Jaguaarit ja Northern Lights jahtaavat viidettä sijaa

10.8.2012


Jaguaarit hakee revanssia Northern Lightsista.

Sekä Jyväskylän Jaguaarit että Oulu Northern Lights haaveilivat alkukaudesta
pudotuspelipaikasta. Kaksi viikkoa sitten oululaisten haave kaatui
mahdottomuusteorian alle ja viikko sitten Jaguaarien play offien pitkospuut
sahattiin poikki. Sunnuntaina Palokassa Jaguaarien isännöimässä ottelussa pelataan
siis kunniasta ja viidennestä sijasta. Mikäli TAFT häviää sunnuntaisen ottelunsa
Crocodilesille, on Palokan pelin voittaja runkosarjan viides.

– Olisimme todella halunneet päästä pudotuspeleihin. Täytyy vain hyväksyä se, että
kausi päättyy jo sunnuntaina. Teemme kaikkemme, että voitamme viimeisen pelin,
Jaguaarien päävalmentaja Benjamin Jensen miettii.
Jyväskyläläiset ottivat viikko sitten kauden kolmannen voittonsa, kun Turku Trojans
kaatui keskisuomalaisten kotiraitilla 28–0.

– Olimme hyviä varsinkin alussa. Toisella puoliajalla meno hieman hidastui, Jensen
kertoo ottelusta, jossa Jaguaarit johtivat kahden ensimmäisen neljänneksen jälkeen
21–0.

Northern Lightsin päävalmentaja Cam Olsonin joukkio joutui taipumaan hallitsevalle
Suomenmestarille ja sarjajohtajalle Helsinki Wolverinesille 3–49, mutta
yhdysvaltalaisvalmentaja ei silti häpeile pelaajiensa esitystä.

– Olen todella ylpeä tavasta, jolla pelasimme. Kaikki tietävät, että paperilla me
häviäisimme tuon pelin paljon suurinumeroisemmin, Olson kehaisee.

Revontulirykmentin hyökkäyksen tulikomentoja antaa Lassi Heikkilä, joka suoriutui
tehtävästään Wolverinesia vastaan kohtalaisesti. Heikkilä heitti 108 jaardia
osumatarkkuuden ollessa hieman alle 50 prosenttia.

– Lassi teki hyvin töitä. Hän toteutti niitä asioita, joita häneltä odotettiin,
Olson toteaa.

– Kokonaisuudessaan Northern Lightsin tehoja heikentävät loukkaantumiset, muun
muassa Aappo (Saloranta) ja se, että he pelaavat ilman kolmatta yhdysvaltalaista
pelaajaa, Jensen kuvailee tulevaa vastustajaa.
Jaguaarit-valmentaja ei pitkään pohdi oululaisten ratkaisuherkintä pelaajaa.

– Stacey Thomas. Tulemme varmasti reagoimaan siihen, onko Stacey laitahyökkääjänä
vai onko hän linjan takana keskushyökkääjänä. Häneen on kiinnitettävä huomiota,
Jensen kertoo.

Wolverinesia vastaan Thomas näytti vaarallisuuttaan tekemällä Heikkilän heitosta
48-jaardisen pelin. Yksittäisissä peleissä oululaiset ovat päässeet vastaaviin
mittoihin edellisen kerran toukokuussa, kun Saloranta teki 52-jaardisen maalin.
Thomas ja muu Northern Lights -hyökkäys haluaa varmasti sunnuntaina päästä takomaan
tulostaululle numeroita, sillä juhannuksen jälkeen oululaiset ovat tehneet peräti
viisi kenttäpotkumaalia mutta vain yhden touch downin.
Jaguaari-puolustuksessa jahtitorvea soittaa tukimies Harmon Bruno. Willamette
Collegen kasvatti on Vaahteraliigan taklaustilaston viidennellä sijalla 51,5
taklauksellaan. Northern Lights -keskushyökkääjä Olli Mämmelän keskustan juoksuissa
ja screen-peleissä oppositioon asettuu puolestaan jyväskyläläisten Joonas
Raatikainen. Takakentän Esa Vanhoja, Ville-Valtteri Suojanen ja Kimmo Pasanen sekä
Markus Rämä pyrkivät panssaroimaan Heikkilän heittopeliä, jonka vastaanottorintaman
muodostavat Thomasin ohella Tuomo Tomperi ja Matias Ahola.

– Meidän täytyy tehdä peliä varten töitä erityisesti heittosuojauksemme kanssa,
sillä tiedämme että vastaan asettuu erittäin aktiivinen 3-3-5 –puolustus. Mikäli
jokainen tekee hyökkäyksessä hyvin työnsä, voimme odottaa hyvää tulosta, Olson
miettii ja uskoo Jaguaarien pyrkivän blitzaamalla sekoittaa Heikkilän askelmerkkejä.

Viime ottelut 3-4 -formissa pelannut oululaispuolustus saa vastaansa  hyvin tasoaan
nostaneen Jaguaari-QB Daniel Smithwickin. Trojansia vastaan Smithwick heitti yli 70
prosentin varmuudella 272 jaardia. Kaikki jyväskyläläisten maalit syntyivät
Smithwickin heitoista, ja muun muassa Simo Suurkuukka teki kaksi touch downia.
William Lahti otti 9 koppia ja Perttu Ahila neljä.

– Daniel on päässyt todella hyvin hyökkäykseen mukaan. Nyt hän lukee puolustusta
paremmin ja muuttaa pelejä tarvittaessa. Se tuottaa tulosta, Jensen iloitsee alun
perin tukimieheksi hankitusta vahvistuksesta.

Jaguaarien juoksupelistä puuttuu Lightsia vastaan Akumatti Leskinen , joten Nick
Garrattin, Antti Myllylän ja muun oululaisten frontin pelaajien keskeisimmät
uhkakuvat liittyvät Scott Perliniin ja kasvattajaseuraansa vastaan nyt ensimmäistä
kertaa pelaavaan Mika Nissiseen.

– Vaikka heittopelimme onkin parantunut, on avainasia edelleen se, miten me
juoksemme pallon kanssa, Jensen analysoi.
Northern Lightsin puolustuksen miehistön kokoonpano ei ole pelkästään valmentajasta
kiinni.

– Puolustuksemme ryhmitys tulee riippumaan paljon terveystilanteesta ja varsinkin
siitä, saammeko Niklaksen (Krogerus) mukaan, Olson toteaa.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen kesäkuussa Oulussa päätyi Northern Lightsin kahden
pisteen voittoon (18–16) viimeisen minuutin maalilla. Jensenin mukaan kissapetojen
purukalustossa kaivelee kyseisen ottelutuloksen katkeruuskarstaa edelleen

– Moni on odottanut tätä peliä kaksi kuukautta. Mielestämme olimme parempia jo
edellisellä kerralla ja haluamme revanssin kotiyleisön edessä, Jensen kertoo.

Ennen kauden alkua Jaguaarien ja Northern Lightsin kohtaamista pidettiin
Vaahteraliiga-veikkaajien mukaan päätöskierroksen tiukimpana. 64 prosenttia uskoo
Jaguaarien kotivoittoon ja 36 prosenttia arvaajista arvelee pisteiden matkaavan
Ouluun.

Mielenkiinnon kohde: 97 keltaista liinaa

Mikäli Jaguaarien peleissä tuomareiden rangaistusliinat olisivat kertakäyttötavaraa,
olisi Päijänteen rantojen ompelimoissa kulutettu kesän mittaan hehtaarin kokoinen
tilkku keltaista kangasta jyväskyläläisten rikkeiden indikointiin. Päävalmentaja
Benjamin Jensen myöntääkin, että joukkueen on oltava kurinalaisempi, mikäli se
haluaa karsia ison osan edelliskierroksen ottelun 21 liinasta ja niistä seuranneista
198 taka-askeleesta. Kauden aikana jo 97 lippua hankkinut Jaguaari-lauma saattaa
hyvinkin rikkoa kyseenalaisen sataluvun koiruuskategoriassa, mutta voittotaistelun
kannalta Trojans-pelin kaltaista kahden kentänmitan mitan rangaistusetua ei kannata
nälkäisille oululaisille antaa. Varsinkin kun siistejä otteita käyttänyt Northern
Lights puolestaan on kauden aikana rikkonut itselleen keskimäärin alle 40 jaardia
takapakkia ottelua kohden.

12.08. kello 17.00 Palokka

Jaguaarit – Northern Lights