|
Micah Brown aloittaa Roostersin pelinrakentajana
Vaahteraliiga jatkuu maanantai-iltana Helsingissä, kun Helsinki Roosters kohtaa kauden kolmannessa kotiottelussaan Vantaan TAFT:n. Ennen maanantaita Roosters on voittanut ottelunsa Anders Trojans Turkua ja Porvoo Butchersia vastaan. TAFT puolestaan on hävinnyt ottelunsa Trojansille ja Wasa Wa1ld Royalsille. TAFT pelaa maanantaina ensimmäisen ottelunsa kahteen viikkoon, sillä edellisenä viikonloppuna vantaalaisilla ei peliä ollut. – Väliviikko antoi meille mahdollisuuden rauhoittua ja tutustua joukkueena toisiimme, TAFT:n päävalmentaja Stephen Stokes kertoo. – Olemme vasta rakentamassa identiteettiämme, ja tauko kahden kovan ottelun jälleen antoi meille mahdollisuuden hahmottaa yhteisiä mahdollisuuksia. TAFT:n pelinrakentaja Cole Webb on saanut syventää heittopelissään yhteistyötä erityisesti Cedric Johnsonin ja pelaaja-valmentaja Stokesin kanssa. – Koska pelinrakentajamme on nyt päässyt rauhassa tutustumaan pelaajiin ja hyökkäyssysteemiimme, tulee hyökkäyksemme näyttämään täysin uudelta hyökkäykseltä, Stokes muotoilee. Royals-pelissä debytoinut Webb pelasi vain parin päivän valmistautumisen perusteella eikä vielä tuolloin ollut omimmillaan hyökkäyksen kanssa. Sekä Royalsia että Trojansia vastaan vantaalaisten juoksupeli oli tukossa, eivätkä Andre Dahlman ja Royalsia vastaan palloa muutamaan otteeseen kantanut Stokes ole päässeet kuljettamaan palloa tukimiesten ohitse. TAFT onkin kahden ensimmäisen ottelun jälkeen juossut liigassa vähiten (keskimäärin 38 jaardia ottelussa). Nyt vantaalaisia vastassa on tilastojen valossa Vaahteraliigan tiivein juoksupuolustus. Roosters on kahdessa ensimmäisessä pelissään päästänyt vain keskimäärin 47 jaardia juoksujaardeja selkänsä taakse. Keskiarvolla 1,9 jaardia/yritys. – Uskon ottelun ratkaisun löytyvän linjapelistä, toteaa Roostersin päävalmentaja Juha Hakala lyhyesti yhden ottelun kulminaatiopisteen. Aleksi Aitala palaa maanantaina kokoonpanoon oltuaan sivussa Butchers-ottelusta. Tukimieskerroksessa erityisesti Sebastian Karbin on ollut taklauksissaan varma ja takamies Curtis Slater on ollut näkyvä myös juoksulinjojen täytöissä. Heittopuolustuksessa Roosters aloittaa ottelun ilman Pekka Rantalaa ja Ville Roittoa. Aiemmissa otteluissa tukimiehenä pelannut Akseli Olin kohtaa nyt viimevuotisen seuransa kulmapuolustajana. Butchersin heittohyökkäys iski 298 jaardia varsinkin pitkillä heittopeleillä Roosters-puolustuksen taakse. Johnsonin ja Stokesin lisäksi ulottuvalta Toni Öhmanilta voi odottaa tasonnostoa maanantain ottelussa ja vastaavasti sisempi laitahyökkääjä Tyrwone Still näkyy niin juoksupelin blokkaamisessa kuin lyhyissä heitoissa. – Hyökkäyksemme on aika näyttää, mitä se osaa ja antaa puolustuksellemme mahdollisuus levätä, Stokes kertoo. Barry ja Sisler kohtaavat Spearsin ja Kurosen Yksi kolmannen peliviikon puheenaiheista oli Roosters-pelinrakentaja Micah Brownin pelaamattomuus Butchersia vastaa. Tuolloin Otso Flinkman pelasi koko ottelun ja johti Roostersin voittoon. Nyt Brown on merkitty aloituskokoonpanoon. Linjapeli on ratkaisevassa roolissa myös Roostersin hyökätessä. Roosters on juossut 6,9 keskiarvolla ensimmäisissä peleissä ja Brownin lisäksi myös Alexander Kuronen ja Jaycen Spears kuuluvat viiden eniten juosseen pelaajan joukkoon koko liigassa. – Taftin rosterista löytyy useita kansainvälisiä pelaajia, joilla on kykyä isoihin peleihin, Hakala toteaa yleisesti. – Itse pidän vastustajan tukimies Jim Barrya yhtenä heidän tärkeimmistä pelaajista. Barry sekä Joel Sisler käyvätkin Roostersin juoksupelissä taistelun Spearsia, Kurosta ja Brownia vastaa. Juoksupuolustuksessa TAFT on alkukaudesta osoittanut olevansa vahva. Linjassa Niko Nousiaisella ja Joonas Luokkakalliolla on iso rooli myös Brownin omien juoksujen jarruttamisessa. Henry Elliott puuttuu TAFT-linjasta, mutta vastaavasti viimevuosina Helsinki 69ersia edustanut Harry Tauro pelaa maanantaina vuosien tauon jälkeen kasvattajaseurassaan ja liittyy TAFT-linjaan. Heittopelissä Roostersilla on tutut ratkaisijat. Bernard Luster ja Kimi Linnainmaa sekä Butchersia vastaan kerran pankin räjäyttänyt Alexander Wasiljeff ovat vaarallisia aina, kun pääsevät haastamaan puolustajia 1 vastaan 1 –tilanteissa. Myös pienestä loukkaantumisesta kärsinyt Antti Miettinen palaa nyt aloituskokoonpanoon. Safetyn paikalla pelaava TAFT-puolustuksen koordinaattori Xavier Andre käy oman henkisen ja fyysisen taistelunsa Brownia vastaan puolustuksen organisoinnissa. – Jos pystymme estämään heidän isot pelinsä, mahdollisuutemme ovat huomattavasti paremmat, Stokes tiivistää. – Odotan joukkueen parantavan omaa peliään edelliseen otteluun verrattuna ja etenkin odotan hyökkäyksemme nousevan ehjempään suoritukseen, muotoilee Hakala odotuksensa illan otteluun. Ehjään suoritukseen kuuluva pallovarmuus on varmasti yksi asia, johon altavastaajana lähtevä TAFT kiinnittää huomiota. Toistaiseksi TAFT on menettänyt pallon seitsemän kertaa ja riistänyt sen itse kolmesti takaisin. Mikäli TAFT pystyy Stokesin ajatuksen mukaisesti pitämään pois Roostersin pitkät onnistumiset ja lisäksi olemaan terävämpi sekä pallon riistoissa että potkupeleissä, on vantaalaisilla huomattavasti suurempi mahdollisuus haastaa Roosters voittotaistelussa. Aloituskokoonpanot: Roosters:| | | Hyökkäys: | | | | Puolustus: | | QB | 3 | Micah Brown | | DE | 62 | Ilari Nikku | | RB | 11 | Jaycen Spears | | DT | 99 | Roope Lindfors | | WR | 7 | Antti Miettinen | | DT | 92 | Aaro Eliasson | | WR | 2 | Bernard Luster | | DE | 70 | Aleksi Aitala | | WR | 32 | Kimi Linnainmaa | | LB | 35 | Miikka Kokkonen | | WR | 85 | Alexander Wasiljeff | | LB | 68 | Sebastian Karbin | | LT | 66 | Iiro Luoto | | LB | 43 | Santtu Äyräväinen | | LG | 76 | Richard Laine | | CB | 31 | Veijo Aarresuo | | C | 59 | Benjamin Watkins | | SS | 22 | Curtis Slater | | RG | 65 | Jere Lahti | | FS | 29 | Ville Rontu | | RT | 53 | Samuli Vehkomäki | | CB | 5 | Pekka Rantala |
TAFT:| | | Hyökkäys: | | | | Puolustus: | | QB | 18 | Cole Webb | | DE | 27 | Joonas Luokkakallio | | RB | 6 | Andre Dahlman | | DT | 94 | Joonas Kolkka | | WR | 12 | Cedric Johnson | | DT | 98 | Niko Nousiainen | | WR | 17 | Toni Öhman | | DE | 99 | Harry Tauro | | WR | 84 | Jani Luiro | | LB | 8 | Joel Sisler | | TE | 11 | Tyrwone Still | | LB | 3 | Jim Barry | | LT | 77 | Olly Sunmola | | LB | 47 | Santtu Lehtonen | | LG | 65 | Tyshawn Hall | | CB | 5 | Valtteri Pouttu | | C | 59 | Mikael Viljanen | | SS | 1 | Joonas Mattila | | RG | 55 | Olli Kantola | | FS | 2 | Xavier André | | RT | 62 | Stewart Keenan | | CB | 21 | LaTrice Little |
Vaahteraliiga, 4. peliviikko: MA 06.06.2016 | 18:30 | Velodromi, Helsinki Helsinki Roosters – Vantaan TAFT Live-tilastot Lue myös: Roosters-ennakko Kierroksen muut ottelut: PE 03.06.2016 | 18:30 | Keskuskenttä, Porvoo: Porvoo Butchers – Seinäjoki Crocodiles 7–35 (0–14) Ennakko | Tilastot | Raportti LA 04.06.2016 | 16:00 | Yläkenttä, Turku: Anders Trojans Turku – Wasa Wa1ld Royals 26–21 (19–15) Ennakko | Tilastot | Raportti Sarjataulukko: | Joukkue | Ottelut | Voitot | Häviöt | Tehdyt | Päästetyt | Maalisuhde | Pisteet |
|---|
| Crocodiles | 3 | 3 | 0 | 114 | 13 | 101 | 6 | | Trojans | 4 | 3 | 1 | 140 | 87 | 53 | 6 | | Roosters | 2 | 2 | 0 | 59 | 19 | 40 | 4 | | Royals | 3 | 1 | 2 | 44 | 43 | 1 | 2 | | Butchers | 2 | 0 | 2 | 19 | 56 | -37 | 0 | | TAFT | 2 | 0 | 2 | 15 | 74 | -59 | 0 | | Saints | 2 | 0 | 2 | 13 | 112 | -99 | 0 |
|