PM-kisojen avausottelu: Tanska ja Suomi kohtaavat
20.10.2016
|
Oskar Drockila aloittaa Suomen pelinrakentajana Suomi kohtaa Tanskan juutit Nordic Champinships avajaispelissäNuorten PM- kisat 2016 starttaavat tällä viikolla Myyrmäen urhelipuistossa, jossa Suomen, Ruotsin ja Tanskan U19-juniorieliitti, ottavat mittaa toisistaan. Avajaispäivänä torstaina 20. lokakuuta Suomen juniorit kohtaavat Tanskan juutit, 21. Perjantaina pelaavat Ruotsi ja Tanska ja lauantaina Suomi kohtaa viimeisessä pelissä rakkaan naapurimaamme Ruotsin. Suomi avaa turnauksen kookasta Tanska joukkuetta vastaan kello 18.00 ja odotettavissa on äärimäisen viihdyttävä taistelu. Tanskan joukkueen tekninen osaaminen pistetään toden teolla koetukselle, kun Suomen juniorileijonat lähtevät hakemaan PM-kisojen avausvoittoa. Itseluottamusta hehkuva Suomen maajoukkue on valmistautunut tulevaan turnaukseen huolellisesti ja tavoitteena on saalistaa pohjoismaiden mestaruus. Suomen U19-maajoukkueen päävalmentaja Tero Virtanen tietää tarkalleen mistä leijonien vahvuudet löytyvät. – Vahvuutena meillä on se, että lähestulkoon kaikilla on jonkinlainen maaottelukokemus. Osa pelaajista on ollut jo kolme vuotta sitten edellisen ikäluokan PM-kisoissa mukana, että se kokemus on meidän yksi vahvuuksista. Lisäksi meillä on kriittisillä pelipaikoilla oikeanlaisia pelimiehiä, lisää Virtanen. Suomen hyökkäyspäästä löytyy varsin järeitä aseita, joilta päävalmentaja Virtanen odottaa tehoja, mutta korostaa tiimityöskentelyn tärkeyttä varsinkin puolustuspelaamisessa. - No kyllä se liiganpeleissää ja miestenpeleissä karaistunut hyökkäyksen kolmikko: Pajarinen, Drockila, Luoma, mutta puolustuksessa on monia hyviä tekijöitä, jotka voivat milloin tahansa puhjeta ja tehdä isoja pelejä. Puolustus on muutenkin semmoinen yksikkö, josta en nostaisi yksilöitä erilleen. Tanska matkaa Suomeen nuorella kokoonpanolla Tanskan joukkuetta ei pidä aliarvioida. Juuttien päävalmentaja Lars Carlsen muistuttaa, vaikka joukkue on nuori, sen tasapainoisuus on myös tanskalaisten valtti. – Tänä vuonna meillä on nuori joukkue matkassa, mutta meillä on myös pelaajia mukana joilla on maajoukkue kokemusta. Vaikka joukkue on kokematon, me pystymme tasapainoiseen ja nopeaan hyökkäyspeliin. Valmentaja Carlsen mainitsee juuttien laituriduon Nicholas Kaplanin ja Thomas Ashworthin tuovan tärkeää kokemusta joukkueen hyökkäspäähän. Maajoukkueiden päävalmentajat kertoivat myös omat näkemykset, mihin ottelu tulee ratkeamaan. – Ottelu ratkeaa siihen kumpi joukkue pystyy hyödyntämään hyökkäyspään mahdollisuudet ja kumpi joukkue saa niitä onnistumisia, kertoo Tero Virtanen. –Virheisiin ei ole varaa, molemmat joukkueet ovat nuoria ja joukkue joka pystyy minimoimaan virheet ja rikkeet uskon, että se joukkue on vahvoilla pelissä, sanoo Lars Carlsen.
Nuorten PM-kisat:TO 20.10.2016 | 18:00 | Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa: Tanska – SuomiSelostus: Aleksi Vuorinen, kommentaattori: Mikko Koikkalainen Pääsyliput: 5 euroa | alle 16-vuotiaat ilmaiseksi
Suomen aloituskokoonpanot:
KISOJEN SIVUT
|





