Crocodiles voitti C-nuorten mestaruuden
8.9.2012
|
Loppuun asti kutkuttavan jännittävä U17 SM-loppuottelu päättyi lopulta Seinäjoki Crocodilesin maalin voittoon Helsinki Roostersista. Nuorisomestaruus on seuran historian ensimmäinen. Pronssimitalit matkasivat Jyväskylään. Tampere Saints voitti I-divisioonan. Seinäjoki tuli otteluun erittäin kovalla latauksella ja sai salama-alun SM-finaaliin. Ottelun hahmoksi kohonnut Jaska Värinen juoksi samantien maaliin kaksi ensimmäistä kosketustaan pelivälineeseen. Toinen maaleista oli 70 jaardinen linjanläpipeli. Marco Koivumäki potkaisi lisäpisteet varmasti sisään. Roostersin hyökkäys kävi välissä kokeilemassa etenemistä vailla tulosta. Velodromilla kotiyleisö piteli hengitystään, kun Crocodiles johti ottelua muutaman minuutin jälkeen 0-14. Eikä tässä vielä kaikki. Heittohyökkäykseen Robert Johnsonin hyökkäyskoordinoimana luottanut Roosters sai lisää kylmää vettä niskaansa, kun Kristian Rosenberg katkaisi Otto Konolan heiton ja palautti sen aina maaliin asti. Crocodiles johti 0-20 ensimmäisellä neljänneksellä lisäpisteen epäonnistuessa. Toisella neljänneksellä varmasti pelannut Värinen sylkäisi pallon sylistään Roostersin onnistuessa peittämään pallon. Otto Konola sai hyvän vireen päälle ja löysi Akintayo Oyebolan pitkällä heitolla, jolla joukkue pääsi 15 jaardin päähän maalista. Crocodiles lähetti aktiivisesti pelaajia eläintarhastaan Roostersin alakenttää kohti. Konola heitti uudestaan ”Tayo” Oyebolalle, joka tekaisi kavennusmaalin. Miikka Kokkonen potkaisi lisäpisteen jälkeen tilanteeksi 7-20. Kolmannella jaksolla saatiin high school -tunnelma mukaan otteluun keinovalojen räpsähtäessä päälle. Crocodiles pysyi uskollisena juoksulleen, pelinrakentaja Janrik Seppälän heittäessä palloa lähinnä mausteeksi. Roosters puolestaan käytti pallonkantajana Patrick Storya, joka taisteli joukkueelleen jaardeja. Laitahyökkääjä Chaudhary otti tärkeitä koppeja ja helsinkiläiset lähestyivät maalia. Yksi ottelun onnistujista oli kulmapuolustaja Kristian Rosenberg, joka onnistui toistamiseen katkaisemaan Otto Konolan heittoyrityksen ja näin estämään helsinkiläisten tasoitusyrityksen. Puolustuskoordinaattori roolissa toiminut J-P Koivumäki huusi crocoilleen – älkää antako liikaa happea heittotilanteissa! Roostersin Oyebola ja Chaudhary ottivat kuitenkin vuorotellen koppeja neljännen jakson puolivälissä ja Roosters lähestyi maalia vääjäämättä Konolan heittojen onnistuessa juuri oikeaan aikaan. Linja pystyi antamaan Konolalle hyvin aikaa, vaikka välillä heitot lähtivätkin takajalalta. Roosters ei onnistunut kuitenkaan käyttämään etsikkoaikaansa hyödykseen, sillä vain 10 jaardin päässä maalista ottelun neljännen jakson puolivälissä kriittisen syötönkatkon onnistui tekemään Crocodilesin Mikko Havulehto. Ottelun sankari Jaska Värinen pelasi kahteen suuntaan kovalla kestävyydellä jaksoi raataa vielä yhden hyökkäysvuoron ensimmäisille yrityksille. Suunnitelma mestaruudesta oli laitettu kytemään Seinäjoella jo vuosi jo sitten. Crocodilesin halu voittaa oli maalin verran suurempi tämän päivän finaalissa. Pelaajat eivät halunneet hävitä toista kertaa tällä kaudella Roostersille. Janne Pisto, Ari Havulehto, J-P ja Juhani Koivumäki valmentajistosta kertasi voiton avaimiksi suurella sydämellä pelanneen koko joukkueen, joka halusi voittoa loppuun asti. Valokuvia ottelusta Salla Lahden kuvat Sami Rannan kuvat
Jyväskylä Jaguaareille SM-pronssiaJyväskylä Jaguaarit vierailivat Oulussa pronssiottelussa ja voittivat sen selvästi 0-45 (0-12). Ottelun alku oli hyvin tasainen. Ensimäisen pelipuoliskon lopuksi sai Jaguaarit saivat kaksi pikamaalia. Toisella puoliskolla Niilo Immonen ja Axel Brotkin juoksivat maaleja. Nino Mofu pelasi laitahyökkääjänä hyvin ja onnistui tekemään pari maalia. Julius Raatikainen pääsi myös maalintekoon. Oulu Northern Lights oli ottelun alussa hyvin mukana, mutta tehot loppui ottelun edetessä. I-divisioonan voittajaksi Tampere SaintsSaints voitti Trojansin 22-6 (8-0). Otteluraportti Saitsin sivuilla. Kolmanneksi sarjassa suoriutui Nokia Ghosthunters, joka voitti Vantaa TAFT:in 27-28 (6-13).
|












