Flash palaa jenkkifutiskartalle
13.12.2012
![]() |
SAJL:n hallitus hyväksyi imatralaiset uudeksi jäsenseuraksi. Pitkät perinteet omaava Imatran Flash käynnistää toimintansa uudelleen. SAJL:n hallitus hyväksyi tänään seuran liiton jäseneksi. Vuodesta 2004 saakka hiljaiseloa viettänyt seura aikaa panostaa uuden tulemisensa alkuvaiheessa junioritoimintaan. Seura mainitsee vuoden 2013 ykköstavoitteekseen perustaa Imatralle D-juniori, eli 13-15 -vuotiaiden joukkue. Tiedotteensa mukaan seura lähtee näin vankistamaan oman tulevaisuutensa lisäksi imatralaista nuorisoliikuntaa ja -urheilua. Samalla kartoitetaan lajin kysyntää ja kiinnostavuutta Imatralla myös muiden harrasteryhmien osalta. Näitä ovat muun muassa muut nuorisoikäryhmät, aikuisten miesten sekä naisten harraste- sekä edustusurheiluryhmät. Flash järjestää alkuvuodesta lajin kokeilupäivän. Taatakseen harrastajille mahdollisimman vanhan tuen ja valmennuksen seura on päättänyt perustaa ammattitaitoisen Action-valmentajatoimikunnan. Se koostuu alkuvaiheessaan pääosin seuran entistä pelaajista sekä muutamasta liikunta-alan ammattilaisesta. Uusi toimikunta tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kouluttautua, valmentaa tai toimia muuten rheiluseuratyössä. |
