Lionsin tavoite täyttyi: Tinamalja-voitto Lohjalle

20.8.2017


Teemu Lintusen avauspuoliajan potkumaali jäi ainoaksi pistesuoritukseksi - loppulukemat 3–0

– No, jos mietit, että puolustus pelaa nollapelin, niin et sä silloin voi nimetä vain yhtä onnistujaa. Se on koko puolustuksen onnistuminen.

Näin kiteytti omiensa otteet Lohja Lionsin puolustuksen koordinaattori Tero Virtanen. Hetkeä aiemmin Lions oli kaatanut runsaan kotiyleisönsä edessä Sipoo Bulldogsin ja saanut haltuunsa III-divisioonan voittajalle kuuluvan menestyksen symbolin, Tinamaljan. Pisteidenteon näkökulmasta Harjun kentällä nähtiin yksi kesän vähämaalisimmista kamppailuista, mutta tunteen tasolla Tinamalja 2017 oli jännitysnäytelmä vailla vertaa. Lions voitti ottelun numeroin 3–0.

– Tämä oli kahden hyvän jenkkifutisjoukkueen välinen hyvä ottelu, kommentoi Lionsin päävalmentaja Marko Vartiainen.

– Kumpikin pelasi puolustuksessa tarkkaa peliä. Molemmat olivat valmistautuneet tähän hyvin. Oma suunnitelmamme oli juosta pallon kanssa ja haastaa keskustaa, koska kelikin oli vähän mitä se oli, Vartainen toteaa ja viittaa epävakaaseen säähän.

– Hyökkäyksemme keräsikin kelvollisesti jaardeja.

Pallonkantajista Leevi Pikkarainen pohjusti heti ensimmäisellä hyökkäysvuorolla pitkällä juoksulla Teemu Lintusella paikan ratkaisevaan kenttäpotkumaaliin ja jatkossa myös Antti Kettunen osallistui pallonkantotalkoisiin tehokkaasti.

Mutta kenttäpäädyissä keinot loppuivat kesken. Kulmapuolustajan paikalta safetyn paikalle siirtynyt ja joukkueensa parhaana palkittu Ville Roitto johti nuorta sipoolaispuolustusta kapteenin esimerkillä ja oli muun muassa katkaisemassa yhtä Lionsin vahvaa hyökkäysvuoroa.

– Red zone oli dead zone, muotoilee Vartiainen hyökkäyksen tehottomuuden maalintekosektoreilla ja harmittelee huolimattomuutta: – Olimme muun muassa erikseen sanoneet, että Roiton puolelle ei sitten heitetä, ja nyt hyvin nähtiin miksi näin sanottiin.

Pisteiden valossa ottelun sankariksi kohosi siis Lionsin potkaisija Teemu Lintunen, joka potkaisi ottelun ainoat pisteet jo ottelun alussa. Lintunenkin pääsi ottelun kuluessa yrittämään uudelleenkin pisteiden potkimista, mutta samoin kuin maalialueet myös maalihaarukat pysyivät jatkossa joukkueiden ulottumattomissa.

Virtasen luotsaama Lions-puolustus on läpi kauden ollut vahva. Runkosarjassa Leijonien selän taakse tehtiin vain yksi touchdown. Vaikka valmentaja ei erikseen pelaajiaan nimeä, oli Tinamaljassa kokeneen Antti Kettusen panos jälleen valtava. Kettunen valittiinkin ansaitusti joukkueensa arvokkaimmaksi pelaajaksi. Puolustuksessa Kettunen taklasi vahvasti ja otti myös yhden syötönkatkon. Tärkeän syötönkatkon otti myös takamies Lauri Sundell. Linjamies Mika Lyyra palkittiin koko ottelun parhaana.

Lions asetti jo kauden alla itselleen selvän tavoitteen. Se halusi voittaa III-divisioonan ja nousta sarjaporrasta ylemmäs. Tavoitteensa ja sanansa Leijonalauma myös piti.

 

Tinamalja 2017:

LA 19.08.2017 | 14:00 | Harjun kenttä, Lohja:

Lohja Lions – Sipoo Bulldogs 3–0 (3–0)