TV-ottelun ennakko: Ravens-Giants

23.12.2012


Alavireiset joukkueet vastakkain Baltimoressa.

Sunnuntai-illan toisena matsina nähdään kahden epätoivoisen joukkueen kohtaaminen. Baltimore Ravens (9-5) varmisti viime viikolla paikkansa pudotuspeleissä, mutta se ei ollut varsinaisesti Ravensin ansiota. Hyvän 9-2 alun jälkeen Ravens hävisi jo kolmannen ottelunsa putkeen, ja joukkue yrittää nyt korjata syöksykierrettään ennen pudotuspelien alkua.

Ravensin vieraaksi saapuu New York Giants (8-6), jonka kausi on ollut varsinaista vuoristorataa. Yhtenäviikkona Giants näyttää liigan parhaalta joukkueelta ja seuraavassa pelissä se ei onnistu missään. Viime sunnuntaina nähtiin esimerkki jälkimmäisestä, kun Giants nolasi itsensä häviämällä Atlantalle 34-0. Tappion myötä Giants menetti divisioonan kärkipaikkansa, ja Giantsin on voitettava kaksi viimeistä otteluaan varmistaakseen pääsyn pudotuspeleihin.

Ravensin hyökkäys vs. Giantsin puolustus

Baltimoren
hyökkäyksen vaarallisin ase on keskushyökkääjä Ray Rice. Rice on edennyt tällä
kaudella pallo kainalossa 1031 jaardia (4,5 jaardia yritystä kohden) juosten näin jo
neljäntenä peräkkäisenä kautena vähintään 1000 jaardia. Ravens ei kuitenkaan ole
monien mielestä antanut palloa tarpeeksi usein Ricen käsiin. Viime viikolla Rice ei
koskenut viimeisellä neljänneksellä kertaakaan palloon. Ravensin heittohyökkäystä
johtaa pelinrakentaja Joe Flacco. Flaccon suosikkikohteena ovat laitahyökkääjä
Anquan Boldin ja sisempi laitahyökkääjä Dennis Pitta. Heidän lisäksi kannattaa
seurata laitahyökkääjä Torrey Smithiä, jonka nopeus tekee hänestä jatkuvan ison
pelin uhan Giantsin puolustukselle.

Giants-puolustus ei ole pystynyt pysäyttämään
juoksua kunnolla koko kaudella. Giantsia vastaan on edetty keskimäärin 123,7 jaardia
ottelussa (4,6 jaardia yritystä kohden). Vaikka heittopuolustus ei ole ollut sen
parempaa, Giants on silti onnistunut voittamaan otteluita puolustuksen tekemien
pallonriistojen avulla ja hyvän red-zone puolustuksen avulla.

Giants on tilastoissa
kolmantena 34:llä pallonriistollaan ja viidentenä kun verrataan aiheutettujen ja
menetettyjen pallonriistojen suhdetta. Jättiläisten puolustus on elänyt täysin
pallonriistoista. Giants on voittanut tällä kaudella vain kaksi ottelua kahdeksasta,
joissa sen puolustus ei ole onnistunut tekemään vähintään kolmea pallonriistoa.
Vastaavasti Giants on voittanut kaikki kuusi otteluaan, jossa se on riistänyt pallon
vähintään kolmesti. Ahneimpana pallohaukkana on toiminut takapuolustaja Stevie
Brown, joka on katkaissut vastustajan syötön jo seitsemän kertaa.

Giantsin hyökkäys
vs. Ravensin puolustus

Pelinrakentaja Eli Manningin johtama Giants-hyökkäys on
ollut tällä kaudella kuin se kuuluisa suklaarasia. Koskaan ei voi olla varma mitä on
tulossa seuraavaksi. Parhaimmillaan Manning jakaa millimetrin tarkkoja syöttöjä
syvälle puolustuksen taakse. Huonoimmillaan käy niin kuin viime sunnuntaina, kun
Manning heitti heti ensimmäisen syöttönsä vastustajalle ja Manning saattoi vain
jäädä vain levittelemään käsiään laitahyökkääjille.

Ravens on ollut tunnettu
nimenomaan kovasta puolustuksestaan. Tukimiehet Ray Lewis ja Terrell Suggs eivät
juuri esittelyitä kaipaa. Vuoden 2012 Ravens-puolustus on kuitenkin vanhentunut
parhaista päivistään ja loukkaantumiset ovat vaatineet veronsa. Lewis on ollut
suurimman osan peleistä sivussa loukkaantumisen vuoksi, ja vammat ovat häirinneet
myös Suggsin pelaamista. Ravensia vastaan on edetty 374,3 jaardia ottelua kohti,
joka oikeuttaa vasta 26. sijalle tilastoissa.

Yhteenveto

Odotettavissa on
tasainen ottelu, jossa jälleen kerran pienet asiat ratkaisevat. Molemmat hyökkäykset
tulevat varmasti liikuttamaan hyvin palloa kentällä, mutta ottelu ratkaistaan
lähellä maalialuetta red-zonella. Kummankin joukkueen puolustus on parantanut
otteitaan maalialueen tuntumassa, joten hyökkäyksillä on iso haaste saada kuitattua
tilanteista touchdown potkumaalin sijaan. Ja kuten aina, pallonmenetykset tulevat
olemaan isossa roolissa. Giants on joukkueista enemmän selkä seinää vasten, joten
uskon sen ottavan pakkovoiton ja pitävän yllä pudotuspelihaaveitaan.

Ottelun näet suorana sunnuntaina kello 23.20 alkaen Nelonen Pro 1:ltä.

Sakarias Liukko