Naisten U19-maajoukkueleirillä iskettiin hyvällä sykkeellä pelikirjaa käytäntöön
27.10.2016
|
Puolustuksen koordinaattori Heli Harjanne: "Ainakin kovuutta löytyy." Naisten U19-maajoukkue harjoitteli viikonloppuna intensiivisesti pelikirjaa ja pelipaikkakohtaisia tekniikoita. Vaikka pelikirjan teoriaosuus ja kuviot olikin annettu kotitehtäväksi jo etukäteen, sai päävalmentaja Jan Österlundin valmennusryhmä todistaa valtavia kehitysaskelia myös leirillä vietetyn vajaan 36 tunnin aikana. Sunnuntai-iltapäivän scrimmage-harjoittelussa pelikirjan kuviot muuttuivat täysivauhtiseksi tekemiseksi, jota valmentajat tarkkailivat tyytyväisinä. – Leiri täytti kaikki odotukset, toteaa puolustuksen koordinaattori Heli Harjanne. – Ensimmäinen tavoite oli se, että saamme paikalle niin paljon pelaajia, että scrimmage on mahdollista. Se täyttyi. – Toinen tavoite oli se, että paikalla olevat pelaajat pystyvät toteuttamaan pelisuunnitelmaa. Se täyttyi loistavasti. Pelasimme hyvällä kontaktilla, hyvällä sykkeellä. Pelaamisessa ei ollut minkäänlaista arkuutta - päin vastoin kovuutta löytyy. Huomaa, että moni on päässyt pelaamaan aikaisemmin muun muassa poikien joukkueissa. Yhdeksi tulevaisuuden kivijalaksi Harjanne nostaa linjapelaamisen. – Meillä on monia hyviä ja vahvoja 15–16 -vuotiaita linjapelaajia, jotka pelaavat hyvällä linja-asenteella. Peli rakentuu linjan päälle, joten tämän päälle meidän hyvä kehittää peliä. Harjanteen mukaan leirille osallistunut noin 25 pelaajan ryhmä muodostaa 19-vuotiaiden naisten maajoukkueringin. Varsinaisesta joukkueen kokoamisesta ei leirillä vielä puhuttu. – Maajoukkuevalintojen aika on vasta kaukana edessä. Nyt tärkeintä on, että saamme kaikki tähän ikäluokkaan kuuluvat pelaajat tavoitettua ja mukaan leirille. – Yksi tämänkaltaisen harjoittelun eduista on se, että jokainen saa pelata juuri sitä pelipaikkaa, jota seurajoukkueessakin haluaa pelata. Monesti pelaaja harjoittelee sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa, vaikka ensisijaisesti haluaa pelata vain toisella puolella palloa. Pelikirjan strateginen osuus - eli niinsanotut X:t ja O:t - loksahtivat Pajulahden leirillä kohdalleen ja Harjanne myöntää tilanteen olevan jo ensimmäisen pelikirjaleirin jälkeen hyvä. – Pelasimme 3-5 -fronttia ja siitä peitto ykköstä, Harjanne avaa. – Lisäksi ajoimme sisään blitz-paketin ja sopeutukset motioneihin. – Keväällä on sitten luvassa aluepuolustus, Harjanne jatkaa. Naisten U19-maajoukkueen seuraava maajoukkueleiri on siis luvassa vuoden 2017 puolella. Kaiken kaikkiaan tilanne vaikuttaa Suomessa 19-vuotiaiden ikäluokassa erittäin lupaavalta.
Naisten U19-maajoukkueen leirikokoonpano Pajulahden leirille 22.–23.10.2016:
VALMENNUSRYHMÄ
|



