U19-maajoukkue kokoontuu viikonloppuna Pajulahteen
1.3.2017
|
Nuorten PM-kisojen voittajat valmistautuvat Tero Virtasen johdolla valloittamaan Eurooppaa U19-maajoukkueen harjoittelurinki suuntaa ensimmäiselle valmistavalle leirille Pajulahteen tulevana viikonloppuna. Viime vuoden PM-kultaa voittaneen U19-maajoukkueen valmennus on pysynyt samana ja suurin osa edellisen joukkueen pelaajista on pyrkimässä myös tulevan kesän EM-kilpailujoukkueeseen. Myös uusia kandidaatteja katsastetaan tulevilla leireillä.
Päävalmentaja Tero Virtanen, mitä tulevalta leiriltä haetaan? Haetaan mahdollisimman sujuvaa jatkoa viime syksylle. Odotan, että puolen päivän kertauksella ollaan niissä asemissa, josta voidaan jatkaa suoraan eteenpäin kohti em-kisoja. Pm-finaalihan on suurimmalle osalle edellinen pelattu peli. Kilpailu on kovaa jokaisella pelipaikalla. Entäpä 60 leirille kutsuttua pelaajaa - mitä asioita tullaan leirillä tarkkailemaan? 40 pelaajaa viime vuoden joukkueesta, joista odotan jokaisen kehittäneen fysiikkaansa talven aikana. Jos eivät ole, 20 tuoretta haastajaa on heti valmiina kilpailemaan heidän paikoista. Tuossa parissakymmenessä on runsaasti pelaajia, jotka olisin halunnut olevan joukkueessa jo viime syksynä, mutta erinäisistä syistä eivät olleet. Valmennus on pysynyt samana. Miten kuvailisit tiimiäsi? Viime syksystä jäi hyvät fiilikset tämän ryhmän osalta, enkä malta odottaa että päästään taas yhdessä hommiin. Varsinkin nuoremmat "apuvalmentajat" täyttivät paikkansa moninkertaisesti kuin mitä uskalsin odottaa. Mainittakoon vielä, että Sampo Ranta ottaa entistä suurempaa roolia puolustuksen kanssa. Hänhän oli jo PM-kisoissa käytännössä puolustuksen koordinaattori, vaikka titteli oli minulla. Mitä leirin jälkeen tapahtuu? Kotimaan sarjat käynnistyvät ja scouttaaminen eli pelaajien tarkkailu jatkuu. Odotellaan tarkempia tietoja kisoista ulkomailta ja valmistaudutaan ensimmäisiin EM-kisoihin sitten 2008.
Harjoittelurinki matkaa tulevana viikonloppuna Pajulahteen. Leirin kuulumisia voi seurata myös Nuorten maajoukkueen Facebook-sivuilta sekä maajoukkueiden instagram-tilillä.
Kuva: Riitta Rinta-Tassi |

