Petrus Penkki vahvistamaan FQBA:n staffia
7.8.2012
|
Moninkertainen Suomen mestari, Euroopan mestari, Saksan GFL playoff pelinrakentaja Petrus Penkki on kotiutunut USA:sta ja tekee paluun QB Akatemian toimintaan. " Petruksen mukaantulo on huikea juttu kaikille Akatemian nuorille pelinrakentajille. Petun osaaminen, opettamistaito ja työmoraali on vertaansa vailla." hehkuttaa QB Akatemian pääkouluttaja Kim Wikström. Petrus Penkki Bio:- aloitti v. 1988 soikean pallon harrastaminen lippupallon parissa Vantaan Taftissa. A-nuorissa hän saavutti SM-kultaa 1992. Taftissa hän siirtyi edustusjoukkueen pelinrakentajaksi 17-vuotiaana vuonna 1993 - siirtyi East Cityn Giantsin Vaahteraliiga miehistöön 1996, jossa pelasi kolme kautta - 1999 siirtyi Helsinki Roostersiin ja pelasi siellä 1999-2002 ja 2004 voitokkaasti saalistaen 4 SM-kultaa ja 2 SM-hopeaa. Penkki pelasi viimeiseksi jääneen Vaahteraliigakautensa Roostersissa 2007 - Petrus Penkki kokeili siipiään myös Yhdysvaltojen yliopistosarjassa junior collegessa Kansasissa. Yliopistojoukkueen valmentajisto vaihdettiin juuri kauden alkua ja alkuperäinen heittopainotteinen tyylisuunta vaihtui option-hyökkäykseen ja peliaika jäi näin vähäiseksi - kaudella 2003 siirtyi Saksan GFL:ään pelinrakentajaksi Berlin Adlerin joukkueeseen. Penkki on toistaiseksi ollut liigan ainoa aloittava eurooppalais-pelinrakentaja Saksan ulkopuolelta - 2005-2006 jatkoi uraansa Porvoon Butchersissa voittaen Vaahteraliigan mestaruuden molempina vuosina - Penkin Vaahteraliigatilastoista löytyy yli 200 maalia ja yli 15 000 heitettyä jaardia. 1999 hänen heittoprosenttinsa oli 69.5%. Penkki on Vaahteraliigan pelaajista kautta aikojen saanut eniten all stars -valintoja vuosina 1994-2007 (12kpl) - Euroopan pitkäikäisimmän maajoukkuepelinrakentajan pelaajauran Penkki aloitti 1992 nuorten U19 EM-kisoissa Ranskassa. 1994 Berliinissä hän sai toisen EM-kullan nuorten kisoista ja hänet valittiin myös turnauksen MVP-pelaajaksi - 1993 lähtien Penkki on osallistunut miesten EM-kisoihin, joista hän saavutti kultaa 1993, 1995, 1997 ja 2000 sekä hopeaa 2001 ja pronssia 2005 - Petrus muutti Yhdysvaltoihin 2009 opiskelemaan University of Floridaan ja myöhemmin töihin Miamiin. Penkki palasi takaisin Suomeen kesällä 2012
|






