|
|
TAFT matkaa lauantaina Butchersin vieraaksi.
Porvoon elokuisessa lauantai-illassa käydään yksi keskeisistä taisteluista viimeiseen pudotuspelipaikkaan liittyen, kun kuudessa sarjapisteessä olevat joukkueet, isäntäorkesteri Butchers sekä vierailija Vantaa TAFT, mittaavat toisiltaan loppukesän taitotason. Tasan kaksi kuukautta aiemmin kyseinen kelkka oli kallellaan TAFT:n suuntaan lukemin 18–0.
TAFT:lle riittää suhteessa Butchersiin voitto kuin voitto, mutta tällöin Jyväskylä Jaguaareille aukeaa mahdollisuus pudotuspelipaikkaan. Toki se edellyttää Jaguaareilta voittoa kahdesta viimeisestä pelistä ja vantaalaisten tappiota Seinäjoki Crocodilesille runkosarjan päätöskierroksella. Porvoolaiset sen sijaan nappaisivat vähintään 19 pisteen voitolla pudotuspelipaikan itselleen. Matalammalla marginaalilla semifinaalitiketti ratkeaa porvoolaisten ja vantaalaisten viimeisen kierroksen ottelutulosten myötä TAFT:n ollessa niskan päällä.
Kummankin joukkueen pelipassiin iskettiin edelliskierroksella kauden viides tappioleima. Joukkueensa maanantainen hampaattomuus Helsinki Roostersia vastaan vetää TAFT:n päävalmentajan Rami Lilja sanattomaksi:
– Meillä ei ollut tuossa matsissa mitään sanaa. Kolmas ja ulos, kolmas ja ulos, iso peli sinne ja tänne ja välillä uudet yritykset, Lilja kuvailee vantaalaisten hyökkäyksen tuokiokuvia tappionumeroihin 56–18 päättyneessä ottelussa.
Butchersin päävalmentaja Sebastian Lindin joukot taipuivat Seinäjoki Crocodilesille vasta toisen hyökkäysvuoroparin päätteeksi.
– Koskaan ei tunnu hyvältä hävitä, mutta moni asia meni parempaan suuntaan eikä esimerkiksi hyökkäyksen vääriä aloituksia nyt tullut, Lind ynnää ottelun antia.
– Lähtökohta tulevaan otteluun on lyhyesti se, että me hävisimme rumasti edellisessä kohtaamisessamme TAFT:n kanssa ja Roosters-pelin TAFT ei todellakaan ollut sitä, mitä se on tällä kaudella ollut, Lind kertoo.
Tikkurilalaisten hyökkäysrosterista on Porvoossa korostuskynällä merkitty kaksi pelaajaa.
– Miro (Kadmiry) on vahvimmillaan oman liikkeensä kautta ja heittääkin palloa hyvin, Lind kertoo vantaalaisia kipparoivasta maajoukkuepelinrakentajasta.
– Conten (Cuttino) vaarallisuus kyllä näkyy. Jos miehen päästää ulos, niin pysäyttäminen on vaikeaa. Linjassa pitää pärjätä, Lind jatkaa liittyen TAFT:ssa nyt kaksi ottelua pelanneeseen jenkkikeskushyökkääjään.
Cuttino on pelaamissaan otteluissa kerännyt juosten 143, kiinniotoilla 103 ja potkuja palauttaen 139 jaardia. All purpose -jaardeissa mies onkin noussut jo joukkueessaan kakkossijalle Donavan Williamsin jälkeen.
– Kotimaisten pelaajiemme täytyy nostaa tasoaan. Nyt kaikki odottavat, että Conte juoksee 60 jaardia maaliin tai että Donovan palauttaa aloituspotkun pohjiin. Ei tähän ole mitään taikurinhattua, vaan kaikkien täytyy miettiä, mitä tältä kaudelta haluamme, Lilja viiltää.
Kotimaisista palloilijoista TAFT:n hyökkäyksessä huomio kiinnittyy muun muassa nopeakoipiseen Niko Niemeen, joka on liikkuvuudellaan piikittänyt useammankin takakentän puhki ja pohjustanut kiinniotoillaan maalintekotilanteita. Muista kiinniottajista keskeisiä ovat 32:n kopin Pekka Utriainen ja 19:n kiinnioton Juuso Laherma.
– Butchersin puolustuksen ehdottomasti vaarallisin pelaaja on Santtu Äyräväinen. Keskeistä on myös se, onko Rafael (Pineda) kuntoutunut. Ja jos on, niin miten hän pelaa, Lilja pohtii ja viittaa vastustajalta jo seitsemän kertaa pallon anastaneeseen Äyräväiseen ja edellisen TAFT-ottelun alussa nilkkansa loukanneeseen Pinedaan.
– Rafael tunnusti itsekin, ettei edellinen ottelu ollut virheetöntä peliä. Hän on ollut loukkaantumisensa jälkeen kahdeksan viikkoa harjoittelematta, joten nopeudessa on vielä tekemistä. Se kyllä jälleen huomattiin, että mies osaa iskeä, Lind kertoo.
Butchersin hyökkäyksen pelipalat ovat merkittävästi uusiutuneet joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen. Pelinrakentaja Mackenzie ja keskushyökkääjä Alex Allen ovat kahdessa edellisessä ottelussa vieneet Butchersia juosten eteenpäin 304 jaardia ja nostaneet panoksillaan porvoolaisten juoksutehokkuutta merkittävästi.
– A-trainin (Allen) on tuonut mukanaan ison potentiaalin. Lisäksi Micky Kyei ja Phung Nguyen vastaavat syvistä uhista ja tietysti good old Mackenzie takaa juoksu-uhkaa sekä heittovarmuutta, Lilja kertoo.
– Tietyllä tapaa Butchers on samanlainen joukkue kuin Roosters. Jos jätät juoksulinjat auki, niin sieltä tulee juoksupeli. Jos ylireagoit juoksuun, niin luvassa on heti pitkiä heittoja, Lilja jatkaa.
Lindin mukaan porvoolaiset tulevat pelaamaan monipuolisesti.
– Luvassa on suoraviivaista juoksua, minkä lisäksi karistamme painetta viljelemällä heittoa, Lind kertoo.
TAFT:n puolustuksen linjasta painetta tarjoilevat erityisesti endit Jordan Barta ja sormivammastaan huolimatta peli-intoa uhkuva Okko Outinen. Allenin juoksujen tilkitsemisessä tukimiesduo Riku Sorsan ja Antti Kousan onnistumisilla on suuri merkitys. Williams, Aleksi Wiren ja Akseli Olin ovat olennaiset torjuntakilvet Butchersin heittopelin pysäyttämisessä.
Butchersin tämän hetken vaarallisin mies lienee 20-vuotias Kyei, joka on ottanut McGradyn paluun jälkeen viidessä ottelussa 34 kiinniottoa, edennyt niillä 484 jaardia ja tehnyt heitoista 5 touch downia. Jo kahdesti aloituspotkun maalin palauttanut Kyei kuljetti Crocodilesia vastaan kick offin täydet 100 jaardia pohjiin, mikä jakaa lähes kymmenen vuotta vanhan Vaahteraliiga-ennätyksen.
Ennen liigakauden käynnistymistä Vaahteraliiga-veikkaajat uskoivat Butchersin vievän tulevan lauantain ottelusta pisteet 91 prosentin todennäköisyydellä. TAFT on kuitenkin kauden mittaan osoittanut osaamisensa ja kurinalaisuutensa, joten pelistä on lupa odottaa huomattavan paljon tasaisempaa. Lind uskookin, että henkinen kantti on se, mikä voittajan ratkaisee:
– Pelillisesti molempien pitäisi olla valmiina, joten voiton ratkaisevat tahtotila, hermokontrolli ja kyky pelata koko ottelu omalla tasolla.
Mielenkiinnon kohde: TAFT O-line, Butchers D-line
TAFT:n hyökkäyksen linja sai kokea maanantaina täyden pesuohjelman Roostersin puolustuksen ensimmäisen kerroksen pyykkäreiltä: Jaren Wilcoxin johdolla Roosters säkitti Miro Kadmiryn kahdeksan kertaa ja TAFT sai lopulta maata pitkin kokoon ainoastaan 11 jaardia 33:llä yrityksellä. Crocodilesin hyökkäyksen linjakvintetti puolestaan tarjosi edellisellä kierroksella Butchersin puolustuksen keskustasta Veikka Lehtoselle 170-jaardin arvoisen juoksustipendin, jonka maajoukkuekeskushyökkääjä kiitollisuudella ja taidolla otti vastaan. Kumpi näistä kahdesta haavoitetusta miehistöistä - TAFT:n hyökkäyksen linja ja Butchersin puolustuksen linja - nostaa tasoaan ja taipumispistettään enemmän lauantain kamppailuun, antaa joukkueelleen useammankin voittolipukkeen.
04.08. kello 18.30 Keskuskenttä
Butchers – TAFT
|