Naisten MM-kisat Suomessa 2013
14.9.2012
![]() |
Naisten amerikkalaisen jalkapalon toiset MM-kisat pelataan ensi vuonna Suomessa. Amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF on myöntänyt vuoden 2013 naisten MM-kisat Suomelle. Kahdeksan joukkueen kisat pelataan ensi kesänä Vantaan ISS Stadionilla perjantaista 28.6. lauantaihin 6.7.2013 aikana. - Emme voineet ohittaa mahdollisuutta järjestää tällaiset kisat Suomessa. Olemme ylpeitä siitä, että IFAF valitsi meidät kisaisännäksi, SAJL:n puheenjohtaja Roope Noronen sanoo. Ensi vuoden kisat ovat toiset naisten MM-kisat. Vuoden 2010 kisoissa Ruotsissa Suomi otti pronssia. Maailmanmestaruuden vei Yhdysvallat. - Tiedämme, että Suomi järjestää hienot kisat, IFAF:n puheenjohtaja Tommy Wiking sanoo. Kisojen yhteydessä järjestetään myös IFAF:n kongressi, jonne odotetaan edustajia liiton yli 60:sta jäsenmaasta. Uutinen IFAF:in sivuilla 26.10.2012
|
