaudella pitää saada koko joukkue pelaamaan hyvin jatkuvasti. Meiltä ei lähtenyt kun kolme aloittavaa pelaajaa ja kaikille löytyy hyvän tasoisia korvaajia. - Odotukset ovat aika simppelit. Pitää kääntää tiukat pelit voitoiksi ja olla bowl pelissä. Ei meidän konferenssissa ole ensi vuonna yhtäkään joukkuetta, jota emme voisi voittaa. Ensi kaudeksi Ehlert saa myös pitkäaikaisen joukkuetoverinsa seurakseen Las Vegasiin, kun hyökkäyksen linjamies Calle Backlund päätti myöskin jatkaa Chabot Collegesta UNLV:hen. - Callen kanssa pelattiin junnuissa lätkää, sitten peeweestä lähtien joka ikäluokassa Suomessa fudista maajoukkueet mukaan lukien. Chabotissa jatkettiin perinnettä joten tuntuu ihan luonnolliselta että Calle tulee nyt Vegasiin. Se on muutenkin jo hauska kaupunki, mutta kyllä Calle sinne tuo vielä sen oman elementtinsä. UNLV:n kausi päättyi 24. marraskuta, mutta Ehlertin ja hänen joukkuetovereidensa treenit jatkuivat saman tien. - Treeneistä ei ole ollut mitään kunnon taukoa. Saliharjoittelu jatkui heti kauden jälkeen kolme kertaa viikossa. Samalla oli koulussa finals week joten siinä se aika vierähtikin. Nyt ollaan koulusta lomalla, mutta treeniohjelmat annettiin kaikille mukaan. Neljä kertaa viikossa sali harjoittelua ja kolme kertaa viikossa juoksemista. Jos ei niitä tee niin se kyllä huomataan loman jälkeen kun palataan sorvin ääreen. Lue myös: |

