Eurobowl-voittaja Jaguaarien hyökkäyksen koordinaattoriksi

14.11.2012


Duke Iverson liittyy jyväskyläläisten valmennustiimiin.

Jyväskylän Jaguaarit on pestannut uudeksi hyökkäyksen koordinaattorikseen yhdysvaltalaisen Duke Iversonin. 44-vuotiaalla Iversonilla on ennestään kokemusta eurooppalaisesta jenkkifutiksesta, sillä vuonna 2009 hän voitti Eurobowlin itävaltalaisen Swarco Raidersin hyökkäyksen koordinaattorina. Kesällä 2011 hän oli apuvalmentajan roolissa Itävallan MM-joukkueessa.

Viimeiset neljä kautta Iverson on valmentanut työkseen Central High
Schoolissa Oregonissa. Miehen valmennustaidoista kertoo sekin, että
kaksi hänen viimeisintä pelinrakentajaansa sai stipendin ykkösdivisioonatason yliopistoon.

- Viimeiset kaksi vuotta olemme jääneet niukasti pudotuspelien
ulkopuolelle. Uskon, että Iverson nostaa ensi vuonna hyökkäyksemme ja
joukkueemme vähintään askeleen ylös päin. Minä voin puolestani
keskittyä puolustuksen valmentamiseen sataprosenttisesti, arvioi
joukkueen päävalmentaja Benjamin Jensen.

Monipuolinen Walter Pam Jaguaarien ensimmäinen jenkkivahvistus (12.11.2012)