Anne Rasilahti Helsinki Roostersiin

18.10.2016


Kuva: Roosters Women
Kuva: Roosters Women

Kokenut maajoukkuepelaaja vahvistaa jatkossa helsinkiläisten puolustusta

Kokenut Anne Rasilahti siirtyy vahvistamaan Helsinki Roostersin naisten Vaahteraliiga-joukkuetta. Rasilahden ensisijainen pelipaikka Roostersissa tulee olemaan puolustuksen tukimiesosastolla, mutta vahvana pallonkiinniottajana ja -kantajana hän on tarvittaessa myös hyökkäyksen käytettävissä.

Anne Rasilahti on aloittanut amerikkalaisen jalkapallon kaudella 2011 edustaen urheilijapolullaan Joensuu SheWolvesia, Nokia Ghosthuntersia, Tampere Saintsia ja viimeisimpänä Hämeenlinna Lady Huskiesia. Rasilahdella on laaja osaaminen laitahyökkääjänä, keskushyökkääjänä, tukimiehenä ja kummallakin puolella linjoissa pelaamisesta.

Rasilahden maajoukkuedebyytti tapahtui vuonna 2011, kun Suomi pelasi maaottelut Saksaa ja Ruotsia vastaan. Rasilahti on kuulunut maajoukkueeseen myös vuosina 2012 sekä 2013, jolloin Suomi voitti MM-pronssia. Tänä vuonna Rasilahti iski itsensä maajoukkuekarsinnoista läpi pelaten Suomi-Ruotsi maaottelussa puolustuksen linjassa. 

Rasilahden vahvuus puolustuksessa on taklausvarmuus. Naisten Vaahteraliigassa Rasilahti kirjautti tilastoihin 45 taklausta, pelikeskiarvolla 6,4 ja säkittäen pelinrakentajan kahdesti.

Roostersin puolustuksen koordinaattori Heli Harjanne on vaikuttunut voima- ja juoksuharjoituksissa näkemäänsä:

– Rasilahti on harjoitellut ahkerasti koko syksyn joukkueen fysiikkatreeneissä ja lisäksi käy vielä koripalloharjoituksissa jenkkifutistreenien ohella. Lisäksi satoi tai paistoi niin Anne pyöräilee treeneihin. Annella on kova moraali työn tekemiseen.

– Hyvän kuntopohjan päälle on helppo rakentaa lisää voimaa. Paljon pelinlukutreeniä vaan niin saamme Rasilahden urheilullisuuden käyttöön kentälle täydellä kapasiteetilla.

 

Lähde: Roostersin tiedote