|
II-divisioona käynnistyy lauantaina
Siinä, missä Vaahteraliigat ja I-divisioonat ovat vieneet suurimman huomiolohkaisun aikuisten sarjoista, on II-divisioona rakentunut varsin mielenkiintoiseksi kattaukseksi. Yhteensä kahdeksan joukkuetta on valmiina taistelemaan Rautamaljasta. Kauden 2016 jälkeen helsinkiläinen East City Giants haki ja nousi I-divisioonaan, mutta koko edelliskauden kärkikolmikko – hallitseva mestari Mikkeli Bouncers, Pori Bears ja Nokia Ghosthunters on jälleen sarjassa. Viime kauden joukkueista myös Hanko Sun City jatkaa edelleen Rautamalja-jahtia. Uusia tulokkaita tulee sarjaan kahdesta suunnasta. Kotka Eagles, Oulu Northern Lights ja Helsinki Wolverines Blue nousevat III-divisioonasta. Vantaan TAFT puolestaan pudottautuu Vaahteraliigasta I-divisioonan läpi suoraan kakkoseen hakemaan uutta nousua. Bouncers hengittää sisäänRautamalja sijaitsee tällä hetkellä Mikkeli Bouncersin päämajan holvissa. Kaudella 2016 saavutetun mestaruuden jälkeen mikkeliläiset päättivät itsetutkiskelun ja –arvioinnin jälkeen jatkaa edelleen II-divisioonassa ja vahvistaa seuran perustuksia. Menestyksekäs kausi näkyi myös pelaajaliikenteessä. – Mestaruuden jälkeen parhaiden pelaajien puhelimet alkoivat soimaan, kertoo Bouncersin joukkueenjohtaha Petri Toivanen. – Johannes Jauhiainen (Kuopio Steelers), Roni Pöntinen (Porvoo Butchers) ja Ilkka Jämsä (Kouvola Indians) muun muassa ovat nyt rivistä pois. Lisäksi muutama kokenut pelaaja päätti mestaruuden jälkeen pitää välivuoden. – Tulemme lähtemään kauteen uudistuneella, suhteellisen kapealla ringillä. Toki meitä varmasti ollaan hallitsevana mestarina sijoittamassa korkealle, mutta itsellemme tärkeintä on yleisellä tasolla kehittää toimintaamme ja nauttia lajista. Savonlinnan Towersin vetäydyttyä IV-divisioonasta Bouncers saa uutta pelaajistoa lähi-idästä. Muun muassa vikkelä laitahyökkääjä-palauttaja Teemu Puukka on mielenkiintoinen nimi mikkeliläisten hyökkäykseen. Nähtäväksi jää puolestaan, miten farmisopimus Steelersin kanssa kartuttaa Bouncersin pöytää. Juoksupelissä täytettävänä on suuret saappaat, sillä Kouvolaan siirtynyt keskushyökkääjä Jämsä valittiin vuosi sitten II-divisioonan arvokkaimmaksi pelaajaksi. – Aiempina kausina muun muassa potkaisijana nähty Olli Karhu on harjoituskauden aikana harjoitellut Miia Liukkosen ohjauksessa pelinrakentajan tekniikoita, ja näin ollen Henri Heiskanen pääsee nyt laitahyökkääjäksi, Toivanen kertoo. Puolustukseen mikkeliläisiin voi iskeä tähtileimoja jokaiseen pelaajakerrokseen. Takamies Erkka Korhoselle olisi eväitä pelata millä tahansa Suomen sarjatasolla. Keskustukimies, lappeenrantalaislähtöinen Erkko Saarinen puolestaan teki vuosi sitten onnistuneen siirron hyökkäksestä puolustukseen. Linjassa Samuli Karhunen on seuraamisen arvoinen pelaaja. Bouncersin pelistä on syytä vuosi toisensa jälkeen nostaa esiin myös Olli Karhun potkut. Rautamaljan voittokin ratkesi nimenomaan Karhun pitkään monotukseen, ja kauden aikana saatetaan nähdä useampikin 50-jaardinen. Oulussa tehdään töitä tosissaan ja määrätietoisestiIII-divisioonasta askeleen ylöspäin ottava perinteikäs Oulu Northern Lights pelasi II-divisioonassa edellisen kerran kymmenen vuotta sitten voittaen tuolloin kaikki ottelut. Nyt Oulussa lähdetään sarjaan mielenkiintoisesta asetelmasta: Northern Lights voitti vuosi sitten III-divisioonan runkosarjan mutta taipui kuitenkin loppuottelussa Kotka Eaglesille. Juuri tästä syystä Eagles on nousijoista se, jonka uskotaan nousevan suoraan kärkikastiin myös kakkosessa. Northern Lightsille jää yllätyksen ovi raolleen. Joukkueessa tiedetään, mitä menestymiseen vaaditaan. – Olemme hyvissä tunnelmissa, paljon paremmissa lähtökohdissa kuin vuosi sitten, kertoo Northern Lights -konkari Joonas Taina. – Tilanteemme tosin vaikutti syyskaudella vieläkin paremmalta, mutta muutamat muuttuneet työ- ja elämäntilanteet pienensivät rosteria. – Kokoonpanossa on nyt noin 35 pelaajaa, joten särkymisvaraa ei juurikaan ole. Peleissä tuolla määrällä kyllä pärjää hyvin, mutta laadukkaaseen harjoitteluun rinki saisi olla isompi. Vuosi sitten Northern Lightsilta nähtiin pisteiden valossa varsin korkeaoktaaninen hyökkäys. Nyt suunta on edelleen ylöspäin. Pelinrakentaja Lassi Heikkilä vaihtaa Iso-Britannian yliopistosarjan ja Glassgow´n pelipaidan revontulen punaiseen. Tämä puolestaan vapauttaa sarjan parhaimpiin keskushyökkääjiin lukeutuvan Aku Uotilan puhtaasti pallonkantajaksi. Uotilalta voidaankin syystä odottaa efektiä niin jaardi- kuin maalimääriinkin. Myös Aleksi Statsevich on laadukas pallonkantaja. Puolustuksessa puolestaan erityisesti nuoreen Eemil Ahoseen sekä safetyn paikalle siirtyneeseen Saku Kuusinivaan kannattaa kiinnittää huomiota. – Puolustuksessa olemme paljon valmiimpi ryhmä kuin vuosi sitten, Taina kertoo. – Olen hyvin pettynyt, jos tänäkin vuonna Kotka tekee avausottelussa yli 50 pistettä. Vuosi sitten III-divisioona avauskierroksella Northern Lights ja Eagles pelasivat 106 pisteen diskopallo-ottelun, jonka oululaiset lopulta voittivat lukemin 54–52. Ennakkosuosikin viitta Porissa ja KotkassaII-divisioonassa pelataan 1,5 kertainen sarja, jossa jokainen joukkue pelaa 10 ottelua. Kahdeksan joukkuetta on jaettu ikään kuin kahteen neljän joukkueen lohkoon, jossa oman lohkon joukkueet kohdataan kahdesti ja toisen lohkon joukkueet kerran. Lohkojaosta huolimatta joukkueet sijoitetaan samaan sarjataulukkoon. Sun City, TAFT, Ghosthunters ja Wolverines Blue pelaavat toisiaan vastaan kahdesti. Samoin tekevät keskenään Bears, Bouncers, Northern Lights ja Kotka Eagles. – Pori ja Kotka lähtevät mielestäni ennakkosuosikkeina kauteen, Taina arvioi. – Kummallakin on kokemusta ja johtajuutta – Bearsilla (Nicolas) Sandhu ja Eaglesilla (Niclas) Carpelan. Se on kuitenkin varmaa, että tästä sarjasta tulee jälleen kerran erittäin tasainen. Pelejä tullaan varmasti pelaamaan paljon ristiin. Samoin tilanteen näkee myös Toivanen. – Tuskin tässä suuria voittoja ja tappiota nähdään suuntaan tai toiseen. Bears oli hyvä jo vuosi sitten ja III-divisioonasta nousee hyviä joukkueita, Kotka kovimpana. TAFT on musta hevonen ja mielenkiintoinen on myös Wolverinesin joukkue, jonka yhteistyö I-divisioonassa pelaavan ykkösjoukkueen kanssa varmasti näkyy rosterissa. Ja onhan Hangollakin farmisopimus Vaahteraliigan Porvoo Butchersin kanssa. Viikonloppuna alkava II-divisioona huipentuu pudotuspeleihin elokuun lopulla. 19.–20.8 neljä runkosarjan parasta joukkuetta pelaa välierät. Loppuottelu eli Rautamalja pelataan lauantaina 26. elokuuta. | Avauskierros: |
|---|
| 20.05. | kello 16:00 Tikkurilan Urheilupuisto | | | TAFT - Ghosthunters | | | 20.05. | kello 14:00 Rukki Arena (Hanko) | | | Sun City - Wolverines Blue | | | 20.05. | kello 15:00 Urheilukeskus tekonurmi | | | Bears - Bouncers | | | 20.05. | kello 16:00 Karhulan keskuskenttä | | | Eagles - Northern Lights |
Katso otteluohjelma
|