|
Maajoukkuetakamies pelasi Crocodilesissa viimeksi 12 vuotta sitten.
Maajoukkuetakamies Toni Haukkamaa siirtyy ensi kaudeksi Seinäjoen Crocodilesin paitaan. Viime kaudella Haukkamaa edusti Porvoon Butchersia. Hän oli joukkueen taklaustilaston kuudes, seitsemässä ottelussa tilille kertyi 19,5 taklausta ja kolme syötönkatkoa. Haukkamaa on yksi Vaahteraliigan kokeneimpia pelaajia. Hän oli mukana jo Suomen EM-kultajoukkueessa vuonna 1997. Valtaosan urastaan hän on edustanut Butchersia, mutta hän on pelannut Crocodilesissa myös aiemmin. Haukkamaa teki paluun kentille runsaat kolme vuotta sitten. Hänen Vaahteraliigadebyytistään tulee ensi kesänä kuluneeksi 20 vuotta. - Ensimmäinen pelivuosi taisi olla junnuissa 1990 Butchersissa. Vaihto-oppilasvuoden jälkeen 1993 pelasin ensimmäisen kerran Vaahteraliigassa aloittavana - heti omalla paikalla cornerina. 1999 Crocodilesissa ja kaudesta 2000 puolet jälleen Crocodilesissa. Sitten pitkä tauko ja 2009 palasin jälleen Butchersin riveihin, josta kaksi Suomen mestaruutta. Siellä siis tähän asti - nyt paluu toiseen rakkaaseen seuraan Crocodilesiin. Junnumaajoukkueessa olin jo joskus 1993 paikkeilla ja 1995 taisin jo olla miesten maajoukkueessa mukana. Muutamia Suomi-Ruotsi -pelejä on takana junnuissa ja miehissä. Euroopan mestaruuksia tuli juniorina Saksassa muistaakseni vuonna 1994 sekä miesten puolella Italiassa 1997, Haukkamaa kertaa uraansa. Maajoukkuepaidassa hän pelasi myös tämän syksyn Ruotsi-ottelussa. Crocodilesin Juha Laitilan mukaan Haukkamaan paluu on ollut toivelistalla jo useamman vuoden. - Täytyy olla rehellinen tässä kohtaa, olen nyt kolme viimeistä vuotta kartoittanut pelaajia Suomesta ja joka syksy/kevät olen Tonille soittanut ja kysynyt uran jatkosta. Toni on ollut "soittolistani" kärjessä aina. Nyt asiat loksahtivat kohdilleen ja Toni pukee jälleen vihreän pelipaidan päälleen. Toni on huippupuolustaja joka ei suurta meteliä itsestään pidä vaan antaa tekojen puhua puolesta, Laitila hehkuttaa. Haukkamaa itse asettaa tulevan kauden tavoitteeksi Suomen mestaruuden. - Crocodilesista on jäänyt loistavat muistot vuosilta 1999 ja 2000. Huippuporukkaa, joita on kiva nähdä muuallakin kuin jenkkifudiksen parissa. Lisäksi hyvin hoidettu organisaatio sekä seuran halu panostaa ja menestyä Vaahteraliigassa vaikuttivat päätökseen. Voinkin rehellisesti sanoa, että Porvoon lisäksi ainoa vaihtoehto Vaahteraliigassa on aina ollut Seinäjoki.
|