Ruotsi haluaa avata voittotilinsä naisten Suomi-otteluissa
6.10.2017
|
Thomas Larsson: ”Uudet pelaajamme eivät ole pelkästään isoja ja vahvoja ja vaan myös teknisiä.” Ruotsin naisten maajoukkueella on sinikeltaisin lasein arvioituna ikävä syksyinen perinne vuodesta 2008: joka vuosi Suomi on voittanut Ruotsin maaottelussaa – toisinaan jopa tyrmännyt. Muun muassa edellisessä Tukholmassa pelatussa maaottelussa Suomi voitti 50–0 ottelussa, jossa Ruotsin hyökkäysjaardit olivat pelin jälkeen lukemassa nolla. Vuosi sitten Vantaalla Suomi voitti 22–8. Ruotsin joukkueen päävalmentaja Thomas Larsson ei menneistä hätkähdä. Ruotsi on valmistautunut ottamaan avausvoittonsa Suomesta lauantaina Grimstassa käytävässä maaottelussa. – Amerikkalainen jalkapallo on naisten sarjoissa kehittynyt huomattavasti viimeisen neljän vuoden aikana. Olemme saavuttaneet uuden tason, Larsson kertoo Ruotsin liiton SAFF:n uutisessa. – Meillä on käynnissä sukupolvenvaihdos. Uudet pelaajamme eivät ole pelkästään isoja ja vahvoja ja vaan myös teknisiä. Suomessa on pelattu meitä pidempään, mutta otamme eroa koko ajan kiinni. Aivan kuten Suomessa myös Ruotsissa amerikkalaisen jalkapallon pelaajat ovat joko pelanneet ikänsä jenkkifutista tai tulleet lajiin mukaan myöhemmin pelattuaan sitä ennen muita lajeja. Ruotsissa muun muassa käsipallosta on siirtynyt pelaajia amerikkalaisen jalkapallon joukkueisiin. Muun muassa ulottuva laitahyökkääjä Linda Johansson pelasi vuosia käsipalloa Ruotsin mestaruussarjassa IF Heltonin kapteenina, aloitti jenkkifutiksen keväällä 2015 ja oli pari kuukautta myöhemmin Ruotsin maajoukkueen matkassa EM-kisoissa. Tänä vuonna Johansson on ollut johtamassa Örebro Black Knightsin amerikkalaisen jalkapallon mestariksi ja oli mukana myös lippupallon Ruotsin mestaruuden voittaneessa Arlanda Jetsin joukkueessa. – Stockholm Mean Machines hallitsi aiemmin naisten sarjoja, mutta Örebro on ottanut viimevuosien aikana hallinnan, Larsson kertoo ja mainitsee muutaman muunkin kehittyvän joukkueen. – Meillä alkaa olemaan leveyttä naisten sarjoissa. Ruotsilla – aivan kuten Suomellakin – seuraava suuri tavoite on 2019 pelattavat EM-kisat, joissa Suomi puolustaa mestaruutta. Ruotsi ei ollut mukana tämän kesän MM-kisoissa, ja tätä taustaa vasten Larsson näkeekin Suomen joukkueen ennakkosuosikkina lauantain otteluun. – Suomella on hyviä urheilijoita, ja he ovat aina hyvin valmennettuja. Myös Suomen joukkue on nuorentunut ja muuttanut pelitapaansa, joten on mielenkiintoista nähdä, minkälaista peliä he lauantaina pelaavat. Ruotsin joukkueessa pelaa myös hyökkäyksen linjan Ida Handel, joka pelasi kesällä Naisten Vaahteraliigaa Helsinki Roostersissa.
Ruotsin naisten maajoukkue lauantain ottelussa Suomea vastaan:
Viking Line Bowl IILA 07.10.2017 | Grimsta Arena, Tukholma: 11.00 Naisten maaottelu: Ruotsi–Suomi Katso ottelu TÄSTÄ 13.30 Miesten maaottelu: Ruotsi–Suomi Katso ottelu TÄSTÄ
Katso myös: Naisten maajoukkueen kokoonpano Ruotsi-otteluun Miesten maajoukkueen kokoonapano Ruotsi-otteluun Laura Pulkkinen on valmis juoksemaan Ruotsin yli ja läpi 25 vuotta ensimmäisestä Suomi–Ruotsi -maaottelusta Maajoukkueseppä Lautala ja rookie-Jauhiainen Ruotsin kaatoon
Kuva: |

