Hytönen: Naisten maajoukkue mennyt valtavasti eteenpäin

4.10.2012



Suomella 4-0 -saldo Ruotsia vastaan.

 

Suomen naisten maajoukkue on kohdannut Ruotsin neljä kertaa, ja voittanut joka kerta. Viime vuonna pelattu syysmaaottelu oli toistaiseksi tiukin, kun Suomen voittolukemat kirjattiin 18-5. Neljä vuotta sitten pelattu ensimmäinen ottelu päättyi Suomen 64-0 -voittoon.

Lauantain otteluun joukkue lähtee uuden valmentajan komennuksessa. Pitkän uran lajin parissa tehnyt Jorma Hytönen valittiin kesällä luotsaamaan Suomea kohti vuoden 2013 koti-MM-kisoja.

- Koko valmennustiimin mielestä Suomen maajoukkue on mennyt hurjasti eteenpäin fudisvalmiuksissa. Taklaaminen ja blokkaaminen ovat kehittyneet, vauhti lisääntynyt ja yksi vuosi lisää fudiskokemusta näkyy kaikilla pelipaikoilla. Taitopelipaikoilla osaaminen on hyvää ja heittopelikin on kehittynyt valtavasti, Hytönen kehuu.

- Se mikä valmentajana on hienoa naisten kanssa on heidän halunsa oppia ja kehittyä ja erittäin positiivinen asenne valmentautumiseen. Hienoa on myös ollut todeta, että naisfudiksen suosion kasvu näkyy myös pelaajiston jakaumassa. Mukana on pelaajia kaikista SM-sarjan joukkueista. Jopa tänä vuonna aloittaneesta Mikkelistäkin mahtui pelaaja (Jenni Miettinen) mukaan.Tämä varmasti antaa uskoa jokaiselle pelaajalle, että uskomalla asiaansa ja tekemällä hurjasti töitä, on edustuspaikka maajoukkueessa mahdollinen.

- Laajempi pelaajapohja ja kehittyvät pelaajat ovat hyvä asia fudikselle ajatellen ensi vuoden MM-kisoja, jotka kuitenkin on joukkueella se päämäärä. Ruotsi-ottelu on hyvä välietappi ja mittari sekä alkupotku projektille kohti ensi kesää, Hytönen muistuttaa.

- Toivottavasti ihmiset tulevat jo aamusta katsomaan naisten maaottelua, uskon että luvassa on hienoa fudista. Joukkueen valmennus ja huolto tekivät hurjasti hienoa työtä valmistavalla leirillä ja nyt tuo osaaminen, positiivinen asenne ja suomalaisen naisen luonne tuodaan ruotsalaisille koettavaksi.

AIKATAULUT:

klo 10:30 Sonera Stadiumin portit auki
klo 11:00 Naisten kick off
klo 13:30 Miesten kick off

 

Jorma Hytösestä naisten maajoukkueen päävalmentaja 17.7.

 

Naisten Suomi-Ruotsi -maaotteluiden tulokset

2008 Suomi-Ruotsi 64-0
2009 Ruotsi-Suomi 6-36
2010 Suomi-Ruotsi 36-0
2011 Ruotsi-Suomi 5-18

Suomen naiset 6.10.2012

 

#SukunimiEtunimiPelipaikkaIkäPituusPainoJoukkue
1 Ruotsalainen Nelli RB 23 163 55 GS Demons
2 Haapala Milla DB 25 161 67 Northern Lights
3 Virtanen Janina RB 24 178 70 Trojans
5 Lindén Jenni RB 26 159 64 Wolves
8 Lehtinen Paula RB 29 168 68 Roosters
9 Ylikorkala Tiina QB 26 182 79 Northern Lights
11 Järvinen Sanna QB 21 165 62 Roosters
12 Salo Tiina QB 31 168 64 Crocodiles
14 Harjanne Heli RB 33 170 80 Roosters
21 Nirhamo Kirsti RB 18 157 57 Trojans
22 Carlson Kaisa LB 30 165 65 Crocodiles
25 Vartiainen Anri LB 32 163 68 Roosters
30 Tanskanen Anna LB 29 170 70 Roosters
32 Seppälä Elina DL 28 170 95 GS Demons
34 Hakkarainen Jonna QB 26 159 62 GS Demons
35 Hakkarainen Anu LB 29 165 70 GS Demons
36 Salomäki Reija RB 34 177 78 Ghosthunters
40 Bäckman Anette DB 29 159 59 GS Demons
42 Riekki Milla LB 22 166 68 Northern Lights
43 Kero Elina LB 30 173 75 GS Demons
45 Suvioja Tiina DB 30 168 62 GS Demons
46 Toivonen Laura DB 20 171 67 Ghosthunters
50 Peltonen Laura LB 23 168 65 Trojans
51 Virtanen Miia OL 24 167 75 Trojans
54 Salonen Mari LB 29 167 75 Roosters
58 Takolander Sarah DL 19 181 120 Roosters
59 Rasilahti Anne DL 25 177 85 Ghosthunters
60 Ziemann Merle OL 27 180 100 Ghosthunters
62 Rajavuori Anna OL 33 162 74 Roosters
63 Tennberg Laura DL 24 169 78 Jaguars
64 Kallio Riikka DL 29 167 100 Roosters
66 Kontiainen Laura OL 26 170 75 GS Demons
67 Martin Riikka OL 26 172 83 Ghosthunters
68 Hurme Minttu OL 34 165 92 GS Demons
70 Miettinen Jenni OL 25 170 85 Bouncers
71 Heinikoski Mia DL 26 173 73 Crocodiles
75 Paukkala Karoliina OL 38 163 75 GS Demons
80 Kuosmanen Sari WR 30 162 65 Jaguars
81 Vedenpää Outi DB 20 177 67 GS Demons
83 Tähkänen Iina DB 20 160 55 Ghosthunters
84 Seiles Janna-Jemina WR 22 175 70 Roosters
89 Blomster Natalia WR 25 172 64 Northern Lights
91 Antila Maarit DB 32 167 61 Crocodiles
92 Törmänen Tea LB 29 173 71 Northern Lights
99 Kemppinen Teea WR 32 172 70 GS Demons
               
 STAFF            
  päävalmentaja Jorma Hytönen        
  hyökkäyskoordinaattori Teemu Kuusisto        
  puolustuskoordinaattori Tuukka Hämäläinen        
  apuvalmentaja RB Toni Luomajoki        
  apuvalmentaja WR Jasmin Lindqvist        
  apuvalmentaja OL Heikki Kuusela        
  apuvalmentaja DL Janne Seppä        
  apuvalmentaja LB Aleksi Astor        
  joukkueenjohtaja Petra Eloranta        
  fysioterapeutti Sanna Liesmäki        
  fysioterapeutti Anssi Kousa        
  teippaus Päivi Piippo        
  huolto Paula Kurki        
  huolto Sari Pehkonen