ECG kakkosdivisioonaan

15.10.2012


"Järkevämpää jälleenrakentaa kilpailutoimintaa kakkosessa".

Ykkösdivisioonassa jumboksi viime kaudella jäänyt helsinkiläinen East City Giants on päättänyt pelata ensi kaudella kakkosdivisioonassa.

- Tottakai analysoimme kauden jälkeen tilannetta pitkällisesti ja
hartaasti, toteaa seuran jenkkifutisjaoston johtaja Stefan Karkulahti.

Ykkösdivisioonassa jatkaminen olisi periaatteessa liiton sääntöjen
puitteissa ollut mahdollista, mikäli muiden sarjaan hakevien joukossa ei
olisi ollut suoraan kaikkia divisioonakriteerejä täyttävää joukkuetta.
Seuran mukaan kaikkien tiedossa olevien seikkojen valossa oli kuitenkin järkevämpää lähteä jälleenrakentamaan kilpailutoimintaa kakkosdivisioonassa.

Ensimmäistä kauttaan ykkösdivisioonassa pelannut ECG hävisi kaikki kymmenen otteluaan. Maaliero oli murheellinen 34-618.

- Annoimme selkeästi enemmän periksi päätöksellä olla ottamatta
amerikkalaisvahvistuksia kuin mitä etukäteen arvioimme. Tietystikään
pelillistä menestystä ei voi rakentaa vahvistusten varaan, kuten olemme
aiemminkin todenneet, mutta kuluneella kaudella tämä johti selvästi
rumempiin tappioihin kuin mitä joukkueemme kotimaisten pelaajien tasoero
muihin oli. Sillä taas oli kauden mittaan vaikutuksia joukkueen moraaliin.

Päävalmentajana toiminut Ari Evwaraye tarkastelee kauden saldoa
muutoinkin kuin ottelujen lopputulosten valossa.

- Me pyrimme ylläpitämään järjestelmää, joka rakentuu pelaajien
kehittymiselle. Ne, jotka ovat ottaneet järjestelmästä kaiken irti, ovat
olleet riittävällä kilpailullisella tasolla ja korkeammallakin.