Kolmas ja tärkein Stadin Spagetti-derby
17.8.2017
|
Kumpi on Kallion kuningas lauantaina: Wolverines vai East City Giants? I-divisioonan pudotuspelit käynnistyvät lauantaina Helsingin paikalliskamppailulla, kun Brahen kentällä kotijoukkue Wolverines saa vastaansa sarjanousija East City Giantsin. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kahdesti; Wolverines voitti ECG:n molemmilla kerroilla yhteismaalieron paisuessa lukemiin 131–34. Noilla numeroilla ja voitoilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä lauantain ottelun kanssa, mutta toki Wolverines lähtee selvänä suosikkina kamppailuun. Ahmaorkesteri on soittanut voittovalssia jatkuvalla duurilla läpikauden lukuun ottamatta heinäkuun puoliväliä, jolloin Steelers myllytti Helsingin laivastonsinisiä samankaltaisin lukemin, joilla Wolverines itse kaikkia muita joukkueita on voittanut. Runkosarjassa Wolverines teki lähes kolme kertaa enemmän pisteitä kuin päästi (436–149). Runkosarjan jälkeen Wolverines ja Steelers olivat tasapisteissä kärkipaikalla, ja lopulta arvonta ratkesi Steelersin eduksi. Wolverines jäi näin ollen toiseksi. – Kausi sujui yhtä epäonnistumista lukuun ottamatta odotetusti, kuvailee Wolverines-vaikuttaja Tuomas Tuuli. – Vierastappio Kuopiossa harmittaa, sillä puhdas runkosarjarekordi oli täysin mahdollinen saavuttaa. Ensimmäinen kierros runkosarjassa sujui liian helposti ja vaikutti kyseisen ottelun valmistautumiseen negatiivisesti. Toisaalta hyvä, että myrskyvaroitus saatiin jo tuossa vaiheessa, ja kaikki heräsivät siihen, ettei mikään ole ennalta selvää. Päävalmentaja Robert Johnsonin käsikirjoittama air raid -hyökkäys toimi pelinrakentaja Janne Lehtisen johdolla runkosarjassa laajalla vastuunjaolla. Lehtinen heitti yhteensä 38 touchdownia, päävalmentaja Johnson itse kolme ja loppukaudesta Tsekin pääsarjasta Suomeen palannut Oskar Drockila kaksi touchdownia. Marcus Siiskonen teki näistä maaleista 15, mikä on koko sarjan korkein TD-lukema. Cedric Johnson onnistui heittomaalaamisessa 12 kertaa ja Vincent Pervis kuudesti. Tähän kolmikkoon kannattaa lauantainakin suunnata katseensa silloin, kun Wolverines hakee jaardeja heittäen. – Vahvuutena on varsinkin hyökkäyksessä materiaalin leveys, Tuuli kuvailee. – Meillä on niin paljon todella taitavia pallollisia pelaajia, että pystymme kierrättämään tuoreita jalkoja kentällä ilman, että suorittamisen taso laskee. Avainpelaaja hyökkäyssysteemissämme on ehdottomasti pelinrakentaja ja mahtavaa on se, että oli aloitussyötön vastaanottajana Lehtinen, Drockila tai itse päävalmentaja Johnson, voimme luottaa pelipaikalla suoritusvarmuuteen. Juoksupelissä Wolverines puolestaa luottaa juoksutilaston kakkosen, Andre Dahlmanin jalkoihin. Heittopeliä Wolverinesin pelivalikoima sisältää noin 1,5-kertaisen määrän juoksuun verrattuna, mutta Dahlman on ollut aina pallon saadessaan tehokas, mistä kertoo 5,7 jaardin keskiarvo. Puolustuksessa nelikko Petri Pallari – Antonio Harris – Eero Hulkkonen – Joni Alakotila valloitti runkosarjassa kärkisijat säkityksissä ja Veikko Kallio puolestaan oli syötönkatkoissa kärkisijoilla. Loppukaudesta Wolverines vahvisti takakenttäänsä Indiansissa alkukauden pelanneella Chris Greenellä sekä Ruotsin Super Serienistä siirtyneellä Natal Melerolla. Kyseinen kaksikko on myös näyttänyt kyvykkyytensä heittopuolustuksessa. – Puolustus on pelannut erinomaisesti läpi kauden pois lukien juurikin tuo surullisenkuuluisa Kuopion vieraspeli, Tuuli kertoo. – Puolustuksessa meidän niin sanottu sveitsiläinen linkkuveitsi Antonio Harris olisi varmasti vaikein korvata. Mies voi pelata heittoryntääjänä, tukimiehenä tai takapuolustajana ja olla millä tahansa paikalla divarin kärkisuorittaja Miten pysäytätte Giantsin hyökkäyksen? – ECG:n hyökkäys on pelinrakentaja Jabari Harris. Kun pysäytämme Harrisin, niin pysäytämme ECG:n. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Harris pidettiin puolustuksen toimesta visusti vakan alla, mutta viime viikonloppuna hän pääsi muutaman kerran karkuun ja silloin jälki on aina murskaavaa. – Puolustuksen linjan kurinalainen pelaaminen on avain Harrisin kurissapitämiseksi ja mahdollistaa tukimiehille ja heittopuolustajille työrauhan. – Nopeatempoinen ja monipuolinen hyökkäyksemme on pystynyt kontrolloimaan lähes kaikissa otteluissa peliä. Voimme halutessamme iskeä nopeasti maaleja heittämällä tai vaihtoehtoisesti vyöryttää eteenpäin juoksemalla ja samalla säilyttää kellokontrollin. – Jos vastustaja haluaa tiputtaa enemmän puolustajia peittämään syöttöjä, otamme mielellämme jaardit maata pitkin ja jos taas niin sanottu puolustuksen boksi on täynnä, saamme taatusti liikutettua palloa ilmateitse. Annamme tavallaan puolustuksen valita, millä aseilla lähdemme hyökkäämään.
Nousijajoukkue ECG pelasi hyvän runkosarjanVuonna 1979 perustettu ja historiansa aikana viisi Suomen mestaruutta voittanut Helsinki East City Giants on kaudesta 2011 alkaen tehnyt paluuta Vaahteraliigaan, josta se jättäytyi pois vuonna 2001. Vuonna 2013 joukkue kävi jo koettelemassa siipiään I-divisioonassa, mutta jäi tuolloin ilman voittoja. Tällä kaudelle ovi aukeni jälleen I-divisioonaan ja tällä kertaa päävalmentaja-pelinrakentaja Jabari Harrisin johdolla joukkue on myös kerännyt myös voittoja – kaksi Indiansista ja kaksi Jaguaareista. Sen sijaan kärkikaksikko - Steelers ja Wolverines – karkasi kohtaamisissa reilun marginaalin päähän. – Kaudessa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta olemme nyt siinä, missä odotinkin meidän olevan runkosarjan jälkeen, Harris kertoo. – Ennen kauden alkua kerroin, että uskon meidän olevan top3-joukkue ja pelaavan välierässä. Ja täällä me olemme. Harris itse voitti sarjan juoksutilaston ja taikoi useammankin kerran itsensä umpikujasta aukiolle ja sen jälkeen vapauteen. Urallaan muun muassa Puolan Top Ligan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu pelinrakentaja juoksi itse 12 touchdownia ja heitti 14 osumaa. Pitkälti Harrisin ansioksi voidaankin laskea se, että ECG:n heitto- ja juoksujaardit ovat pudotuspelijoukkueista lähimpänä toisiaan. Juoksujaardeissa Giants on sarjan ykkönen. – Meidän vahvuutemme on juoksuhyökkäyksemme. Juoksemme enemmän kuin kukaan muu I-divisioonassa, Harris kertoo. – Loppukaudesta pelimme tasaantui kyllä, mutta me olemme juoksujoukkue. Harrisin ohessa myös Joonas Peuralinna on kerännyt tehokkaasti jaardeja vaikka maaleja keskushyökkääjä ei olekaan vielä tehnyt. Harrisin heittoja puolestaan koppaavat ensisijaisesti Ottopekka Leskinen ja Niko Bredbacka, mutta loppukaudesta myös Xavier André ja Anthony Clarke olivat näkyviä Giants-hyökkäyksessä laitahyökkääjinä. André ja Clarke ovat myös itähelsinkiläisten puolustuksessa vahvoja hahmoja, ja heidän lisäksi tukimieskaksikkoa Joonas Luokkakallio – Patrick Tambouri kannattaa seurata. Giants hankki kokoonpanoonsa vasta kauden loppupuolella toisen yhdysvaltalaisvahvistuksen. Eric Irvin on kahdessa ottelussaan kerännyt 4 taklausta, mutta välierässä hän on varmasti yksi seuratuimpia pelaajia. – Avainpelaajia meidän joukkueessa ovat kaikki puolustajat, Harris toteaa. – Puolustus voittaa mestaruuksia, ja meidän koko puolustuksen on oltava valmiina, jos haluamme pysäyttää heidän huippuhyökkäyksensä. – Paras tapa pysäyttää Wolverinesin hyökkäys on pitää heidät pois kentältä ja estää heitä pääsemästä rytmiin. Heitä vastaan ei kuitenkaan edes kannata yritä pelata nollapeliä. He tekevät huononakin päivänä pisteitä. Harris naulaa hyökkäykselleen kolme teesiä, joiden toteutuessa Giants voitto on lähempänä kuin kertaakaan aiemmissa Wolverines-otteluissa. – Meidän täytyy välttää pallon menetyksiä, pitää Wolverines pois kentältä ja meidän on voitettava 1 vs 1 -tilanteet.
I-divisioona, välierä LA 19.08.2017 | 15:00 | Brahen kenttä, Helsinki: Helsinki Wolverines – Helsinki East City Giants
Joukkueiden runkosarjan kohtaamiset:
|
|||||||||||||
