Mikko Toiminen pelaa lauantaina Spanish Bowlissa
1.6.2018
|
Espanjan liigan loppuottelussa kohtaavat Toimisen Murcia Cobras ja kestomestari Badalona Dracs. Espanjan mestaruussarjan eli Liga Nacional Futbol Americanon kausi 2018 huipentuu lauantaina. Samalla huipentuu myös suomalaissentteri Mikko Toimisen viiden kuukauden mittainen ”komennus” paellan maassa. Toimisen edustama Murcia Cobras haastaa finaalissa Badalona Dracsin. Barcelonalaiset ovat voittaneet mestaruuden 20 viimevuoden aikana kahdeksan kertaa. Cobras puolestaan hakee historiansa ensimmäistä mestaruutta. Kumpikin finalisteista on pelannut erinomaisen kauden. Cobras voitti oman lohkonsa puhtaalla pelillä ja samoin teki Dracs omassa lohkossaan. Pudotuspeleissä Cobras kaatoi ensin Henri Laineen edustaman Mallorca Voltorsin ja sen jälkeen välierässä Black Demonsin 35–28. Hyökkäyksestä Toiminen nostaa esille erityisesti yhdysvaltalaisen pelinrakentaja-laitahyökkääjätandemin. – Meidän joukkueesta finalistin on tehnyt hyvä pelinrakentaja (Jordan Perry) ja Jordanin kanssa samassa yliopistossa pelannut WR Alex Holmes sekä meidän hyökkäyksen linja, joka on parantanut kauden myötä otteitaan. Holmes teki runkosarjassa 15 touchdownia, joista Perry heitti 13. Pelinrakentaja Perry juoksi itse 4 maalia ja oli kuusi touchdownia juosseen José Antonio Sotomayorin ohessa joukkueen juoksupelin sielu. Dracs on ollut pudotuspeleissä vakuuttava. Ensin se murskasi Gijón Marinersin 78–12 ja välierässä Rivas Ososin 48–0. Pelinrakentaja Sergi Gonzalo heitti runkosarjassa eniten touchdowneja ja keskushyökkääjä Brandon Ravanel juoksi eniten touchdowneja. Finaalissa vastassa oleva Cobras puolustus on kuitenkin eri kaliiberia kuin ne puolustukset, jotka Dracsia vastaan ovat aiemmin asettuneet. – Meidän puolustus on liigan paras joka osa-alueella, joten sanonta ”defence wins championships” on erittäin osuva Cobrasin puolustukseen, Toiminen kertoo. – Badalona on pelannut EFL-pelejä tällä kaudella, joten finaali on meille erittäin hyvä tasonmittaus siitä, mitä tarvitsee tehdä europelejä pelatakseen. Kävi finaalissa miten tahansa, Toimisen kausi jatkuu vielä Suomessa ja I-divisioonan Kotka Eaglesissa. Sitä ennen hän kuitenkin haluaa huipentaa Espanjan kautensa voittoon. – Kausi on mennyt täällä nopeasti! Lämmin keli ja hyvä Cobras-perhe on auttanut paljon selviytymään viimeiset 5 kuukautta täällä. Joukkue on ollut sitoutunut koko kauden ajan ja nyt uurastus palkitaan finaalipelillä Espanjan ”Roostersia” vastaan! Spanish Bowl alkaa Gijónissa lauantaina kello 19 Suomen aikaa. Live stream TÄSSÄ.
|
