Toista kertaa Wolverinesille vai ensimmäistä kertaa Hämeenlinnaan?
20.8.2016
|
Spagettimaljan 34 vuoden historia on piirtänyt oman menestysjuopansa Lauantaina Brahen kentällä Helsingissä Wolverinesin ja Hämeenlinna Huskiesin kesken pelattava Spagettimalja XXXIV tarjoaa seuraavan etapin vuodesta 1983 alkaneelle ottelusarjalle. Yhteensä 20 joukkuetta on 34 vuoden aikana noussut toiseksi korkeimman sarjatason voittajaksi. Kautta historian menestynein Spagettimalja-joukkue on ollut Vantaan TAFT, joka voittanut I-divisioonan neljä kertaa. Myös tamperelaisjoukkueet ovat juhlineet voittoa neljästi - kahdesti voittaja on Tampere Rocks ja kahdesti Tampere Saints. Oma lukunsa Spagettimaljan historiassa on kirjoittanut Helsinki GS Demons, joka voitti 2000-luvun alussa divisioonan kolmesti peräkkäin. Wolverines on voittanut Spagettimaljan kerran aikaisemmin - vuonna 2000. Myös Wolverinesin edeltäjä Kannelmäki Whips nosti vuonna 1989 Spagettimaljan kohti taivasta. Hämeenlinnalaisia joukkueita I-divisioonan voitto on karttanut. Vuonna 2015 Huskies voitti runkosarjan, mutta taipui finaalissa Tampere Saintsille. Myös vuonna 1992 tamperelaiset koituivat hämeenlinnalaisten turmioksi I-divisioonan loppuottelussa. Tuolloin Tampere Rocks voitti Hämeenlinna Tigersin Spagettimaljassa. Kuusi Spagettimaljan voittajista on juhlinut jossain vaiheessa historiaansa myös Vaahteramaljan voittoa. Tähän joukkoon kuuluvat Wolverines, TAFT, Espoo Colts, Turku Trojans, Seinäjoki Crocodiles ja Porvoo Butchers, joka on ainoana joukkueena voittanut useamman kerran sekä Spagettimaljan (kaksi kertaa) että Vaahteramaljan (kuusi kertaa).
Spagettimalja-voittajat vuosittain:1983 Oulu Northern Lights 1984 Tampere Rocks 1985 Jyväskylä Rangers 1986 Pori Bears 1987 Hyvinkää Falcons 1988 Vantaan TAFT 1989 Kannelmäki Whips 1990 Porvoo Butchers 1991 Seinäjoki Crocodiles 1992 Tampere Rocks 1993 Vantaan TAFT 1994 Hyvinkää Falcons 1995 Rovaniemi AC Stars 1996 Espoo Colts 1997 Lappeenrannan Rajaritarit 1998 Oulu Northern Lights 1999 Jyväskylän Jaguaarit 2000 Helsinki Wolverines 2001 Porvoo Butchers 2002 Pori Bears 2003 Helsinki GS Demons 2004 Helsinki GS Demons 2005 Helsinki GS Demons 2006 Jyväskylän Jaguaarit 2007 Tampere Saints 2008 Lappeenrannan Rajaritarit 2009 Kuopio Steelers 2010 Vantaan TAFT 2011 Vantaan TAFT 2012 Helsinki 69ers 2013 Turku Trojans 2014 Vaasa Royals 2015 Tampere Saints
Spagettimalja-voitot joukkueittan:Vantaan TAFT 2011, 2010, 1993, 1988 Helsinki GS Demons 2005, 2004, 2003 Tampere Saints 2015, 2007 Lappeenranta Rajaritarit 2008, 1997 Jyväskylän Jaguaarit 2006, 1999 Porvoo Butchers 2001, 1990 Oulu Northern Lights 1998, 1983 Hyvinkää Falcons 1994, 1987 Tampere Rocks 1992, 1984 Pori Bears 2002, 1986 Wasa Wa1ld Royals 2014 Turku Trojans 2013 Helsinki 69ers 2012 Kuopio Steelers 2009 Helsinki Wolverines 2000 Espoo Colts 1996 Rovaniemi AC Stars 1995 Seinäjoki Crocodiles 1991 Kannelmäki Whips 1989 Jyväskylä Rangers 1985
Spagettimalja XXXIV:LA 20.08.2016 | 15:00 | Brahen kenttä, Helsinki: Helsinki Wolverines – Hämeenlinna Huskies
Ottelua voi seurata live-streamina SAJL:n YouTube-kanavalla.
Katso myös: PerfectPervis -game preview (in English)
Kuuntele myös: Cover 2 -jenkkifutis podcastissa puhetta Spagettimaljasta
|



