Uusiutunut Indians matkustaa Wolverinesin vieraaksi
3.7.2016
|
Steelers isännöi Jaguaareja Kuopiossa I-divisioonassa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua. Helsingissä Brahen kentällä kohtaavat tappioton Wolverines sekä sarjassa vielä ilman voittoja oleva Kouvola Indians. Kuopiossa puolestaan Steelers ja Jyväskylän Jaguaarit taistelevat runkosarjan kolmannesta sijasta.
Helsinki Wolverines – Kouvola Indians Brahen kentällä kohtaavat monellakin mittarilla I-divisioonan alkukauden ääripäät. Pelkkiä voittojan keränneen Wolverinesin kausi on sujunut myönteisissä merkeissä ja useassakin tilastosarakkeessa kärjessä on helsinkiläisjoukkueen pelaaja. Pelaamissaan otteluissa Janne Lehtisen ja Oskar Drockilan johtama Wolverines-hyökkäys on iskenyt taululle keskimäärin lähes 50 pistettä. Heittopelissä Locklan Gilbert ja juoksupelissä Jerell Jones ovat olleet näkyvissä rooleissa, minkä lisäksi myös Teemu Rantanen ja Marcus Siiskonen kuuluvat nopealla rytmillä pelejä pelaavan hyökkäyksen syömähampaisiin. Samaan aikaan Ari Päivärintan, Joni Alakotilan ja Antonio Harrisin sekä kolmessa ottelussa viisi syötönkatkoa ottaneen Veikko Kallion johdolla vastustajat ovat päässee tekemään vain reilut seitsemän pistettä ottelua kohden. – Olemme kiristäneet treenien tempoa, ja toivottavasti se kantautuu matseihin, sillä hyökkäys starttaa vieläkin aivan liian hitaasti, pelinrakentaja Lehtinen arvioi Wolverinesin ennakossa. – Meidän pitäisi olla nopeita heti alusta, eikä vasta tokalla tai kolmannella drivellä. Kouvola Indiansin alkukausi on ollut painia vaikeuksien kanssa. Juhannustauon aikaan joukkue sai kuitenkin riveihinsä kaivattua lisävahvistusta, kun monitoimipelaaja Troy Rice palasi Unkarista Kouvolaan. Ricen mukana Unkarin mestarijoukkue Miskolc Steelersistä Indiansiin matkasi myös 150-kiloinen hyökkäyksen linjamies Máté Károly. Lisäksi Indiansin ja pelinrakentaja Dutch Stephensonin teiden erottua, Indians hankki uudeksi pelinrakentajaksi Taylor Palmerin. Myös Palmer tulee Indiansiin Unkarista, jossa pelasi kevätkauden Eger Heroesissa. – Kausi olisi tietenkin voinut alkaa paremminkin kuin kolmella tappiolla, joten Helsinkiin matkustaa varmasti voitonhaluinen joukkue. Sarjakärki Wolverines ei tule varmasti antamaan mitään helposti, kentällä on annettava kaikkensa ja sitten katsotaan tulostaululle, kertoo Indiansin keskushyökkääjä Petri Pallari joukkueensa ennakossa. Puolustuksen osalta kouvolalaisilla on selvä suunnitelma: – Yritämme vähentää Jonesin ja Gilbertin onnistumisia, näiden miesten vartioinnissa korostuu erityisesti Charles Wortin ja Troy Ricen roolit, Indiansin valmentaja Aki Hyppänen kertoo. – Wolverinesin suomalaiset saattavat tätä kautta saada muutaman onnistumisen, mutta puolustuksessa keskitymme paljon Jonesiin ja Gilbertiin. Wolverinesin edellisestä ottelusta on kulunut yli kolme viikkoa. Nyt sarjakärki pelaa runkosarjan osalta viimeisen kotiottelunsa. Loput neljä ottelua Wolverines pelaa vieraskentillä. SU 03.07.2016 | 15:00 | Brahen kenttä, Helsinki: Wolverines – Indians
Katso myös:
Kuopio Steelers – Jyväskylä Jaguaarit Väinölänniemellä on sunnuntaina tarjolla erittäin mielenkiintoinen ottelu, kun Steelers pelaa kauden toisen kotipelinsä ja saa vastaansa Jyväskylän Jaguaarit. Joukkueet ovat tällä hetkellä tasapisteissä - kumpikin on voittanut Indiansin mutta hävinnyt Huskiesille ja Wolverinesille. Ottelun voittaja jatkaa runkosarjassa kolmantana. Molemmat joukkueet lähtivät juhannustauolle hyvien otteiden saattelemana. Jaguaarit ei omassa ottelussaan tuolloin onnistunut Huskiesia kaatamaan, mutta pelasi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla kenties kauden parasta peliään. Steelers puolestaan myllytti edellisessä pelissään Indiansista puhtaan 0–71 -voiton. – Edessä on kova paikalliskamppailu ja ottelun voittaja on ison askeleen lähempänä välieräpaikkaa, Steelersin Pekka Utriainen kertoo kuopiolaisten ennakossa. – Kouvolasta saatiin paitsi voitto niin iso itseluottamusbuusti, joka toivottavasti kantaa jatkossakin. Nyt vastus tosin tulee olemaan eri luokkaa. Jaguaareilla on laadukas runko, jota vahvistaa iso nippu ulkomaalaisvahvistuksia. Utriaisen mukaan Steelers muutamia loukkaantumisista kärsineitä pelaajia sunnuntaina takaisin kokoonpanoon. Muun muassa keskushyökkääjä Tuomas Räsänen sekä kulmapuolustaja Jari Kuisma ovat tekemässä paluuta. Jaguaarien hyökkäyksessä heittopeli lepää pelinrakentaja Graig Maynardin käsissä. Kohteina Maynardilla ovat muun muassa Juha Rapola sekä Jarad Gabbidon. Kuisman lisäksi Steelersin heittopuolustuksessa avainasemassa on kokenut Janne Lehtonen. Jyväskyläläisten Joni Kähönen on tehnyt ajoittain vahvaa tulosta erityisesti juoksupelissä, mutta osoittanut vaarallisuutensa myös heittojen kiinniottajana. Nyt Kähöstä vastassa on Steelersin vahva puolustuksen linja sekä Juuso Laherman, Mikko Aspisen sekä joukkueensa taklaustilaston kärkinimen Petri Törrösen muodostama tukimiehistö. Steelersin Juho Väisänen on pelinrakentajan paikalta alkukaudesta heittänyt nopeaa heittoa ajoittain todella korkeatasoisesti. Kouvola-ottelussa kolmen heitetyn touchdownin lisäksi kohdalle osui kuitenkin myös muutama syötönkatko. Niko Roponen koppasi tuolloin kaksi maalia. Juoksupelissä Roope Metsä on kerännyt suurimmat jaardimäärät, mutta Räsänen mukaan tulon myötä keskushyökkääjäosasto laajenee entisestään. A-P Kuivalainen ja Petteri Lappalainen tekivät kumpikin juoksupeleistä kaksi maalia Kouvolassa. Jaguaarien puolustuksessa Sami Mäkinen ja AJ McCrea ovat tärkeimpiä taklaajia. Takakentälle jyväskyläläiset saavat kokeneen paluupelaajan, kun joukkueen vuoden takainen ykkösheittopuolustaja Marko Havu palaa Kuopiossa kentälle. – Voimme oikeastaan vasta nyt avata pelikirjan kaikki sivut. Pystymme kutsumaan kaikkia aluepuolustuksia ilman, että pelivalintaan liittyy kovaa riskiä, päävalmentaja Mikko Sammal kertoo Havun vaikutuksesta Jaguaari-puolustukseen. SU 03.07.2016 | 15:00 | Väinölänniemi, Kuopio: Steelers – Jaguaarit
Katso myös:
Sarjataulukko:
|
