U17 maajoukkue Ruotsiin

25.10.2012



U17 maajoukkue on valmiina kohtaamaan Ruotsin ensi lauantaina. Päävalmentaja Tero Virtanen: Ruotsi tulee varmasti kovaa. Suomi selviää voittajaksi vain parhaalla suorituksella.

Tämän syksyn kamppailu pelataan Tukholman ulkopuolella Märstassa Arlanda Jetsin kotikentällä Midgårdsvallenilla klo 12.30 la 27.10.

Viime vuonna joukkueet kohtasivat U17 PM-kisoissa Tanskassa, jossa tiukka ottelu päättyi varsinaisella peliajalla numeroihin 20-20. Hyökkäyskilpailussa Ruotsi oli asteen terävämpi ja voitti PM-kultaa. Ruotsalaiset muistavat varmasti tuon ottelun luonteen ja ovat harjoittaneet joukkuettaan huolellisesti luejoukkueleirillä sekä IFAF:in development leirillä Texasissa.

Suomen maajoukkueen päävalmentajaTero Virtanen:

- Suomella on jalkeilla tasavahva joukkue. Odotusarvoja on isojen pelien tekemiseen molemmin puolin palloa. Joukkue on karsittu 90 pelaajan ringistä ja tänä vuonna on nähty todellista kilpailua. Esimerkiksi puolustuslinjan pelaajia on karsittu yli 20 pelaajasta. Parhaat ovat mukana lukuunottamatta muutamaa loukkaantunutta pelaajaa. Joukkueesta noin puolet on viime vuotisesta PM-kisajoukkueesta.

- Valmistautumisessa on kiinnitetty huomiota heikosti sujuneeseen potkupelaamiseen. Nyt on hyvät potkaisijat matkassa. Valmentajistossa voi huomioida Petrus Penkin mukaan tulon hyökkäysmiehistön apuvalmentamiseen. Hänellä on analyyttinen ote hyökkäyspelaamisesta ja valtavasti kokemusta.

- Tältäkin ottelumatkalta saadaan arvokasta tietoa omista pelaajista matkalla 2013 kotikisoja. U17 PM-kisat järjestetään ISS Stadionilla,Vantaalla lokakuussa 2013.

Suomen rosteri. Samalta sivulta löytyvät myös pelaajien valokuvat sekä 2011 PM-kisojen Ruotsi-Suomi ottelun high lights videotpätkät suomalaisittain.

Ruotsin rosteri