Crusaders tulee yllättämään vielä monet

25.5.2018


Miesten I-divisioona käynnistyy perjantaina.

Hanko Sun City ja Lohja Lions yhdistivät syksyllä voimansa yhteiseksi edustusjoukkueeksi; syntyi United Newland Crusaders eli UNC. Kotiotteluitaan sekä Lohjalla että Hangossa pelaavan UNC:n kausi ei ala vielä ensimmäisellä otteluviikolla, vaan muiden aloittaessa kauttaan Ristiritarit suuntaavat Solvallaan viimeistelyleirille. II-divisioonassa pelaavan Lohja Lionsin paidassa osa Crusadersin miehistä on toki jo päässyt pelituntumaa ottamaan.

Kahden joukkueen yhdistäminen paperilla on helppoa, mutta yhteensovittaminen samaan pelikirjaan on vaativampi urakka. Crusadersin managerin Marko Vartiaisen mukaan kauden alla tilanne näyttää nyt kuitenkin oikein hyvältä.

– Mitä pidemmälle kevät on edennyt, sitä paremmin joukkue on hitsautunut yhteen kokonaisuutena. Toki pelaajamäärä on pienempi kuin se, jota alun perin ajateltiin. Muun muassa Lionsin osalta viimevuoden Tinamaljan aloittavista lähes puolet on nyt sivussa. Alun perin nipussa oli suurin piirtein 65 pelaajaa ja nyt uusien vahvistusten jälkeen pelaajamäärä pyörii 50–55 välillä. Moni pitää välivuotta ja myös loukkaantumiset ovat tuota määrää vähentäneet.

Pelintasosta Vartiainen ei ole huolissaan:

– Aloittava hyökkäys ja puolustus näyttävät hyvältä.

Reilut 1,5 viikkoa sitten UNC haki pelituntumaa pelaamalla harjoitusottelun Butchersia vastaan. Liiga-joukkue näytti Crusadersille tuolloin osaamistaan voittamalla 42–7. Crusadersin osalta peli jätti kuitenkin jossittelun varaa, sillä muun muassa puolustuksesta puuttui seitsemän aloittavaa pelaajaa – muun muassa melkein koko aloittava linja.

UNC:n hyökkäyksestä löytyy potentiaalia. Maajoukkuepelinrakentaja Sebastian Berndtsson johtaa peliä varmoin ottein, ja huhtikuussa joukkueeseen liittynyt Ryan Tuiasoa pelaa monipuolisessa roolissa.

– Periaatteessa pyrimme käyttämään Ryania uhkana sekä heitossa että juoksussa, Vartiainen kertoo. – Aina, kun hän on blokkaamassa, niin hän on poissa joukkueelta. Tulemme käyttämään häntä sekä keskushyökkääjänä että myös laitahyökkääjänä.

Crusaders – kuten oikeastaan kaikki muutkin sarjan joukkueet – pelaa spread-hyökkäystä, mutta SAJL:n Hall of Famen jäsen ja yksi kaikkien aikojen keskushyökkääjistä manageri Vartiainen uskoo myös siihen, että kesän aikana UNC marssittaa kentälle jotakin täysin päinvastaista.

– Todennäköisesti meillä tulee olemaan myös kaksi keskushyökkääjää ja tight end, ja pyrimme muutenkin käyttämään mahdollisimman laajaa variaatioita miehistöjen suhteen. Kun pääsemme kesän jatkumoon, niin kentällä saatetaan nähdä kahdesta kolmeenkin bäkkiä, Vartiainen kertoo ja väläyttää wishbone-muodostelman käyttöä.

Aiemmin Hanko Sun Cityn juoksumoottorina toiminut Tom Lastunen on Tuiasoan ohessa merkittävä pallonkantaja UNC:lle ja yksi joukkueeseen liittyvistä espanjalaisvahvistuksista, Osos Rivasista siirtyvä Adrian Jimenes pystyy pelaamaan tukimiehen paikan lisäksi myös keskushyökkääjänä. Jimenes tosin saapuu maahan vasta kesäkuun puolivälissä.

Laitahyökkääjistä erityishuomio kannattaa kiinnittää Teemu Lintuseen, joka pääsee nyt näyttämään kykyjään isommilla estradeilla. Osos-kontaktien kautta Länsi-Uudellemaalle siirtyy myös nopea espanjalaislaituri Alvaro Guitián Vitozo, joka Espanjan pääsarjan lisäksi on viilettänyt myös Puolan Top-liigassa. Aleksi Riiheläinen on erinomainen urheilija, joka varmasti näkyy tänä vuonna myös tilastosarakkeessa.

– Magnus Riihimäki on varma kuvion juoksija ja hänellä on hyvät kädet. Hänestä pyrimme jalostamaan meille slot-laitahyökkääjää, Vartiainen kertoo viitaten Turku Trojansin Vaahteraliiga-joukkueessa aiemmin pelanneeseen laitahyökkääjään, joka on pelannut Berndtssonin kanssa aiemminkin.

Hyökkäyksen linjan osalta tilanne on vähintäänkin hyvä. Vartiaisen mukaan ryhmä on harjoitellut hyvin ja kesäkuussa myös linjaan tulee vahvistusta Espanjasta. Olli Savinen ja Oscar Berndtsson ovat linjan johtohahmoja ja mielenkiintoinen pelaaja on myös nuori, nouseva kyky Verneri Kaartinen guardina.

 

Vahva linja on puolustuksen selkäranka

Puolustuksen linja on yksi Crusadersin vahvimmista osa-alueista. Linjan keskustassa Rickhard Helenius ja Juho Jäntti ovat huipputason pelaajia ja Benny Eklund ja Henri Juote täydentävät hyvän aloittavan nelikon. Kokenut Mika Lyyra pystyy edelleen myös lukitsemaan oman sijaintinsa keskellä.

– Tukimiehistä Jockum Törnqvist ja Mikko Lankinen ovat aloituksessa, mutta Ville Suonperän loukkaantuminen jätti tuohon kerrokseen aukon. Jimenes on meillä ensisijaisesti tukimies, vaikka hän pystyykin palloa kantamaan. Tukimiehet ovat meidän selkeästi ohuin osa, vaikka Eklund ja Juote voidaankin linjasta siirtää tälle paikalle. Katsotaan nyt, hankimmeko vielä uuden pelaajan tukimieheksi, Vartiainen miettii.

Takakentällä peli ei ainakaan jää nopeudesta kiinni. Vikkelä Jorge Ruiz on osoittanut liikkuvuuttaan jo aiemmin Lionsin paidassa ja myös Trojansista siirtyvä Jani Karvinen on nopea pelaaja. Tämä kaksikko ottaa haltuunsa safety-positiot. Kulmapuolustajana nuori Karri Salonen omaa kaikki eväät nousta sarjan heittopuolustajien eliittiin. Jakob Söderlund ja Ove Ekholm tuovat syvyyttä korneriosastolle.

UNC:llä on edelleen mahdollista tuoda puolustukseen jenkkipelaaja, ja mikäli joukkueessa tähän ratkaisuun päädytään, on tämä pelaaja todennäköisimmin tukimies.

Yksi Crusadersin vahvuuksista on valmennus. Päävalmentaja Ville Schoultz on hyökkäyksen koordinoinnin lisäksi myös ansioitunut fysiikkavalmentaja. Puolustuksen koordinaattori, U19-maajoukkueen päävalmentaja Tero Virtanen puolestaan on pelisuunnitelman rakentamisessa huipputasoa ja myös erinomainen pelaajakohtaisten taitojen opettaja. Eikä unohtaa sovi miesten maajoukkueen valmennusryhmässä mukana ollutta manageri Vartiaista eikä Lionsin linjavalmennuksesta vastannutta Ville Tarvaista.

Crusaders pelaa ensimmäisen ottelunsa sunnuntaina 3. kesäkuuta, jolloin se kohtaa Kouvolassa Indiansin.

 

Miten Vartiainen arvioi muita joukkueita?

– Jos vertaa viime vuoden divaria, niin tuntuu että moni joukkue on nostanut profiiliaan. Kotka on Nesin johdolla tehnyt hyviä siirtoja ja on varmasti kova joukkue. Samoin ECG sai hyviä pelaajia Roostersista ja Hämeenlinnasta. Se toivon mukaan nostaa esille muutakin kuin Jabarin (pelinrakentaja Harris).

– Wolvojen hyökkäys on kova nippu. Puolustuksesta en menisi sanomaan ihan samaa. Kaikki tietävät, mihin Robert (pelinrakentaja Johnson) pystyy.

– Meidän ensimmäinen peli on Kouvolaa vastaan, ja menemme perjantaina katsomaan, miltä heidan pelaamisensa näyttää. Se tiedetään, että sinne tuotu ihmisiä ympäri Eurooppaa. Heidän valmistautumistaan on varmasti auttanut, että Garcia on ollut läpi talven maassa.

 

 

Miesten I-divisioonan ensimmäinen peliviikko:

 
PE 25.05.kello 18.30 Kuusankosken Urheilukeskus, Kouvola
 Indians  -  Eagles  
LA 26.05.kello 14.00 Brahen kenttä, Helsinki
 Wolverines  -  East City Giants

 

Otteluohjelma