Turku Trojans aikoo palata Naisten Vaahteraliigaan
21.6.2018
|
Naisten I-divisioonassa puolet sarjasta pelattuna – Trojans ja Kuopio Steelers omien lohkojensa kärjessä. Naisten I-divisioona on tarjonnut alkukaudella seuraajilleen varsin runsasmaalisia otteluita. Kahteen alkulohkoon jaetussa sarjassa pelaa tällä hetkellä yhteensä kymmenen joukkuetta, kun Porvoo Butchers joutui luovuttamaan sarjan kesken. Toukokuussa käyntiin pyörähtäneessä sarjassa on takana viisi pelikierrosta ja jokaisella joukkueella neljä peliä alla. A-lohkossa komentoa pitää, puhtaalla pelillä, Kuopio Steelers ja B-lohkossa Turku Trojans. Yhden välivuoden jälkeen paluun pelikentille tehneen Trojansin alkukausi on ollut väkevä. Neljästä ottelusta neljä voittoa, maalisuhteen näyttäessä +165. Mestaruuden ja paluun Vaahteraliigaan tavoitteeksi alkukaudesta itselleen asettaneiden troijalaisten joukkueessa on useampia maajoukkuepelaajia, höystettynä Ville-Valtteri Suojasen johtaman valmennusryhmän. Kaksi vuotta sitten turkulaiset pelasivat vielä Naisten Vaahteraliigan finaalissa ja suurin osa tuon joukkueen avainpelaajista on tehnyt paluun Aurajoen rannalle – menestysnälkä on kova. Lähes kolmenkymmenen pelaajaringin johtohahmona ja hyökkäystä johtavan, pelinrakentaja, Jonna Hakkaraisen mukaan joukkue on valmis, jotta pääsarjajenkkifutis saadaan palautettua Turkuun. Trojansissa mestarijoukkueen aineksiaPuhelu alkaa pirteällä naurulla. Lentokentälle matkalla oleva Jonna Hakkarainen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen joukkueensa alkukauteen. Hakkaraisen johtama hyökkäys on tehnyt vastustajastaan selvää jälkeä eikä jossiteltavaa ole jäänyt. Neljään peliin liki toistasataa pistettä takonut troijalaishyökkäys on ollut vakuuttava. – Tuloksia kun katsoo, niin hyvää kuuluu, aloittaa Hakkarainen kuulumisien kertomisen. – Kaikki pelit ollaan voitettu murskalukemin eli tyytyväinen voi olla. Pelinrakentaja Hakkarainen näkee, että joukkue on alkukauden aika kehittynyt, kasvanut yhtenäiseksi ja tulos on sitä kautta ollut loistava. Joukkueen rakenne on ihanteellinen: sekoitus vanhempia, kokeneempia pelaajia, höystettynä nuorilla rookieilla sekä todella hyvällä valmennuksella. Nämä ovat niitä syitä, jotka Hakkarainen itse nostaa esille, miksi Trojans kiikkuu voittamattomana sarjan piikkipaikalla. Erityisesti ensikertalaiset saavat paljon kiitosta. – Tulos on ollut loistava. Puolet joukkueestamme ovat rookie-pelaajia, jotka ovat täyttäneet paikkansa erinomaisesti. Onnistumisia joukkueelle on tullut niin hyökkäyksen kuin puolustuksen puolella. Pelikirjan ymmärtäminen on mennyt perille ja yhtenäisyys joukkueen sekä valmennuksen välillä on toiminut saumattomasti. Parannettavaakin kuulemma vielä löytyy Hakkaraisen mukaan, kun isot pelit koittavat. Isoilla peleillä mustapaitojen pelinrakentaja viittaa kuukauden kuluttua pelattaviin välieriin ja mahdolliseen finaaliin. – Vaikeampien pelien koittaessa täytyy saada joukkueen valmistautuminen entistä paremmin kohdilleen, jotta kauden päätavoite, mestaruus, on mahdollinen. Hakkaraisen omien sanojen mukaan, tunnelma joukkueessa on todella hyvä – Trojansista on muodostunut pieni, mutta tiivis perhe. Halu palata Vaahteraliigaan on kova. Alkukaudella onnistumisia on tullut laajalla rintamalla koko joukkueelta, mutta muutama pelaaja kerää erityisesti pelinrakentajan kiitokset. – Rissumme Jutta Luhtala ja Kirsti Nirhamo ovat pelanneet hyvin ja keränneet paljon pisteitä. Lisäksi yhdysvaltalainen keskushyökkääjä, ja puolustuksessa safetyn-paikkaa pelaava, Lea Kaszas sekä Kirsi-Maria Lempinen ovat tehneet ison työn, että joukkueemme on tässä tilanteessa, missä se on. Pelinrakentajan omassa pelissäkään ei ole moittimisen varaa. Ottelusta toiseen maaleja alustava Hakkarainen on pelivalinnoillaan kyennyt tuhoamaan monta puolustusta – joukkueen tekemät 193 pistettä eivät ole sattumaa. Uhkakuvia on tosin ilmennyt viime aikoina. – Muutaman ensimmäisen pelin olin itsekin todella innoissani, kun onnistumisia tuli. Parissa edellisessä pelissä homma on kuitenkin ruvennut tuntumaan jo liian helpolta, mikä on johtanut löysäilyyn ja sitä kautta intereitäkin on tullut. Joukkue valmiina historian tekemiseenNaisten I-divisioona koostuu tällä kaudella kahdesta viiden joukkueen lohkosta. B-lohkossa, jossa Trojans pelaa, joukkueet ovat koottu maantieteellisesti Helsingin ja Turun lähialueilta. Samassa lohkossa troijalaisten kanssa pelaavat Lohja Lionesses, Helsinki Wolverinesin kehitysjoukkue, Hyvinkää Falcons sekä Raisio West Coast Phoenix. Kertaalleen jo kohdanneet joukkueet pelaavat vielä juhannustauon jälkeen toisiaan vastaan. Ainoastaan Trojansin rakas paikalliskilpailjia Varsinais-Suomesta, West Coast Phoenix, on kyennyt iskemään pisteitä turkulaisjoukkuetta vastaan – kolmessa muussa ottelussa joukkueen puolustus on pitänyt nollan. Hakkarainen uskookin, että välierät ovat paikka, jossa troijalaislauma mitataan toden teolla. – B-lohkossa en näe, että on meille enää haastajaa. Odottelemme jo välieriä ja finaaleja. A-lohkoa johtaa tällä hetkellä, Trojansin ohella, puhtaalla pelillä Kuopio Steelers. Muut lohkon joukkueet, sarjajärjestyksessä, ovat Kotka Eagles, Seinäjoki Crocodiles, Mikkeli Bouncers sekä Jyväskylä Jaguars. Runkosarjan jälkeen välierissä kummankin lohkon voittaja saa kotikentällään vastaansa toisessa lohkossa toiseksi sijoittuneen joukkueen. Kamppailuiden voittajat selviävät loppuotteluun, joka pelataan lauantaina 28. heinäkuuta. Hakkarainen pitää Steelersiä ja Crocodilesiä kovimpina haastajina toisesta lohkosta. – Kuka ikinä sieltä puolelta tulee vastaan niin peliin pitää valmistautua hyvin. Tällä kaudella I-divisioonan voittajalla on mahdollisuus yltää myös Suomen mestaruuteen. Naisten toiseksi korkeimman sarjatason voittanut joukkue kohtaa Vaahteraliigan välierissä Vaahteraliigan runkosarjan voittaneen joukkueen. Hakkaraisen mukaan koko potin korjaaminen on mahdollista, mikäli kaikki palikat osuvat kohdilleen. – Jos saamme omista rookieistamme koulittua vielä enemmän irti ja koko joukkue onnistuu sovitulla tavalla, olemme valmiit päihittämään kenet tahansa ja kirjoittamaan historiaa.
Naisten I-divisioona - Sarjataulukko 2018 Lohko A
Lohko B
|
