IFAF U19 MM-kisat kulissien takaa

Lue Tuomas Heikkisen katsaus nuorten MM-kisoista sekä niiden osallistujamaista!

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen oli teknisenä ja taktisena tarkkailijana mukana alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa Teksasissa. Alla Heikkisen katsaus itse turnaukseen sekä sen osallistujamaihin:

Nuorten maailmanmestaruuskilpailut käytiin siis USA:ssa Austinissa 30.6 – 7.9. Lajia seuraavat ovat todennäköisesti rekisteröineet ainakin sen, että Kanada yllättäen voitti kisat. Myös kärkikolmikko – joskin odottamattomassa järjestyksessä – lienee useille tuttu ja odotetun kaltainen.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuvata kisoja enimmäkseen sen ulkopuolella mitä IFAF:n asiantuntevasti kirjoitetuissa tiedotteissa peleistä ja kisoista yleensä kerrottiin.

Olin kisoissa mukana IFAF:n teknisenä ja taktisena tarkkailijana, tehtävänäni yhdessä Ruotsin Thomas Ahlbergin ja Espanjan Aitor Trabadon kanssa koota aineistoa kisojen tekniseen raporttiin. Ahlberg ja Trabado ovat kuuluneet jo vuosia IFAF:n tekniseen komiteaan.

Teknisen komitean kokous käytiin kisaviikon aikana. Komitean toiminnan yhtenä pääaiheena on ollut jo vuosia valmennuksen tason kehittäminen IFAF-jäsenmaissa. Tällä kertaa asioissa näkyi jo kättä pidempää, USA Footballin luomat valmennussivustot valtavine materiaaleineen on tarkoitus ottaa IFAF:n jäsenmaiden aktiivisesti käyttämäksi työkaluksi valmennuskoulitukseen. Tällä tulee olemaan oma vaikutuksensa myös suomalaiseen valmennuskoulutukseen, mutta näistä asioista enemmän sitten kun konkreettiset muutokset koko valmennuskoulutuksessa meillä astuvat voimaan 2013.

Omalta osaltani olin vastaavassa tehtävässä vuosi sitten miesten maailmanmestaruuskisoissa, niiden pohjalta koottu kokonaisuudessaan yli 200-sivuinen raportti hyväksyttiin myös nyt kisaviikon aikana IFAF:n jäsenmaissa julkaistavaksi.

Teknisen raportin idea on siis kuvata kisat kokonaisuutena, josta ilmenevät kisojen numerolliset ja perusasiatiedot sekä myös pelilliset tapahtumat. Aitor Trabadon kanssa kirjoittamani analyysiosio viime kisoista on joitain kymmeniä sivuja, samaa luokkaa se tulee olemaan myös näiden nuorten kisojen suhteen. Kysymyksessä on meidän osaltamme eräänlainen ajankuva amerikkalaisesta jalkapallosta maailman huipputasolla nuorissa vuonna 2012.

Ensimmäinen Austinissa vastaan tuleva asia oli kuumuus, saavuin perille myöhään perjantai-iltana, kisojen aattona. Lämpö iski vastaan kuin se kuuluisa rukkanen päin naamaa, illallakin oltiin reippaasti kolmenkymmenen asteen yläpuolella. Kisojen ensimmäisenä aamuna olimme niiden näyttämöllä, Burger Stadiumilla, seitsemän aikaan aamulla. Ohjelmassa oli ensimmäisenä päivänä neljä ottelua, ja sen jälkeen raportin kirjoitusta välipäivinä ja neljänä muuna pelipäivänä kaksi ottelua kunakin. Tähän sitten teknisen komitean kokous, osallistujamaiden valmentajien haastattelut ym., tekemisen pulaa ei reilun viikon aikana ollut.

Turnaussysteemi oli rakennettu ranking-pohjalta niin, että ensimmäisen ottelun häviö sinetöi samalla mahdottomaksi voittaa mestaruutta. Ensimmäisessä ottelussa Euroopan mestari Itävalta runnoi 40-0 voiton ensikertalaisesta Panamasta. Panama oli rankattu korkealle, neljänneksi, koska se peri poisjääneen Meksikon sijoituksen. Vastakkain siis ranking 4 ja 5.

Toisessa ottelussa japani voitti Ranskan 27-6. Eli ranking-kolmonen voitti ranking-kuutosen. Kakkossijoitettu Kanada selätti seitsemännen sijoituksen Ruotsin 43-0, ja päivän viimeisessä ottelussa ykkössijoitettu USA voitti karsinnoista kisoihin nousseen kahdeksanneksi kaavioon sijoitetun Amerikan Samoan 27-6.

Nopeasti läpikäyden seuraavissa otteluissa tiistaina ja keskiviikkona ensimmäiset hävinneet kisasivat sijoitusottelupaikoista ja päivän enemmän huilanneena voittajat kohtasivat semifinaaleissa. Sijoitusottelut pelattiin perjantaina ja mitaliottelut kisojen päätöspäivänä lauantaina.

Havaintoja joukkueista:

Panama oli selkeästi kisojen heikoin joukkue, pelaajat olivat pienikokoisia ja erityisesti linjapelissä joukkue hävisi kaikille vastustajilleen pahasti. Ensimmäisen ottelun toisessa pelissä joukkue myös menetti aloittavan pelinrakentajansa, joka tietysti vaikeutti tekemistä entisestään. Pelitavaksi oli valittu shotgun spread-hyökkäys, joka aiheutti enemmän kuin muuta nopeita kolme ja ulos-sarjoja ja hankalia kenttäasemia. Valmennusjohto menikin nopeasti toiseen ääripäähän, otteluiden ratkettua Panama laittoi kentälle Fullhouse-tyyppisen hyökkäysmuodon ja sinällään fiksusti joudutti otteluiden loppumista juoksemalla. Joukkueessa oli joitain oikeinkin hyviä urheilijoita, erityisesti tukimiesosastolla, mutta kisojen taso oli jalkeille saadulle joukkueelle aivan liian kova. Panaman päävalmentaja kertoi häntä haastatellessamme että amerikkalainen jalkapallo on siellä pieni laji, jota nuoret pelaavat lähinnä harrastusmielessä.

Ruotsi lähti kisoihin kovalla satsauksella, nuoret pelaajat olivat olleet jo pidemmän aikaa kontrolloidussa harjoittelussa ja joukkuetta oli koottu huolella alueellisten karsintojen kautta. Viime vuoden EM-kisat antoivat myöskin odottaa hyvää, Ruotsi oli tuolloin eliittiä kisoissa tiputtaen suuren Saksan pois MM-kisoista. Tuloksena tästä kuitenkin ainoastaan selkäsaunat Kanadalta ja Ranskalta ja puoliaikaan asti jopa tasainen nuhjaus Panaman kanssa. Mistä tämä johtui? Syy on yksinkertainen, EM-kisoissa viime vuonna pelasivat vielä vuonna 1992 syntyneet, joissa Ruotsilla on paljon kovia pelimiehiä. Tämän vuoden joukkueessa ei yksinkertaisesti ollut talenttia haastaa lajin kärkimaita. WR/RB/KR Oscar Nevermann valittiin kisojen tähdistöön allround-pelaajana, ja nuori Kevin Dillman on tähtipelinrakentaja USA:ssa, mutta kokonaisuutena Ruotsi oli vaisu ihan perusteissa, pudotettuja palloja, ohitaklauksia, liian vähän vauhtia.

Ranska pelasi maajoukkueissaan pitkään harrastamaansa Flexbone option-jalkapalloa ja teki sen hyvin. Joukkueessa löytyi nopeutta ja taitoa. Pelinrakentaja Mathias Soler käsitteli palloa varmuudella ja pystyi toteuttamaan vahvasti  juoksupainotteista hyökkäystä hyvin.  Eurooppalaista vastustajaa, näissä kisoissa Ruotsia, vastaan Ranskan pelaajien nopeus linjan läpi tai kulman ympäri päästyään on todellinen ase. Ranska sai viimeisessä ottelussaan Samoaa vastaan myös heittopeliään käyntiin ja kaikkiaan  haastoi Samoan viidennestä sijasta mikä oli hyvä suoritus. Kaikkiaan Ranskan pelissä sekä miehissä 2011 että nuorissa 2012 on ollut havaittavissa piirteitä jotka erottavat heidät muista eurooppalaisista joukkueista. Ranskalla on todellista nopeutta, yksittäisiä pelaajia jotka pystyvät isoihin peleihin. Heillä on myös jollain lailla oma pelillinen ilmeensä, pelisysteemit on rakennettu ja hiottu heidän omia vahvuuksiaan silmällä pitäen. Valmennus on miesten joukkueessa todella osaava, ja nuortenkin puolella vähintään hyvä. Hyvänä päivänä Ranska pelaa todella hyvin, ja vastaavasti huonona päivänä pelaajille ei tunnu oikein peli maistuvan.

Amerikan Samoa oli kisojen kohutuin joukkue. Heidän ja USA:n välinen ottelu oli yksi kisojen ehdottomia kohokohtia, intensiteetiltään ja kovuudeltaan ehkä jopa ’se kohokohta’.  Noin 75 000:n asukkaan USA:n sulauttamaton saariterritorio tuottaa jostain syystä käsittämättömän määrän amerikkalaiseen jalkapalloon lajin huipulle NFL:äänkin asti kelpaavia urheilijoita. Ikäjakaumaltaan 15 – 18  - vuotias joukkue taisteli USA:a vastaan vimmalla jollaista harvoin näkee. Samoan puolustus oli todella aggressiivinen ja nopea. Pallon liikahtaessa frontin pelaajat näyttivät muuttuvan armottomiksi metsästäjiksi jokaisella tavoitteena päästä iskemään pelivälinettä hallussaan pitävää pelaajaa niin kovaa kuin mahdollista. Takamiehet näyttivät lähinnä odottavan silmä tarkkana rivissä tilaisuutta päästä tekemään samoin jos pallo heitettiin tai jos jotain selvisi edessä olevan mylläkän läpi. Edellä kuvattu tietenkin karrikoiden, pääosin Samoa lähetti viittä ja kuutta pelaaja snäpistä, 1-2 LB:tä jäi alle lukemaan ja takamiehet pelasivat reaktiopohjaisesti syvältä käsin. Samoan hyökkäyspeli oli todella nopeatempoista ja vahvasti tacklejen väliin option-maustein juoksemiseen  perustuvaa. Pelinrakentaja Ben Langford johti joukkojaan ilman huddleja, pelikirja oli täynnään hämäyksiin ja suunnanvaihtoihin perustuvia elementtejä vahvan option-pohjaisen perusjuoksun asettamana. Samoa käytti lukematonta määrää muodostelmia ja vaihtoi miehistöä lennossa koko ajan, todennäköisesti kussakin muodossa oli hyvin rajallinen määrä pelejä. Vasta 16-vuotias vuoden amerikkalaista jalkapalloa pelannut  Shalom Luani loisti puolustuksen takamiehenä, punttaajana, potkaisijana, potkun palauttajana ja tarvittaessa keskushyökkääjänäkin.

Itävalta odotti myös arvatenkin kisoilta paljon. Maa on noussut jenkkifutiksen eliittiin kohinalla, ja vallitseva usko kenelle tahansa pärjäämiseen tuntuu olevan luja. Meksikon poisjäännin takia Itävalta saikin unelma-alun; heikon Panaman voittamalla tie mitalipeleihin aukesi  puoli-ilmaiseksi. Välierä USA:a vastaan alkoi myös todella lupaavasti. Itävalta pystyi yhden neljänneksen ajan vastaamaan jenkkien peliin hienosti. Sitten amerikkalaiset kuitenkin menivät menojaan, ja ero kasvoi koko ottelun läpi johtaen lopulta murskalukuihin 70-7. Itävalta ei USA:a vastaan suostunut ottelun ratkettua rauhoittamaan pelitapaansa, vaan pani pelinrakentajansa uhriksi yrittäessään jatkuvasti heittää syvälle ylivoimaista heittopuolustusta vastaan. Tämä tuntui olevan jotenkin pakonomaista näyttämisen halua valmennukselta, sillä numerot olisivat pysyneet paljonkin siistimpinä jos peli olisi vain paketoitu.

Pronssiottelu Japania vastaan oli taas tiukka, ainakin tuloksen valossa, ja näin Itävallan voisi katsoa lunastaneen Euroopan ykkösmaan paikan myös näissä kisoissa. Japania vastaan Itävalta myös malttoi nojata oikeisiin vahvuuksiinsa, voimaan juoksupelissä ja kontrolloituun heittämiseen. Japanin heittopeli ei pystynyt avaamaan Itävallan puolustusta kokonaan auki, heittohyökkäyksen keskinkertaisuus oli muuten loistavan Japanin kompastuskivi näissä kisoissa.

Asiaa voi katsoa toisinkin, USA:n ylimarssi Itävallasta olisi helpommin ymmärrettävissä jos USA olisi kiistaton maailmamestari mutta kun ei ole. Itävallalla on kokoa ja näköä, linjat ovat isot ja vahvat ja osaavat pelata, monen heistä luulisi kiinnostavan amerikkalaisia yliopistoja, kaikkien pelaajien tekniikat ja liike kentällä ovat treenatun ja osatun oloisia. Systeemit ovat ’oikean näköisiä’ , valmennus selkeästi osaa hommansa. RB Andreas Hofbauer on huippulahjakkuus.  Mutta kokonaisuutena joukkueen nopeus ei riittänyt.  Itävalta ja Ruotsi ovat tässä suhteessa saman kaltaisia, peli on ehjää ja helposti luettavaa, myös vastustajalle. Ja kun vastustaja on monta kertaluokkaa nopeampi, niin ennen pitkää isot pelit alkavat kasautua yhteen suuntaan.

Japanin pelaama jenkkifutis on mielenkiintoista katsottavaa. Peli on konemaisen tarkaksi treenattua ja erittäin nopeata. Lajilla on maassa pitkä kulttuuri, ja japanilaiset ovat selvästi analysoineet vahvuutensa ja heikkoutensa muihin maihin verrattuna huolella. Omasta kulttuurista esimerkkinä voidaan mainita pelinrakentajien kadenssi, he kuulostivat laulavan jotain laulua kunnes pallo yhtäkkiä syötettiin. Japaninkin hyökkäyspeli sisälsi paljon option-elementtejä, mutta ei perustunut siihen kuten Ranskalla. Henkilöstöt ja muodostelmat vaihtuivat vauhdilla koko ajan, pelinrakentajiakin kierrätettiin kunnes toinen heistä ilmeisesti loukkasi itseään. Japani käytti H-back-muotoja paljon isokokoisen slot WR:n motionien kautta.

Japanin safetyt olivat turnauksen eliittiä, pelin luku ja ennen kaikkea nopeus ja taklaamisen varmuus ulkopuolen juoksuja, scrteen-pelejä ja lyhyitä heittoja vastaan oli ihailtavaa katsottavaa. Japanilla ei kuitenkaan tällä kertaa ollut ihan huippuluokan pelinrakentajia. Tämä korostui välierässä Kanadaa vastaan, joka oli muilta osin  todella tiukka ottelu. Finaalista ulos jääminen selvästi masensi japanilaisia, pronssiottelu Itävaltaa vastaan näytti olevan heille melko pakkopullaa.

USA:n piti kaiken järjen mukaan olla taas ylivoimainen turnauksen valtias. Lajilla on vaatimattomat 3,4 miljoonaa harrastajaa maassa, ja kaikkiaan emämaan asemaa on hullua edes yrittää lähteä kyseenalaistamaan. Kuitenkin joukkueessa on kulloinkin aina vain se 45 pelaajaa, ja heistä 11 kerrallaan kentällä. USA:n joukkue oli keski-iältään nuori, kanadalaisia keskimäärin yli seitsemän kuukautta nuorempi, pelaajat olivat high school-tähtiä, valtaosa oli jo sitoutunut isojen yliopistojen ohjelmiin. Fyysiset mitat olivat aivan hurjia, esim hyökkäyksen linjan molemmat tacklet olivat kaksimetrisiä ja yli 130-kiloisia. Ottelut Amerikan Samoaa ja Itävaltaa vastaan olivat jossain määrin kaksijakoisia, samoalaiset saivat jenkkien pelin hetkeksi melko sekaisin ’vain’ kahden maalin johtoasemassa, ja Itävalta pysyi täysin jenkkien mukana ensimmäisen neljänneksen. Toisaalta molemmissa otteluissa nähtiin amerikkalaisilta  aivan huikeita suorituksia, sitä mitä yleisö oli omiltaan tullut katsomaankin. USA:n valmennus oli sama kuin International Bowlissa aiemmin tänä vuonna, ja päävalmentaja Spechtin mukaan nyt oli haettu toisenlaista pelaajaprofiilia, pelaajia joiden prioriteetti oli saada edustaa maataan kunnialla, ei niinkään saada itselleen tilastoja, näyttöjä ja palstatilaa.

USA:n peli oli odotetusti modernin ja monimuotoisen näköistä, tight endiä käytettiin paljon shifteissä ja H-back rooleissa, puolustus oli 335-mallia, rytmitys tarkkaa ja nopeaa ja samalla tietenkin pelaajien taitotasolta paljon vaativaa. Lopulta USA:n pelinrakentaja Breyden Scott joutui antisankarin rooliin, hänen virkaveljensä Kanadan joukkueessa olivat ratkaisuvaiheissa parempia, ja Scottille itselleen finaali näytti olevan vaikea.

Kanada tuli kisoihin tiedetyn vahvana, mutta kovin moni ei varmasti uskonut heidän lähtevän kisoista maailmanmestarina. Joukkue oli fyysisesti aivan yhtä vakuuttava kuin USA, ja taitoa näytti riittävän leveällä rintamalla. Kanada kuitenkin oli yllättävän tiukoilla ottelussaan Japania vastaan, eron syntyessä parin turnoverin kautta. Kanadan erityispiirre turnauksessa oli se, että heidän hyökkäyksensä käytti vain 10-henkilöstöä ja oli koko ajan shotgun-muodossa, joko 2x2 tai 3x1. Eli pelkkää spreadia, tilanteesta ja kenttäasemasta riippumatta. Tämä herätti ihmetystä pariin otteeseen heidän jäätyä ilman pisteitä red zonessa tai jouduttuaan tyytymään kolmeen pisteeseen kun joukkueen koolla ja talentilla olisi luullut heidän pystyneen painamaan pallon sisään esim viiden jaardin päästä neljällä yrityksellä pomminvarmasti. Voittajaa ei voi kuitenkaan arvostella. Kanadan puolustus pelasi huikealla tasolla finaalissa, ja kaksi syötönkatkoa napannut ja oman jenkkien hyökkäykselle tärkeän alueensa hiljentänyt safety Kevin McGee valittiin sekä ottelun että sen merkityksen kautta koko turnauksen MVP:ksi. Kanadan hyökkäyksen tähti oli pelinrakentaja Will Finch, joka on nyt voittanut USA:n kahdesti peräkkäin oltuaan myös World Teamin pelinrakentaja aiemmin tänä vuonna. Mutta Kanadan toinenkin QB Hugo Richard pelasi finaalissakin, ja suoriutui hienosti. Kaikkiaan ero finaalissa voidaan nähdä erona pelinrakentajien suorituksissa. Kandan molemmat onnistuivat hienosti, USA:n pelaava pelinrakentaja takelteli.

Yleisiä pelillisiä huomioita:

Nuorten MM-kisoissa peli näyttäisi perustuvan aikuisten kisoja enemmän kulmien ja tilan luomiseen avainpelaajille liikkeen ja vastaliikkeen kautta. Esimerkiksi option-hyökkäyksiä ei miesten kisoissa näkynyt, ja useimmat joukkueet miehissä juoksivat pääosin zone-pohjaista juoksuhyökkäystä. Nuorten kisoissa drive,  angle, reach ja pull-elementit olivat enemmän käytössä.  Esimerkiksi Ruotsi kyllä yritti juosta zonea mutta ei päässyt kunnolla  kiinni vastustajan tukimiehiin.  Kanada ja USA olivat tälläkin osa-alueella edistyneimmät joukkueet, ja pystyivät toteuttamaan kehittyneitä ’schemejä’ myös kentällä.

Heittohyökkäys oli monelle kompastuskivi, mutta esimerkiksi Ranska oli selkeästi tiedostanut sen että heittäminen täytyy asettaa juoksemalla ja pystyi näin luomaan pelinrakentajalleen onnistumisen mahdollisuuksia. Japanilla oli edellisissä kisoissa poikkeuksellisen lahjakas pelinrakentaja, tällä kertaa heittotilanteet olivat Japanille ongelmallisia. Amerikan Samoa pystyi jatkuvasti luomaan täysin vapaita maalintekopaikkoja hurjalla tempollaan ja hämäyksillä, mutta sinällään atleettinen pelinrakentaja Langford oli heitoissaan myöhässä ja usein epätarkka.

Kanada ja USA olivat heittopelinkin suhteen aivan omassa sarjassaan, pelinrakentajien taidot olivat jo pitkälle kehittyneitä, ja laitahyökkääjien vauhti ja taidot myös monta kertaluokkaa kovemmat kuin muilla joukkueilla. Finaalin voi katsoa ratkenneen eroon pelinrakentajien päivän suorituksessa.

Finaalin pelinrakentajia lukuun ottamatta näytti siltä, että luvuissa ja ajoituksissa oli epäselvyyttä, tämähän ei sinällään ketään varmasti yllätä. Mutta tarkemmin perattaessa taustalta voisi hakea sitä oliko pelinrakentajille rakennettu riittävän selkeitä ja yksiselitteisiä avaimia heittotilanteisiin. Vaikutti siltä, että pelinrakentajien piti nähdä laitahyökkääjä kokonaan irti ennen kuin heittoliike edes alkoi, ja tämä tietysti tasoittaa pelin takamiesten ja laitahyökkääjien välillä.

Kenttänopeuden merkitystä ei voi yrittäenkään liioitella, esimerkiksi Ranska sai jatkuvasti Samoaa vastaan pelaajia perimeterille pallon ja tilan kanssa eli onnistui kutsullisesti ja teknisesti luomaan edun vastustajaan nähden, mutta samoalaisten nopeus muutti ison pelin muutaman jaardin etenemiseksi. Samoa loi hämäyksillään täysin vapaita maalintekopaikkoja USA:a vastaan, mutta puolustuksen takamiehet korjasivat liikkeensä ja sulkivat heittolinjat pitkänkin matkan päästä.

Kuumuus ja turnauksen rytmi väsyttivät muut joukkueet viimeisiin otteluihin, mutta USA:n ja Kanadan materiaalin leveys mahdollisti parhaiden voimien iskukyvyn säilyttämisen finaalipäivään.

Special teams-peli oli kauttaaltaan treenatun näköistä. Parhaat potkaisijat olivat, taas kerran, USA:lla ja Kanadalla. Yksittäisiä tilanteita lukuun ottamatta sama pelaaja oli sekä place kicker että punter. Kuriositeettina muuten todella kurinalaisessa Amerikan Samoan miehistönvaihtorumbassa punttaaminen ei näyttänyt heitä kiinnostavan, kentälle huhuiltiin jatkuvasti yhtä tai kahta puuttuvaa pelaajaa, nimen omaan puntissa.

Turnauksesta yleensä:

Olosuhteet olivat armottomat, kentän pinnasta mitattiin yli viidenkymmenen asteen lämpötiloja ennen klo 17 alkavia otteluita.

Turvallisuusmääräykset ja maan tapa USA:ssa tuntuvat välillä jopa hassuilta. Ensimmäisenä pelipäivänä otteluaikataulu viivästyi koska ukkosmittarissa oli näkynyt yksi salaman välähdys jossain kymmenien kilometrien säteellä, seurauksena kaikkien evakuointi stadionrakennukseen ja puolen tunnin karenssi ennen kuin voitiin jatkaa. Aurinko siis paistoi ja hellettä piti koko ajan.

USA:ssa on kallista, joukkueet olivat maksaneet 25 000 dollaria osallistumisestaan, mutta tämä ei kattanut kaikkea, esimerkiksi harjoitusvuoroista veloitettiin erikseen. Jopa konferenssihotellissa luentosalin screenin käytöstä veloitettiin erikseen, eli tavat ovat toiset.

Tämä johti siihen, että Samoa vähensi harjoitusten määrää, ja tuhansien dollarien maksu per pelaaja oli aiheuttanut sen, että Australian karsinnassa murskanneista samoalaisista noin puolet oli joutunut jättämään itse MM-turnauksen väliin.

Ruotsin erityispiirteenä mainittakoon että joukkue asui muualla kuin muut, kaikki muut joukkueet majoittuivat Texas Universityn asuntoloissa, mutta Ruotsi oli säästölinjalla asuen motellissa huonohkolla alueella. Kisojen aikana muun muassa tapahtui kuolemaan johtanut ampumavälikohtaus aivan majapaikan vieressä. Kisajännitystä lisäsi osaltaan myös se, että ruotsalaisten pelaajien passit olivat puolen päivää hukassa niistä vastaavan unohdettua ne pakettiauton penkkien väliin pahvilaatikkoon. Ruotsalaisille valmistettiin ruoka Ruotsin liiton miesten toimesta omakotitalossa, ja toimitettiin joukkueelle ’padoissa’.

MM-kisat eivät juuri Austinissa näkyneet, ihmiset olivat kyllä kuulleet niistä, mutta USA:n otteluita lukuun ottamatta katsomot olivat typötyhjinä.

Otteluiden ammattiselostajien toiminta televisiolähetyksissä ja kenttäkuuluttajan hieno ammattitaito otteluiden tapahtumien nopeassa kertomisessa yleisölle olivat mahtavaa seurattavaa.

Samoalaiset esittivät otteluidensa jälkeen ensin yhteislaulua katsomon edessä kannattajiensa kanssa ja sitten haka-tanssia. Tämä ohjelmanumero oli kisojen ’hitti’.

Onko USA nyt siis haastettu nuorten jalkapallossa? Vastaus ei ole helppo, Kanada osoitti että heidän futisohjelmansa pystyy tuottamaan joukkueen, joka tuossa iässä pystyy haastamaan USA:n parhaimmiston. Toisaalta voisi olettaa, että kymmenen mailin säteellä otteluiden pelipaikalta olisi löytynyt useampikin pitkään yhdessä treenautettu high school varsity - joukkue, joille kukaan kisojen osallistujista ei olisi mahtanut mitään. Turnausmuotoinen jenkkifutis on valmistautumisineen, rytmeineen jne. kaikille yhtä haastavaa, kaikkeen ei ole aikaa, nämä asiat varmasti tasoittavat eroja.

Miten Suomi voisi päästä MM-kisoihin? Tällä kertaa mukana olivat kolme Euroopan parasta maata viime vuoden EM-kisoista. Jos maiden määrä pysyy samana, voisi olettaa että mitali nuorten EM-kisoissa takaisi paikan seuraaviin MM-kisoihin. Suomi olisi voinut parhaalla mahdollisella kokoonpanolla selvitä viime EM-kisoihin, muutamia avainpelaajia ikäluokasta -92 puuttui karsinnasta. Olisiko Suomi parhaallakaan kokoonpanolla sitten taistellut mitaleista, on toinen kysymys. Ainakaan miesten maajoukkueessakin jo pelaavat -92 ikäryhmän pelaajat eivät olisi olleet käytettävissä enää MM-kisoissa. -93 ikäryhmä on tunnustetusti edellisvuotta heikompi, myöhemmissä ikäluokissa meillä on lupaavia pelaajia. Nuorten maajoukkueiden rakentaminen ja tavoitteiden asettelu pitäisikin nähdä ikäluokkien vahvuuksien ja jäljellä olevan kelpoisuusajan kautta parhaimmiston osalta, tämä on nuorisofutiksen keskeinen haaste. Ei pelkästään se, ketkä vielä ensi vuonna ovat U19-kelpoisia, vaan se mitä talenttia meillä kulloinkin on ja mitä sillä voidaan tehdä.

Huippuyksilöt täytyy löytää ja saada nuorisomaajoukkueissa keskeiseen rooliin. Parhaimmistoa ei ole varaa jättää pois ratkaisevista karsinnoista tai turnauksista joista on tavoite päästä eteenpäin seuraavalle tasolle.

Turnausmuoto sekä EM- että MM-kisoissa on vaikea maille, joiden kärki on kapea. Kuormaa pitäisi pystyä jakamaan koko joukkueelle, jotta parhaimmisto olisi vielä kolmannessa tärkeimmässä ottelussa iskussa. Näissä nuorten MM-kisoissa ero kärkikaksikon ja muiden välillä kasvoi päivä päivältä kohti finaalipäivää. Pronssiottelu näytti poikien peliltä, finaali miesten kovatasoiselta tapahtumalta..

Pelinrakentajien löytäminen nuorena ja järjestelmällinen kouliminen kohti maajoukkue-edustusta on ensiarvoisen tärkeää. Pelinrakentajan taidot joko mahdollistavat tai tekevät mahdottomiksi tapoja saada palloa tehokkaasti parhaille pelaajille hyviin tilanteisiin.  Realismi ja pelaajien todellisen taitotason ymmärtäminen systeemien rakentamisen taustalla varmasti auttaisivat menestyksekkään hyökkäyksen rakentamista nuorissa. Vauhdin kasvaessa keskeneräiset taidot romahtavat.

Kenttänopeus on tärkein elementti sekä isojen pelien mahdollistajana että niiden estäjänä. Nuoret pelaajat tekevät virheitä, ne on pystyttävä hyödyntämään hyökkäyksessä ( liike-vastaliike jne) ja puolustuksessa (irtopallot jne). Pelit on juostava kiinni, jotta saadaan uusi mahdollisuus pysäyttää vastustaja, kenttä on peitettävä erikoisjoukkueissa, pallollisen pelaajan pitää saada harhautettua ja ohitettua ensimmäinen vapaasti lähestyvä pu

Nuoren pelaajan näkökulmasta tällaisten kisojen luulisi olevan unohtumaton tapahtuma. Oman maan edustaminen maailman parhaita vastaan pelatessa on varmasti jotain minkä muistaa koko ikänsä. Koko lajille tasaiset hyvät ottelut ympäri maailmaa saapuneiden joukkueiden kesken ovat tietenkin hienoa mainosta ja sekä viime vuoden miesten MM-kisojen että näiden nuorten kisojen perusteella voi olla varma siitä että amerikkalainen jalkapallo on kasvussa maailmanlaajuisena ilmiönä, ja että pelin taso nousee huimaa vauhtia muissakin maissa kuin USA:ssa.