|
|
Peyton ja Nurmi sunnuntaina mukana Roosters-puolustuksessa.
Velodromin sunnuntai-illassa nähtävät joukkueet lähtevät pistejahtiin sangen erilaisista lähtöruuduista. Helsinki Roostersin tähtäin on kauden kuudennessa voitossa, ja vierasjoukkue Turku Trojansin jyvä on kohdistettu kauden avausvoittoon. Joukkueiden pelikattila oli tulilla edellisen kerran kaksi viikkoa sitten: Roosters nappasi tuolloin voiton paikallisvastustaja Wolverinesista ja Trojans taipui kotonaan Porvoo Butchersille.
– Haavoja tässä ollaan paranneltu, vastaa Roostersin päävalmentaja Juha Hakala kysyttäessä kaksiviikkoisen tauon keskeisistä ohjelmasisällöistä.
Tosiasiassa samaa agendaa Kukko-katras toteutti jo Wolverines-koitoksessa.
– Kyllähän siinä henkisesti avonaisia haavoja umpeutui. Vastassa oli voittamattomana pidetty joukkue, mutta menimme kuitenkin job done -asenteella, Hakala kertoo joukkueensa psyykkisestä vireestä.
Kaksi kertaa viikon pelaajaksi kauden aikana valittu pelinrakentaja Robert Johnson on johdattanut helsinkiläisten heittohyökkäyksen varsin tehokkaaseen liitoon. Liigan parhaimmalla heittovarmuudella (60,6%) operoiva Johnson on heittänyt kauden aikana yli 1600 jaardia ja 20 touch downia.
– Heittorumbaa on tulossa. Roostersin heittohyökkäyksen itsetunto perustuu lyhyeen ja varmaan heittopeliin. Meidän on saatava viiden jaardin koukut, slantit ja flatit kiinni, minkä lisäksi Johnsonille täytyy saada painetta, Trojansin päävalmentaja Pauli Ojanen miettii.
– Trojans pelaa perus 4-3 –puolustusta. Emme tietenkään juokse viidellä linjamiehellä ja yhdellä running backilla seitsemän miehen boksiin, hetki sitten Roostersin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Hakala analysoi.
Kiinniottotilastossa kärkisijaa hallinnoiva Torsten Malm on 41 kiinniotollaan ja 9 TD:llä Johnsonin luottokohde.
– Laitamme todennäköisesti Seikko Vennelän varjostamaan Malmia. Siinä saavat sitten kaverukset tapella keskenään, Ojanen ennakoi maajoukkuemiesten kohtaamista.
Mikäli Malm saadaan Trojansin toimesta himmennettyä, on Markus Lievonen (35 kiinniottoa, 490 jaardia, 7 touch downia) toinen heittopelin pelote. Juoksuvoimaa tarjoilee puolestaan juoksutilaston kakkonen, 552 jaardia 7,6 jaardin keskiarvolla juossut Henri Jussila. Hakala nimeää erityisesti 111-kiloisen tukimiehen Shantavius Blountin keskeiseksi turkulaispuolustajaksi:
– Hän on keskustan herra ja hidalgo, joka täyttää gapinsa tunteella, Hakala kertoo 29 taklausta keränneestä jenkkitukimiehestä. Pelinrakentajan paineistuksesta Trojansista vastaa ennen kaikkea Vaahteraliigan säkitystilaston ykkönen Arttu Koivisto, joka Vennelän tavoin edusti kaudella 2011 Roostersia.
Roosters menetti paikallisottelussa puolustuksensa rubiinin, kun tukimies Antonio Harrisin vääntynyt nilkka päätti yhdysvaltalaistukimiehen kauden. Käsivarsivammasta kärsinyt Matias Sarvela puolestaan valmistautuu palaamaan elokuussa suunnitellusti Lousiana Collegeen eikä esiinny enää tällä kaudella kukkopaidassa. Vastaavasti helsinkiläisjoukkueessa debytoi tämän kauden osalta sunnuntaina kaksikin pelaajaa, kun yliopistojoukkueessaan safetyna pelannut Stephen Peyton tulee täyttämään Harrisin jättämää aukkoa ja maajoukkueen takamies Tuomas Nurmi palaa kasvattajaseuraansa.
– High light -filmien ja tilastojen valossa Peyton on pelimies, joka sopii meille loistavasti. Meillä on 3-4 depth chart -versiota, joita tulemme kokeilemaan, Hakala kertoo Peytonin ja Nurmen loksahtamisesta Roosters-puolustukseen.
Uudistunutta helsinkiläispuolustusta tullaan koeponnistamaan turkulaisten taholta juoksupelin keinoin. Miko Ylikoski, Sadat Chambers ja Joonas Andersson huolehtivat 80-prosenttisesti Trojansin juoksupeleistä, mutta lyhyen matkan tilanteissa Blount on päävastuullinen.
– Haluamme saada juoksupelimme kuosiin ja tulemme pelaamaan suoraviivaisesti. Olemme kehitelleet uusia variaatioita, mutta emme välttämättä käytä niitä kaikkia Roostersia vastaan, Ojanen pohtii.
– Chambers on nopeajalkainen pelaaja, ja Trojans pyrkii varmasti kehittämään keinoja, joilla tuota pallonkantonopeutta saadaan hyödynnettyä, Hakala ennakoi.
– Porvoota vastaa Turku käytti erikoisia muodostelmia ja viritelmiä. Niitä on varmasti jalostettu tai tuskin ainakaan kokonaan hylätty, Hakala aavistaa viitaten muun muassa Trojansin Butchers-pelissä käyttämään unbalanced-linjaan.
Trojansin hyökkäys sai Butchersia vastaan pisteettömän putkensa katki, mutta negatiiviseksi tavaramerkiksi muodostuneet pallonmenetykset tahrasivat myös edellisessä pelissä hyökkäysrekisteriä. Toistaiseksi Trojansin hyökkäys on päästänyt enemmän pisteitä syötönkatkoista (24) kuin on pystynyt itse tekemään (18). Ottelussa keskimäärin 44 jaardia tuottavassa turkulaisten heittopelissä akseli Joonas Andersson – Juuso Mäkinen on keskeinen rakenne.
– Meidän täytyy haastaa linjat, jotta saamme juoksupelimme kulkemaan ja siten myös oman heittopelin aukeamaan. Vastaavasti puolustuksen linjan täytyy saada annettua Johnsonille painetta, tiivistää Ojanen ottelun polttopisteet.
Hakala ei välitä sarjataulukon tilanteesta tai siitä, että Vaahteraliiga-veikkauksessa Roostersia pidetään ennakkosuosikkina prosentein 80–20.
– Trojansia ei pidä aliarvioida eikä meillä puolestamme ole todellakaan varaa hävitä tätä peliä. Kaikki lähtee perussuorittamisesta. Muussa tapauksessa sitä ketsuppipulloa pitää kaivaa kaiken maailman keittiöveitsillä auki, Hakala toteaa.
Mielenkiinnon kohde: Harrisin paikkaajat
Nilkkavamma nielaisi Roostersilta kaksi viikkoa sitten Vaahteraliigan taklaustilaston ykkösen Antonio Harrisin. Kukkolauma ei jäänyt orrelle nukkumaan vaan hankki nopeasti puolustusnippuunsa Stephen Peytonin. Vaikka Peyton pelasikin yliopistourallaan safetyna, 188-senttinen ja 101-kiloinen Brown-yliopiston kasvatti nähdään Vaahteraliigassa mitä suurimmalla todennäköisyydellä tukimiehen paikalla. Roosters-kasvatti Tuomas Nurmi puolestaan tekee vuoden 2010 jälkeen paluun Vaahteraliigaan. Myös Nurmella on Yhdysvaltain yliopistofutiksesta kokemusta sekä safetyn että ulomman tukimiehen tontilta.
22.07. kello 18.00 Velodromi
Roosters – Trojans
|