Suomen 17-vuotiaat ovat Pohjoismaiden mestareita!
21.10.2017
|
Pelinrakentaja Samuli Töyryn loistopeli ja teräksinen Leijona-puolustus takasivat PM-kultaa Suomelle Amerikkalaisen jalkapallon Pohjoismaiden mestaruuskisat päättyivät suomalaisjuhliin. Suomi kaatoi finaalissa isäntämaa Tanskan 12–31 (6–17). Aivan kuten välierässä Ruotsia vastaan, myös finaaliin Suomi sai hyvän lähdön. Tanska tiesi, että Suomelta löytyy voimaa juosta vahvoista muodostelmista, mutta tästä huolimatta lounaisnaapurimme eivät tähän keksineet keinoja juoksuvyörytyksen patoamiseen. Ensimmäisellä neljänneksellä Joel Särkelä juoksi touchdownillaan Suomen 0–6 –johtoon. Miika Kuipersin potku koristeli tilannetta vielä yhdellä pisteellä. Tanskan hyökkäys pysyi hyvin Suomen pihdeissä koko ottelun ajan. Kotijoukkue pääsi kuitenkin avausneljänneksellä peliin mukaan puolustajan riistettyä pallon ja palautettuaan sen suoraan maaliin asti. Lisäpiste ei kuitenkaan onnistunut ja näin ollen johto pysyi Suomella - lopulta loppuu n asti. Yksi Suomen PM-kisasankareista on ehdottomasti potkaisija-kulmapuolustaja Kuipers, jonka korkeat lentopotkut tuottivat palauttajille suuria vaikeuksia kummassakin ottelussa. Finaalin avauspisteissä Suomi sai hyvän kenttäaseman, kun Tanskan palauttaja pudotti lentopotkun ja suomalaiset sen peittivät. Toisella neljänneksellä Kuipers lisäsi puolestaan kenttäpotkumaalilla Suomen johdon lukemiin 6–10. Kaiken kaikkiaan Kuipersin tilille merkittiin ottelussa seitsemän tehtyä pistettä. Pelinrakentaja Samuli Töyry pelasi lauantaina huomattavasti tanskalaista virkaveljeään varmemmin ja Suomi pystyi näin ollen sekoittamaan punahousuisten puolustusta sekä tiiviillä voimapelillä että avoimella heittopelillä. Santtu Vehkomäki, Arttu Ketonen ja Kristian Ristilä ottivat Suomelle tärkeitä koppeja ja erityisesti Ketonen osoittautui tanskalaisille liian nopeaksi pallonkantajaksi. Hänen irtiottonsa kasvatti Suomen johdon toisella neljänneksellä jo kymmeneen pisteeseen ja kun Kuipers vielä touchdownin jälkeen latasi jälleen pallon haarukkaan, Suomi johti puoliajalla 6–17.
Toisella puoliajalla Töyry heittää maalin ja juoksee maalinKetosen luodinnopeaa liikkuvuutta nähtiin myös toisen puoliajan alkuun, kun koordinaattori Jason Thomasin kutsumassa reverse- eli suunnanmuutospelissä Ketonen sai pallon keskushyökkääjältä ja pääsi kiertämään tanskalaispuolustuksen vasempaan sivustaan, josta löytyi lopulta avoin kaista aina maaliin asti. Suomen harmiksi pelissä oli kuitenkin kiinnipitorike eikä maalia hyväksytty vaan sinipaitoja siirrettiin taaksepäin. Kolmannella neljänneksellä Suomi kuitenkin pääsi lopulta tulostaululle. Suomi pelasi neljännellä yrityksellä yllätyspelin lentopotkumuodostelmasta ja pääsi Kuipersin juoksulla lähelle maalialuetta. Seuraavalla yrityksellä hyökkäys ryhmittyi juoksemaan keskeltä linjaa pallon maaliin, mutta pelinrakentaja Töyry pitikin hämäyksen jälkeen pallon itsellään ja löysi nappiheitollaan maalialueen nurkasta sinne livahtaneen Ristilän. Varma kiinniotto ja Suomi kasvatti jälleen johtoaan kuudella pisteellä. Kuipersin lisäpistepotkun onnistuttua jälleen kerran Suomi johti jo 6–24. Suomen puolustus pelasi läpi ottelun huipputasolla. Edward Vesterinen näytti jälleen kerran, että kuuluu ikäluokkansa kansainväliselle huipulle. Ennen kaikkea päävalmentaja Kai Lindbladin koordinoima puolustus kuitenkin pelasi yhtenäisenä joukkona, jonka puristuksessa Tanskalla ei ollut selviytymismahdollisuuksia. Tanskalla on käytössään nopeita pelaajia, mutta Suomen linja ja tukimiehet pitivät huolen, että juoksupeli ei missään vaiheessa edennyt avoimelle kentälle. Heittopelillä isännät eivät pystyneet kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana Suomen takakenttää haastamaan. Päätösneljänneksellä Suomi vaihtoi hyökkäyksessä juoksumoodin päälle ja alkoi louhimaan pelikellosta aikaa pois. Vaikka pisteitä ei hetkeen nähtykään, oli pelikello huvennut nopeasti ja Tanska taisteli pian sekä Suomea että aikaa vastaan. Tässä vaiheessa Juutit saivat onnistumisia heittopelissä ja lopulta myös Tanska pääsi heittotouchdownilla kasvattamaan pistepottiaan. Lisäpiste ei onnistunut, joten Suomi johti lukemin 12–24, kun ottelua oli kaksi minuuttia jäljellä. Suomi poimi tanskalaisten lyhyen aloituspotkun ja lähti jälleen pelaamaan juoksupelillä peliaikaa pois. Tällä kertaa Sebastian Lugora puhkaisi koko kentän ja juoksi aina yhden jaardin päähän maalialueesta. Seuraavalla yrityksellä erinomaisen ottelun pelannut pelinrakentaja Töyry piti pallon itsellään ja juoksi sen keskeltä maaliin. Kuipers sinetöi potkullaan loppunumeroiksi 12–31.
Päävalmentaja oli sanaton ja onnellinenPäävalmentaja Kai Lindbladilla on joukkueen kanssa takanaan intensiivinen valmistautuminen. Suomi lähti kisoihin hyvin valmistautuneena, mutta vailla suurempaa tietoa vastustajien tasosta. Voitokkaan finaaliin jälkeen päävalmentaja ei edes pyrkinyt syväanalyysiin, vaan tyytyi olemaan onnellinen valmentaja onnellisten pelaajien keskellä. – Teimme puolustuksessa juuri sen, mitä meidän piti tehdä - ja teimme sen tehokkaasti. Hyökkäys teki meille tarpeeksi pisteitä, niin saatiin sitten mestaruus. Vähän on sellainen sanaton olo nyt tässä vaiheessa. Suomi voitti edellisen kerran PM-kultaa 17-vuotiaissa neljä vuotta sitten. Tällä hetkellä suomalaisilla on hallussaan molemmat juniori-ikäluokkien PM-tittelit, sillä U19-maajoukkue voitti Pohjoismaiden mestaruuden vuosi sitten.
PM-kisat, loppuottelu: Tanska–Suomi 12–31 (6–17)Suomen pisteet:
U17 PM-kisojen lopullinen järjestys:1. Suomi 2. Tanska 3. Ruotsi 4. Norja
Ketkä itseasiassa voittivat juuri PM-kultaa? Tutustu tuoreisiin mestareihin TÄSTÄ. |

