TV-ottelun ennakko: Dolphins-Bills
15.11.2012
|
|
AFC Eastin kamppailu ensi yönä Nelonen Prolla. NFL:n 11. peliviikon käynnistää AFC Eastin sisäinen ottelu, jossa Buffalo Bills ja Miami Dolphins yrittävät molemmat kääntää laskusuuntaisen kurssinsa uuteen nousuun. Buffalolla on otteluun lähdettäessä takanaan kolme peräkkäistä tappiota ja Miamilla kaksi. AFC:n tavanomaista heikommasta tasosta johtuen, kumpaakaan joukkuetta ei voida kuitenkaan vielä laskea pudotuspelikuvioiden ulkopuolelle, joten ottelussa riittää panosta kummallekin joukkueelle. Miamin hyökkäys vs. Buffalon puolustus Buffalo lähti kauteen suurin odotuksin, sillä joukkue onnistui saamaan vapaiden markkinoiden nimekkäimmän pelaajan, DE Mario Williamsin, riveihinsä Houston Texansista. Billsin puolustuslinjan odotettiin olevan lähes mahdoton pysäytettävä, sillä joukkueen kokoonpanosta löytyy myös kaksi erittäin taitavaa sisempää linjamiestä, Kyle Williams ja Marcell Dareus. Kauden kuluessa Buffalon ongelmat ovat kuitenkin tulleet yhä selkeämmin näkyviin, Mario Williams on ollut mainettaan tehottomampi ja joukkueen tukimiehet sekä puolustuksen takamiehet ovat olleet vaikeuksissa niin heittoa, kuin erityisesti juoksua vastaan. Ainoastaan Kyle Williams on pelannut korkealla tasolla ottelusta toiseen. Miami Dolphins puolestaan aloitti viime kauden päätteeksi jälleenrakennusprojektin, joka on sujunut jopa odotettua kitkattomammin. Tulokaspelinrakentaja Ryan Tannehill pelasi vielä yliopistotasollakin ulompana laitahyökkääjänä, joten Tannehillin kehityskaari NFL-pelinrakentajana on vasta alussa. Myöskään Dolphinsin heittojen vastaanottajat eivät ole liigan kärkipäätä. Ilmiömäistä kehonhallintaa sivurajojen tuntumassa ottelusta toiseen esittävän Brian Hartlinen lisäksi joukkueen laitahyökkääjistä nousee esille ainoastaan Davone Bess, joka monessa muussa NFL-seurassa kilvoittelisi joukkueen kolmannen laitahyökkääjän paikasta. Miami pyrkiikin hyödyntämään tehokkaasti juoksupeliään, joka on tosin ollut Reggie Bushin loukkaantumisen jälkeen totuttua heikommissa kantimissa. Bush ei ole enää loukkaantumisensa myötä kyennyt iskemään yhtä terävästi hyökkäyslinjan aukaisemiin aukkoihin ja näin hänet on usein taklattu jo hyökkäyslinjan takana. Dolphinsin toinen keskushyökkääjä, Daniel Thomas, ei ole aivan yhtä suuri isojen juoksujen uhka kuin Bush, mutta Thomas on huomattavasti suoraviivaisempi juoksija ja tuo joukkueelleen varmemmin jaardeja.
Buffalon hyökkäys vs. Miamin puolustus Viime viikon ottelussa New England Patriotsia vastaan loukkaantunut Buffalon RB Fred Jackson on sivussa Miamia vastaan käytävästä ottelusta. Tämä antaa toiselle keskushyökkääjälle, C.J. Spillerille, jälleen erinomaisen tilaisuuden todistaa pystyvänsä kantamaan suuremman vastuun Billsin hyökkäyksestä. Spiller on tällä kaudella kantanut palloa huimalla 7,3 jaardin keskiarvolla ja hän kykenee vaihtamaan juoksunsa suuntaa todella nopeasti. Spiller on hyvin samantyylinen juoksija kuin Miamin Reggie Bush, mutta verrattuna Bushiin, Spiller kykenee tehokkaammin pakenemaan toivottomankin näköisestä tilanteesta ja löytämään juoksureitin, joka mahdollistaa karkaamisen pitkään juoksuun. Miami ei kuitenkaan tule päästämään Spilleriä helpolla, sillä Dolphinsin juoksupuolustus on yksi liigan tehokkaimmista. Buffalon tavoin Miamilla on kaksi erittäin taitavaa sisempää linjamiestä, Paul Soliai ja Randy Stark, jotka tukkivat tehokkaasti vastustajan keskelle suuntautuvat juoksuyritykset. Miami oli kuitenkin viime viikolla vaikeuksissa Tennessee Titansin RB Chris Johnsonin kanssa, joka muistuttaa vikkelyydeltään hyvin paljon Buffalon Spilleriä. Tyypillisesti vastustajat ovat kuitenkin edenneet Miamia vastaan heittopelillä. Näissä tilastoissa Miami majailee liigan 5. viimeisenä ja vaikka Buffalon QB Ryan Fitzpatrick ei lukeudukaan liigan kärkinimiin, on hän riittävän hyvä peittoamaan Miamin heikkotasoisen heittopuolustuksen. Bills on tällä kaudella käyttänyt hyvin paljon play-action pelejä, joissa joukkue hämää juoksupeliä ja heittää palloa. Buffalo pyrkiikin erittäin todennäköisesti myös Miamia vastaan hyödyntämään play-action heittoja, joiden toimimista edesauttaa tehokas juoksupeli. Yhteenveto Ottelussa kohtaa kaksi joukkuetta, joilla molemmilla on selkeitä aukkoja pelissään, niin hyökkäyksen kuin puolustuksen puolella. Kirkkaimmat tähdet, joita pelissä kannattaa seurata, löytyvät keskushyökkääjien lisäksi joukkueiden puolustuksen linjoista. Samalla puolustuslinjojen pelaaminen tulee olemaan yksi merkittävimmistä seikoista ottelun kulun kannalta. Miamin olisi kyettävä luomaan painetta pelinrakentaja Fitzpatrickille, jotta Buffalo ei kykenisi hyödyntämään laitahyökkääjiensä ylivoimaa. Buffalon puolustuksen linjamiesten olisi puolestaan onnistuttava pysäyttämään Miamin juoksuyritykset heti alkuunsa ja ajettava Ryan Tannehill selkeisiin heittotilanteisiin. Tässä linjojen välisessä taistelussa Dolphinsilla on pieni etulyöntiasema, sillä DE Cameron Waken pitäisi pystyä säännöllisesti voittamaan oma kaksinkamppailunsa Buffalon oikean puolen linjamiestä vastaan. Joukkue, joka kykenee välttämään ottelussa virheitä, kuten pallonmenetyksiä ja rangaistuksia, tulee olemaan erittäin vahvoilla, sillä paperilla Buffalo ja Miami ovat miltei tasavahvoja.
Ottelun näet suorana Nelonen Pro 2:ltä perjantaina kello 03:25 Tekijä: Antti Kiviniemi, 2minuutinvaroitus.com Lisää NFL:ää suomeksi: http://www.2minuutinvaroitus.com/ Nelonen Pron NFL-sivut: http://www.nelonenpro.fi/nfl |