Naisten Vaahteraliigan kokoonpanot, osa 5: Northern Lights
13.2.2017
|
Uusi päävalmentaja ja kovia paluupelaajia oranssiin paitaan Oulu Northern Lightsin pitkä historia naisten amerikkalaisen jalkapallon areenoilla jatkuu Naisten Vahteraliigassa myös kesällä 2017. Vuosi sitten Oulussa pelattiin pääsarjan elastisinta palloa - ainakin mikäli pelitapaa tarkastellaan. Vastustajat joutuivat kesällä 2016 olemaan valmiina niin avoimeen neljän laitahyökkääjän heittohyökkäykseen kuin fyysiseen kolmen keskushyökkääjän juoksuhyökkäykseenkin. Edellisen kauden monipuolisuus luonnollisesti näkyy monipuolisena kokemuksena ja oppina, mutta uuden päävalmentajan Jyrki Seppälän ensimmäisenä tavoitteena lienee pelirutiinin vahvistaminen ja selkeän strategisen linjavedon tekeminen.
Mikä on hyökkäyksen uusi ilme?Tiina Ylikorkala on osoittanut pystyvänsä johtamaan peliä varmuudella sekä jenkkifutiksessa että lippupallossa. Nähdäänpä oululaisilta kesällä sitten juoksua tai heittoa, soveltuvat Ylikorkalana kyvyt siihen varmasti. Sallamari Nissilälle on juoksupelin suhteen luvassa runsaasti vastuuta, jota kuitenkin sekä Iida Kiviojan ja Satu Roihan pallonkantamiset kuitenkin osaltaan keventävät. Northern Lightsin talvikauden suurin menetys koskee erityisesti heittopeliä, sillä Suomen kärkilaitahyökkääjiin lukeutuva Natalia Blomster päätti uransa edelliskauteen ja jättää näin ison tontin tyhjäksi sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Vastaavasti maajoukkueessakin esiintyneen Laura Haapaniemen paluu pelikentälle vahvistaa laitahyökkääjistöä, jossa oman roolinsa ottaa myös sarjan vikkelimmän pelaajan titteliä - ainakin epävirallisesti - kantava Anna-Reetta Juntunen. Linjapeliä koordinoiva Tuukka Toiviolla on kokoonpanossa käytössään yhteensä 10 pelaajaa. Erityisesti Hilla Loimun paluu kokoonpanoon vahvistaa merkittävästi linjoissa molemmin puolin palloa. Myös Sara Hästbacka ja Kaija Kamula ovat vahvoja suorittajia linjapelissä. Vastaavasti Anna Norrbackin puuttuminen kokoonpanosta saattaa heijastua erityisesti hyökkäyksen linjan peliin.
Roiha ja Juntunen taklauskoneinaPuolustuksen koordinaattorina Northern Lightsissa toimii kaudella 2017 pitkään Suomessa vaikuttanut Stacey Thomas. Linjassa erityisesti päädyissä pelaavat Iina-Lotta Willgren ja Saana Saariniemi ovat ehdottomia etulinjan avainhahmoja. Myös muun muassa Loimu saatetaan nähdä myös endin paikalla. Puolustuksen osalta oululaisten vahvuus löytyy keskikerroksesta, sillä linebacker-porukka on taklausvarma ja liikkuva. Satu Roiha keräsi vuosi sitten eniten taklauksia koko liigassa, mutta Roiha nähtäneen nyt enemmän staceythomas-tyyppisenä eli aggressiivisesti taklaavana takakentän pelaajana. Linebackereista Minna Moisaselta ja Riikka Pietikäiseltä voidaan odottaa runsaita taklaussaaliita. Takakentällä Anna-Reetta Juntunen safetyn paikalla ja Laura Träskelin kulmapuolustajana huippupelaajia omilla paikoillaan ja saavat nyt siis seurakseen myös Satu Roihan.
Viisi nopeaa kysymystä päävalmentaja Jyrki Seppälälle:
Tavoitteena ovat pudotuspelit, joista jatketaan eteenpäin. Lähtökohtaisesti ollaan lähdetty kehittämään joukkuetta siten, että sitoudutaan tiettyyn pelitapaan nyt muutamaksi vuodeksi ja ulosmitataan siitä tehot irti. 2. Mikä on Northern Lightsin vahvuus? Hyökkäyksen ja puolustuksen perusosaaminen on vahvalla pohjalla Joukkue on pelannut samaa pelisysteemiä ennenkin ja nyt sitä kehitetään pala kerrallaan eteenpäin Melkeinpä joka pelipaikalta löytyy maajoukkueen toimintaan osallistuneita pelaajia, jotka pystyvät jakamaan osaamistaan ja vinkkejään uudemmille pelaajille myös harjoitusten keskellä. Pelaajat siis kehittävät jatkuvasti toinen toisiaan palautteen avulla niin vastakkain asettuessaan kuin sivusta seuratessakin 3. Ketä Northern Lights -pelaajaa kannattaa seurata kaudella 2017? Tiina Ylikorkala, Minna Moisanen, Satu Roiha, Anna-Reetta Juntunen, Laura Haapaniemi, Hilla Lomu 4. Kuka nuori/uusi pelaaja tekee läpimurtonsa kaudella 2017? Uusista pelaajista vasta kuukausi sitten aloittaneet Päivi Pikkuhookana ja Hanna Tervola ovat kehittyneet huimaa tahtia ja pystyvät jo nyt tuomaan itseään esille kokeneidenkin pelaajien keskeltä. Kesän mittaan nämä naiset tulevat varmastikin rikkomaan rookieille asetettuja odotuksia kerta toisensa jälkeen ja vakiinnuttavat näin paikkansa pelikentällä nopeasti. 5. Kuka/ketkä ovat kovimpia vastuksia tulevalla kaudella? Roosters ja Valkyries
Northern Lightsin kokoonpano helmikuussa 2017:(suluissa tarkenne/muut pelipaikat) Pelinrakentajat: Tiina Ylikorkala Riikka Pietikäinen (WR) Keskushyökkääjät: Sallamari Nissilä Iida Kivioja (WR/DB) Laitahyökkääjät: Susanna Stenberg (DB) Oona Kivelä Anna-Reetta Juntunen Laura Haapaniemi Päivi Pikkuhookana (DB) Emma Lehtonen Linjat: Sara Hästbacka OL/DL Saana Saariniemi DL Susanna Kokkonen OL/DL Hilla Lomu OL/DL Piia Jussila OL Iina-Lotta Willgrén DL/OL Elina Stenberg OL/DL Jenna Keränen DL Kaija Kamula OL/DL Taru Salmikivi DL/OL Leena Tuikkala OL Tukimiehet: Minna Moisanen (OL/RB) Leena Tuikkala Mervi Syväluoma Laura Haapaniemi Riikka Pietikäinen (QB/WR) Kati Sirkola Petra Koivukangas Elli Heikura Takakenttä: Anna-Reetta Juntunen Laura Träskelin Satu Roiha (RB/WR) Hanna Tervola Tanja Seitaniemi
Valmennusryhmä ja vastuut: Jyrki Seppälä – Päävalmentaja, hyökkäyksen koordinaattori Tuukka Toivio – Hyökkäyksen ja puolustuksen linja Stacey Thomas – Tukimiehet ja takakenttä, puolustuksen koordinaattori
Kuvat:
Katso myös aiemmat kokoonpanoesittetyt: |



