51 pelaajaa jatkaa naisten maajoukkueen toiselle leirille
16.9.2016
|
Päävalmentaja Eloranta: "Olemme valmiita lokakuun maaotteluun mennessä." Hallitseva Euroopan mestari, Suomen naisten maajoukkue aloitti valmistautumisen lokakuun 1. päivänä pelattavaan Suomi–Ruotsi -maaotteluun harjoittelemalla suurella ryhmällä syksyn ensimmäisellä leirillä. – Ensimmäinen tavoite oli uusien pelaajien katsastaminen, sillä leirillä oli 33 tulokaspelaajaa, päävalmentaja Mika Eloranta kertoo. – Toinen tavoite oli uuden hyökkäyssysteemin sisään ajaminen. Ensimmäisellä leirillä osanotto oli runsasta ja myös alemmista divisioonista kutsun sai useampi pelaaja. – Ilo oli todeta, että naisten taso Suomessa on kova ja kaikki uudet pelaajat esiintyivät hyvin edukseen. Tämä luo hyvän kilpailutilanteen naisten kesken, mikä taas takaa tason kehittymisen entisestään. – Uuden hyökkäyssysteemin osalta päästiin hyvin eteenpäin ja pelaajat omaksuivat hyvin uudet kuviot. Luonnollisesti toiselle leirille jäi petrattavaa, mutta tilanne, jossa nyt ollaan, on hyvä. Ensimmäisen leirin katsastuksen jälkeen maajoukkueryhmä tiivistyi ja toisella leirillä syyskuun 24.–25.9. joukkue saavuttaa lopullisen koostumuksensa. – Toinen leiri syyskuun viimeisenä viikonloppuna viedään 51 pelaajan voimin läpi, joten tiiviimmällä porukalla päästään hiomaan kuviot kyllä hyvin kuntoon ennen Ruotsin kohtaamista. Olemme kyllä valmiita lokakuun maaotteluun mennessä, sillä runkopelaajat ovat valtaosin EM-kisoista tuttuja pelaajia. Syksyn maaottelussa maajoukkueella on runsas voitto puolustettavanaan. Vuosi sitten Tukholmassa Suomi voitti Ruotsin lukemin 0–50. Suomi–Ruotsi -maaottelut pelataan Vantaalla Myyrmäen Jalkapallostadionilla lauantaina 1. lokakuuta. Naisten ottelu käynnistyy kello 11.30 ja miesten noin 13.30. Naisten maaottelu näkyy suorana Yle Areenassaa sekä koosteena TV2 -kanavalla kello 16 alkaen. Miesten maaottelu näkyy TV2-kanavalla suorana lähetyksenä kello 13.25 alkaen. Miesten maajoukkueen leirikokoonpano julkaistaan viikolla 38.
Naisten maajoukkueen kokoopano Pajulahden leirille 24.–25.9.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||



